keskiviikko 5. elokuuta 2015
Rakkauden nimessä
Laittoikohan kukaan lukijoista merkille Suomessa vierailleen natokenraali Philip M. Breedloven hauskaa nimeä, ja sen samankaltaisuutta 1960-luvun suosikkielokuvan Dr. Strangeloven, Tohtori Outolemmen, kanssa.
Sanakirjasta tarkistin sanan "breed" merkityksiä. Saattaa olla, että nimen suomennos olisi Sukurakkaus, mutta aika erikoiselta kuulostaa, jos nimi sittenkin on Siitosrakkaus, tai mikä vielä erikoisempaa, Sukulempi.
---
Saarivaltakunnassa osataan seksiskandaalit, siellä ei turhaan tekstiviestien kanssa tuherreta!
Britannian jokamiehen lehti, Sun, julkaisi kuvia parlamentin ylähuoneen jäsenestä ja lordista, lehden lordi Kokaiiniksi nimittämästä poliitikosta, joka rietasteli maksullisten naisten kanssa. Lehden kansikuvassa lordilla oli rintaliivit ja nahkatakki päällä, hänen vetäessään sätkää posket lommolla.
Suomessa tällaista ei onneksi voisi tapahtua, lehdet eivät ikinä suostuisi moisia kuvia julkaisemaan!
---
Kunnianarvoisan ex-pääministerin, Sir Edward Heathin, oudon rakkauselämän tutkimukset ovat edenneet Britanniassa kiivaaseen tahtiin, nyt kun hänen kuolemastaan on kulunut vasta kymmenen vuotta. Tuntuu hieman pahalta, että edesmenneiden asioita näin tutkitaan, tutkimukset vetävät mitä suuremmassa määrin lokaan Raiskaaja-Eetun kunniallisen konservatiivisen muiston.
---
Laulajatar Cilla Black menehtyi sunnuntaina. Tässä Cilla esittää yhden rakkauslauluistaan parin statistin kanssa. Hänellä oli sama manageri noiden kahden avustajan kanssa, siksi varmaankin ovat Cillan kanssa päässeet kuviin.
maanantai 3. elokuuta 2015
Asfalttia ja prinssejä
Mitä nyt? - Mulkkumiehet hallituksessamme häärii...
Surulla katselin joitain aikoja sitten, kun naapuritalosta muuttivat vanhat, työteliäät ja hyvät ihmiset pois. Katselin muuttokuormiaan, heidän kantaessaan vaiteliaina tavaroitaan kuorma-autoihin . Vuosikymmeniä olivat talossa vuokralla asuneet, sitten se myytiin osakkeiksi. Nyt se talo on aika tyhjillään, kuka siitä vanhasta rötisköstä kerrostalosta olisi osakkeen ostanut.
torstai 30. heinäkuuta 2015
Anteeksi, puhutteko portugalia?
Verojohtajan kasvoilla kiilsivät hikipisarat, tuskissaan hän ulvaisi sihteerilleen: "Onhan kaikki verhot suljettu, valot sammutettu ja ovet lukittu. Poliisia ei saa päästää sisään, he eivät saa päästä käsiksi aineistoihin!" Johtaja raotti sälekaihtimia ja näki kuinka Karhuryhmä asettautui piirittämään verotoimistoa.Toivo oli menetetty. Komisario nosti kadulla megafonin suunsa eteen: "Avatkaa ovi ja tulkaa rauhallisesti ulos, niin kenellekään ei käy pahasti!"
---
Sillä aikaa Portugalissa.
Ilta koitti ja vuorineuvokset asettuivat paikoilleen. Ravintolan johtaja astui keittäjän puvussaan padan ääreen ja hänen hoidokki-apulaisensa hänen taakseen. Ruoka jaettiin ja runsaan aterian ääressä päiviteltiin Suomen kurjaa sosialidemokratiaa veroineen. Kinkut, sisäfileet, ulkofileet, potkat, viiriäisen munat, tonnikalat ja sisälmyssopat katosivat hotkivien kitaan. Muut vuorineuvokset kuiskailivat ja vilkuilivat Halmesmäkeä, hänen lähimmät naapurinsa tönivät häntä. Lapsenmielinen kun oli, Matti oli yhä nälästä epätoivoinen, ja yltäkylläisyys oli tehnyt hänet yltiöpäiseksi. Hän nousi pöydästä ja meni ravintolan johtajan luo kulho ja lusikka kädessä ja sanoi, hiukan itsekin säikähtäen rohkeuttaan:
"Anteeksi, hyvä herra, minä haluaisin lisää."
