maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kesän trendejä



Iltasanomien sunnuntailiite on saanut kesämuotia esittelemään aina tyylikkäästi edustavan valtiomies Antti Kaikkosen, jonka fiilikset ovat selvästi palanneet. 

Kesä-Kaikkonen on lehden pyynnöstä sonnustautunut useaan erilaiseen ja tyylikkääseen asukokonaisuuteen, mutta harmittavasti lehti on sijoittanut koko jutun aivan alalaitaan, niin että se jää varmasti monelta huomaamatta.

Kesän poliitikon trendi on huoleton ja vapaa, materiaalit ovat kevyitä, silti huoliteltuja; pallo ei kuulu jalkoihin. Kesä-Kaikkonen, Tuusulan Ernest Hemingway, kuten artikkelissa kerrotaan.





lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kremlin Leijonat




Ehdottoman varmojen huhujen mukaan jääkiekkojoukkueen nimi vaihdetaan. Moskovan ZTSKA (TsSKA) se ei kuitenkaan voi olla, koska nimi on jo käytössä. Uusi nimi on mitä ilmeisimmin Kremlin Tiikerit tai Kremlin Leijonat.

Valmentajaksi siirtyy heti ensi kauden jälkeen nyt 83-vuotias Viktor Tihonov, joka on jo kaapista ottamansa univormun harjannut edustuskuntoon. Jatsarit kiiltelevät kuin nuoruuden päivinä ja suurista ansioista muistuttaa koko rintamuksen muniin asti ulottuva kunniamerkkien kimallus.

Ensi kauden joukkue käyttää venäjänkielen opiskeluun: "Raz, Dva, Tri, Raz, Dva, Tri...."

Jääkiekkojoukkueen faniryhmä joutuu myös pakolliseen venäjänkielen opiskeluun, jotta kannatuksen asianmukaisuus voidaan kontrolloida. Jäseneksi ei pääse, jos ei kykene suorittamaan vähintään jääkiekkoharrastajan peruskurssia: "Business on business ja sama venäjäksi!"


Ei, nyt en saata enää jatkaa; menen lattialle selälleni makaamaan, ravistelen käsiäni ja jalkojani - ja päästelen kurkustani epämääräistä naurun kaltaista mölinää. Pallea ja vatsalihakset heiluvat voimakkaasti.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

On niin hikiki


Kuva: Viileystelyä.



















Kuten tiedämme, viranomaiset ovat alkaneet häiritsemään televisiolähetyksiä vaaratiedotteilla: "vaara, vaara, varokaa vaaraa, vaara on kamala!" 

Joitain päiviä sitten varoitettiin karhusta Vaasan seudulla. Viranomaiset eivät mitään myöntäneet, vaikka karhu myöhemmin paljastui koiraksi, nimeltään Paavo: "Varmuus on aina parasta!" Vahinko ettei viranomaisen isä ollut samaa mieltä.
---

Lahtelainen Esan kirjapaino tuomittiin maksamaan iän vuoksi irtisanomalleen 57 vuotiaalle toimittajalle korvauksia. Yritys joutuu tekemään toimittajan tilille 23 500 euron suuruisen Esan kirjapanon. Lisäksi oikeudenkäyntikuluista tuomittiin tehtäväksi n. 13 000 euron suuruinen Esan kirjapano.

---

Iltalehdessä kerrottiin, kuinka jokainen pystyy ennnustamaan itse säätä. 

Monivuotisena ilmatieteellisen laitoksen viiden vuorokauden paikallissään maksamattomana asiakkaana voin sanoa, että otsaa kokeilemalla pääsee sitä parempaan tulokseen. Jos käteen tarttuu runsaasti hikeä, kelit ovat todennäköisesti melko lämpimät ja huomenna saattaa olla lähelle samaa.

Tässä takuuvarmasti luotettava, mallinnukseen perustuva erikoishaastattelu sääasioista, satelliittiyhteyksiä en valitettavasti onnistunut luomaan.



- Hyvää päivää, herra Ilmantieteellisen laitoksen johtaja, voitteko esitellä laitostanne?

- Hyvää päivää vaan! (vilkaisee samalla pimennysverhosta ulos) - Tässä meillä on aivan kaamea määrä tietokoneita, mallinnusjärjestelmämme maksoivat miljardin.

- Oho! - Teillä on täällä aika fiksun näköistä porukkaa töissä...

- Ovat kaikki vähintään matemaattis-luonnontieteellisen maistereita. Moni on opiskellut toki enemmänkin, työturvallisuuskortti on useammalla ja ajokortti melkein kaikilla.

- Voisitteko oikein käytännössä näyttää, kuinka niitä ennusteita näiden mallinnuksien avulla...

- En, eihän me niillä. - Ennusteet me teemme näistä kahvinporoista. Juhlamokasta tulee parhaat, halvempia kahveja käytettäessä luotettavuus putoaa 23,5 prosenttia ja Presidenttisekoituksesta tulee 15, 05 prosenttia liian lämpimiä ilmoja.Yksi intialainen tekee ennusteet teenlehdistä, mutta niiden käyttämisen tieteellisyydestä ei ole vielä varmaa näyttöä.

---

Pyhäpäivistä en koskaan ole erityisesti piitannut. Tänä vuonna aion juhannukseen kuitenkin ottaa osaa, kalenterista olen visusti katsonut, että tänään on Johanneksen nimipäivä. Ihmeen hiljaiselta näyttää meininki vielä, vaikka ilta on jo alkamassa...



