maanantai 18. toukokuuta 2015

Työ ja myö




Suomalaisen työn liitto (Avainlippu, junou,  juu anderständ? - A key flag!)
pääsi tänään lehtiin, kun sen Brand manager, kertoi M3 Research Finlandin heille tekemästä kyselytutkimuksesta.

Tutkimus vaikutti erittäin fiksulta, - en ymmärtänyt siitä hölkäsen pölähtävää. Oikein mukava oli osio, jossa kysyttiin mielipiteitä sananlaskuista, - mikä niistä parhaiten kuvastaa suomalaisten työasennetta. "Työmies on palkkansa ansainnut", "ei työ tekemällä lopu", "työ tekijäänsä kiittää" jne. - Itse olisin odottanut joukkoon sananlaskua "tsuit tsait tsuida, osaaks beibi uida" ja erittäinkin syvältä luotaavaa ajatusta: "Milloin vaan hänen varjonsa osuu tuon näreen kohdalle, sillo hälle tulee noutaja".

Hauskasta vitsistä kävi, että "Työmies on palkkansa ansainnut", oli brosyyrin kuvituskuvaan kirjoitettu ihanasti väärin: "Työmies on paikkansa ansainnut"

Noin neljäkymmentä prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että "työ tuo ennen kaikkea ruoan pöytään". Tuonhan nyt ymmärtää, mutta entä ne kuusikymmentä prosenttia. Lienevät ihan harrastuspohjalta liikkeellä. Saattaa se hyvinkin olla, että esimerkiksi Suomalaisen työn liitossa työ on niin kivaa, että vähän moisesta maksaisivatkin. Enkä minä muuta voi edes uskoa.

12 kommenttia:

  1. Aivan ja "Hullu töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä". Ennen pidettiin ylevänä myös ajatusta "Rukoile ja tee työtä" (ruuasta ei niin ollut väliä) ja itse kuulin miniänä että "juokse, juokse miniä, juokse ja hyppele, tekemisen pakko on, muttei syömisen eikä makaamisen":) Hurmaava kirotusvihre oli muuten tuo "työmies on paikkansa ansainnut". Lawrence Durrel tiesi että "Työ on siunaus joka näyttää kiroukselta" :)

    Nykyään tätä kirousta ei kaikille edes suoda. Suomalainen työnliitto julisti aikoinaan runokilpailun ja sinne huolittiin jopa minunkin eräs tekele, voitto taisi mennä jollekin savonmuan hilimalle, vaikka ilmiman muuta olisi kuulunut mulle:)

    VastaaPoista
  2. Niin ja meillä täällä Satakunnassa on tapana naureskella, että hullu mies Huittisista, syö enemmän kuin tienaa... Tämä ei ehkä ole ihan aiheesta, mutta tuli mieleen tuosta Mustiksen vanhasta sananlaskusta, joka on turkasen totta. Ja oikeasti täällä Satakunnassa ei tuhlata, vaan ollaan visua väkeä. Häpeä sille, joka ei työtä tee, ajatellaan täällä näppärästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, missä se joku sanoi tästä Huittisten miehestä. Että se oli vaan itara isäntä, joka ei antanut rengille ruokaa.

      Poista
  3. Minun isoveljeni sai töistä kenkää ollessaan vielä melkein kakara, kun erehtyi työnjohtajalle murjaisemaan: "Ahkeruus ilomme, laiskuus intohimomme!"

    En tiedä mitä siinä tutkimuksessa oli, mutta tuo brosyyri oli niin sekava, etten saanut siitä, tai lehtien siitä tekemistä jutuista, mitään selvää. Annoin itselleni luvan olettaa, että lihaa luiden päällä ei ollut. Höpö höpöä ja turhia sanoja.

    VastaaPoista
  4. Työ on vain nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä.

    VastaaPoista
  5. Tuo sanonta on hieno, kieltämättä elämäni on ollut täynnä pakkoliikkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On´han noita. Ammateista on myös hienoja.

      Huoraksi ja hitsariksi heittäydytään.
      Jos et muuta osaa, ala muuramaan.
      Lehtikuvaajan tärkein tehtävä on toimia toimittajan autokuskina.

      Poista
    2. Joskus olen ajatellut sellaista sarjaa, jossa vuoron perään parjaisin kaikki ammatit. Laiskuuttani en ole viitsinyt. Toimittaja toimittelee, mutta toimitusjohtajan täytyy huolehtia pakettien kulkemisista.

      Poista
    3. Siinäpä olisi työsarkaa. Meinaa eihän niitä kaikkien ammattejen pilkkaamisia voi mitenkään tietää, jollei sitten ammatin edustaja sulle niitä parhaimpia pilkkoja itse kerro.

      Toimittajista kun nyt on tänään ollut puhe. Miksi toimittajan aivot ovat herneen kokoiset?
      -Ne ovat turvonneet viinasta.

      Poista
    4. Eivät ne siitä ole turvonneet, vaan olivat appelsiineja isommat ennen töiden aloittamista. Viina on vain lisännyt viskositeettia.

      Poista
  6. Mielsin ennen tekstin lukemista otsikkosi: Te ja minä.

    "Ken ei työtä tee sen ei syömänkään pidä" sanottiin joskus muinoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te ja me tai työ ja me.

      Vanha kansa Raamatun lauseineen oli ankaraa. Ankarat olivat ehkä ajatkin. Minä sanoisin, että jos ahmii mahansa kovin täyteen, niin ei kannata liikaa huhkia.

      Poista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)