Ravintolan johtaja oli lihava, punakka mies, mutta nyt hän tuli hyvin kalpeaksi. Muutaman sekunnin ajan hän tuijotti typertyneenä Halmesmäkeä ja tarttui sitten padan reunaan tukea etsien. Apulaiset olivat hämmästyksestä lamaantuneita, muut vuorineuvokset kauhusta.
"Mitä!" sanoi ravintolan johtaja vihdoin heikolla äänellä.
"Anteeksi, hyvä herra", sanoi Halmesmäki uudelleen, "minä haluaisin lisää, minä olen kehittyvässä iässä".
Ravintolan johtaja löi itseään ensin kapustalla päähän, potkaisi sitten perseeseen ja ryntäsi keittiöön, jossa hirtti itsensä uunin pelteihin. Sätkiessään hän katui "syö niin paljon kuin jaksat"-kampanjaansa kähisten viimeisillä voimillaan: "Bankrutti tuli saatana, ne söi kaiken, eikä sekään riittänyt.!"
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Sääntöjä ja säännöttömyyksiä
Herra antoi vuorella Moosekselle kymmenen käskyä. Mooses vilkaisi niitä nopeasti ja virkkoi: "Eihän tää ny mikään vitun sääntö-Suomi oo, antaas sataa vaan sitä mannaa taivaalta, ei me tämmösiin ruveta!"
---
Tyhmä ei ole se, joka paljon pyytää, vaan se, joka paljon maksaa. Tyhmää on myöskin se, ettei kaupanteossa saa vapaasti joustaa. - Mitä se muka valtiolle kuuluu, minkälaisia punnuksia käytetään, nää mun on ihan hyvät!
---
"Liikaa sääntöjä", sanoi mies, kun anoppinsa kuristi.
---
Alkoholin käyttö ja saatavuus tulisi ehdottomasti vapauttaa. Nykyisillään sen käyttö on aivan sairaan rajoitettua ja saatavuus ihan onneton. Alkoholi tulee saattaa kuluttajille (=asiakkaille kirj. huom.) täysin maksuttomaksi ja ainakin olutta pitää saada raanasta. Tässä täytyy kuitenkin ottaa huomioon valtion riittävät verosaatavat, ja etenkin ravintoloitsijoiden edut, heille on turvattava riittävät katteet ja esteetön toimintaympäristö. Alkoholin ja kansanedustaja Jaana Pelkosen mainonta on vapautettava täysin!
----
Ilta-Sanomat kertoi, että sääntö-Suomessa jopa yleisimmin käytetty ruumisarkkumalli kielletään, koska se on aiheuttanut krematorioissa lukuisia vaaratilanteita.
Tämä on pöyristyttävyyden huippu, eikö tässä maassa ole enää mitään rajaa eikä rotia noille kammottaville säännöille? - Arkkumalli kielletään vain siksi, että omaisuutta saattaa tuhoutua ja ihmisiä loukkaantua! - Kansanedustajat, odotamme teiltä välittömiä toimenpiteitä, tämmönen ei saa jatkua!
perjantai 17. heinäkuuta 2015
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Elonkorjuun kuutamo
Tämä on oikeasti musiikin hyvän parasta. Ja elokuvataidetta. Oliverin riemastus, kun kuulee soitettavan kappaleen, on silkkaa upeutta. - Sikari putoaa huuliltaan, ja hän on valmis musiikin haasteeseen. Stan Laurelin Vaudeville-teatterissa hiotut taidot tekevät ja tekivät hänestä epäilemättä Michael Jacksonin esikuvan. Katsokaa noita askelia.
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Onko se Mao, Lenin vai Timo?
Islantilaisen koomikon, Jon Gnarrin tv-sarja Yövuorossa on mykistävä kokemus yhdessä jatkojensa, Päivävuorossa ja Vankilavuorossa, kanssa.
Oikeasti ihan kelvot hiukset omaavan Gnarrin kaljuksi leikattu pää ja parta saavat hänet muistuttamaan Leniniä. Päivävuorossa-sarjassa hän käyttää lopulta maolaista (tai leniniläistä) univormua. Hulvaton on puheensa,kun kertoo perhejuhlien yleisölle Neuvostoliiton tiukasta lastenkasvatuksesta ja kovasta kurista, jota Islanti tarvitsee.
Hulluja nuo islantilaiset. Nauroin toisinaan tukahtumaisillani, mutta näiden sarjojen komiikka on myös ahdistavaa ja mustaa.
Jossain kommentoinneissa näin jonkun väittävän, että hänellä on kokemusta tuollaisista pomoista. - Lievää törkeämpää liioittelua, tuollaista mulkkua ei olekaan!
Islannissa koomikko Gnarr eteni tämän sarjan ansiosta Reykjavikin pormestariksi.
Yle Areena: Yövuorossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


