lauantai 25. heinäkuuta 2009

Antiikkia, antiikkia, se on antiikkia!



Televisiossa pyörii ohjelmasarja nimeltään Antiikkia, antiikkia. Siinä ihmiset tuovat silmät kiiluen tavaroitaan arvioitavaksi. - Varmaan se on kauheen arvokas, aarretta olen vintillä säilyttänyt. - Peitetty pettymys paistaa kasvoilta, jos tuomiona on alhainen hinta. Miettii sitten, kyynel silmässä itsekseen: "Heitän paskan kotimatkalla ojaan. Sitä minä yritin muijalle sanoa, ettei se lehdessä ollut tavara ole samanlainen, kuin tämä meidän. Intti vaan ja sanoi, että mene nyt vain ukko ja vie se sinne. Päästään sitten etelään niillä rahoilla. Ehkäpä kahteen kertaankin..."

Sanoisipa Skrot-Wentzel ohjelmassa edes kerran: "Täme on kauhe paska. Vie täme heti kotiin, äläkä ikinä enää näytä sitä kenellekään. Tai älä vie, mine rikon sen tässä!" Sitten Wentseli ottaisi vasaran esiin, hakkaisi tavaran tuusan nuuskaksi ja sanoisi vielä kerran: "kauhe paska ja sine lähde nyt ulos täältä, tai mine soitta poliisi!"

Sekin olisi hienoa jos Wentseli tuumaisi: "Kyllä sinu purkki on hyvin hieno, mutta mine on lihava mies ja nyt minulla kauhe paskahätä. Nyt mine paskanta sinu purkki täys." Vetäisi sitten housut kinttuun ja antaisi mennä. Pyyhkisi lopuksi antiikkikaupoista ansaitsemiin rahoihin ja vitsailisi vielä: "Se on kyllä hyvin kallis purkki, mutta nyt viele arvokkaampi kun mine olla signeerannu se. Oikeastaan sinu pite nyt maksa minulle!"

Joissakin ohjelman tapauksissa toiveet toteutuvat ja hinta on enemmän kuin kohdallaan. "Ei turhaan riidelty tästä sukulaisten kanssa. Yrittivät tämän meiltä kieroudella viedä, mutta minä pidin huolta ja kävin katsomassa tätiä joka viikko." Kyselin vointia: "ethän sinä vielä kuole ja onpas sinulla hieno lipasto! Olethan lääkärissä käynyt? Onkohan siinä niitä salalokeroita ja onkohan se varmasti puhdasta rokokoota?"

"Niin minä sen ansaitsin, huolehdin tädistä niin hyvin kuin voin. Sitten kehtasivat ahneet sukulaiset vielä irvailla, kun en päässyt hautajaisiin. Täytyihän jonkun käytännön asioistakin huolehtia. Tädin tavaroita pelastimme, ei millään olisi voitu ehtiä. Helppohan niiden joutilaitten oli sinne mennä, kun ei ole tällaista huolehtivaisuutta ja auttamisen halua!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)