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Vanhat herrat liikenteessä





Keikkapaikalle oli ehkä kilometri, taksitolpalta ei sitäkään.

Tutulle taksikuskille sanoin: "Menen Pelle Miljoonaa katsomaan!"

Vastasi: "Katos vaan, sehän on..."- epäröi eikä tiennyt miten jatkaa - jatkoin lausettaan: "sairasta?"

Pellen näin heydaynsä aikoihin, joskus vuoden 1980 tietämillä. Muistan, kuinka silloin nauratti esiintymislavan edessä suorin vartaloin korkealle hyppivät tyypit, pogoajat.

Keikkapaikalla olin vain hetken ennen konsertin alkua. Vähän väkeä, pogoajia ei näkynyt. Ei tämä nuorisoa jaksa kiinnostaa, niillä on se Chirpy Chirpy Cheek Cheek ja Petri "Läälylääly, panen vaikka katkinaisella" Nygård, jota kävin sattumattomista syistä hiljakkoin katsomassa, - hänessä parasta oli tahaton huumori.

Konsertti antoi sen, mitä siltä odotin. Pelle Miljoona United soitti melkein kaikki ne hyvät vanhat. Bändin kolme henkeä tulivat vaivihkaa takahuoneiden kautta lavalle, sieltä myös poistuivat. Tuntui, että karttoivat yleisöä. Ovat ehkä kännisten ihailijoiden sönkkäämiset kuulleet jo liian monta kertaa.

Hieman steriiliä, rutiinikeikka. Encoren jälkeen muusikot häipyivät kiireesti; sen ymmärtää, olihan kello jo yli puolen yön ja nukkumaanmenoaika mennyt jo kauan aikaa sitten.

Luvattua levynmyyntiä keikan jälkeen odotin, paskaa puhuivat, ei näkynyt eikä kuulunut. Ajattelin: Ok - "Lähdetään kiitämään"

Lähdin muihin saleihin. Sekelaista tanssimusiikkia soittaneen yhtyeen neito poseerasi kännykällä kuvaa ottaessani näin suloisesti:

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Sässästeen uutisia





Kotimaasta:

Vasemmistoliitto aikoo erottaa vasemmiston itsestään. Pelkkänä Liittona jatkava puolue kertoo, että työläiset voivat haistaa pitkän vitun ja hallituksen irviminen olisi syytä lopettaa.


Vihru liike kieltää, että tuleva Liitto-puolue olisi vielä anonut pääsyä sen alaosastoksi. Mitään duunareita tai ainakaan pakkoköyhiä emme tule hyväksymään, sieltä kerrottiin.


Ulkomailta:

Välitätkö Obama Bushille terveisiä!





Kulttuuria:

Atte Blom kertoi musiikin nykymeiningistä: "heitetään paskaköntsiä seinään ja katsotaan, mikä tarttuu kiinni". Helsingin Sanomien otsikossa tosin kerrottiin, että PMMP on nykyisistä hänelle mieluisa. - Ettei vain olisi sanonut, että "PIMPPI on erityisen heikko kohtani"?



Urheilua: 

Jalkapalloseura HJK vaihtaa nimekseen Helsingin Naturistipalloilijat. Paavo Arhinmäki aikoo juhlistaa seuraavaa peliä esiintymällä pelkissä nappulakengissä.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Tiesitkö, että...



Kyllä Sirkka tietää, sanoi Veikko Vennamo.

---

Kyllä Kansa tietää, sanoi Tapani.

---

Kyllä minä tiedän, sanoi Soini.

---

Nixon tietää, sanoi Washington Post.

---

Obama tietää kaiken, sanoi...Washington Post.


---

Varmana en oo, sanoi Zuckerberg.

---

Ikinä en ole...minä en tiedä mitään, sanoi urheilija.

---

Minä en muista, sanoi Matti Vanhanen.

---

Minä tiedän kaiken, sanoi akka, kun ukon tavaroita ulos kantoi.

---

No vittu, katon kirjautuneena googlesta, sanoi joku.


 ---

Kuva Kansallismuseon väärennetystä 70-luku näyttelystä; tuollaista istuinta ei puuceessä ollut kenelläkään!


torstai 6. kesäkuuta 2013

PUUPÄÄ PUUPÄÄ PUUPÄÄ





Liikkuva poliisi lakkautetaan, koska peltipoliiseista saatavat tulot on katsottu jo nyt olevan riittävällä tasolla. Ei ole mitään mieltä tarkkailla muita rikkomuksia, ylinopeuksista valtio saa parhaat tulot.

Kokoomuksen Pertti Hemmilä sai ryhmältään nuhtelut, äänestettyään liikkuvan poliisin lakkauttamista vastaan.


Ne kolme muuta kokoomuksen poliisikansanedustajaa pidättäytyivät äänestämästä. Olivatkohan he niitä, jotka tutkivat Kyllikki Saaren, Jukka S. Lahden ja Bodominjärven murhia? Luultavasti. - Hävettääköhän heitä? Tuskin, kansanedustajia kun ovat.

Onkohan heistä mitään hyötyä kenellekään? Ehkä ei.


Ettei millään menisi liiallisuuksiin, liikkuva poliisikin tarkkaili vain ylinopeuksia. 


TUUTAA TUUTAA PUUPÄÄ PUUPÄÄ!

Älkää nyt kuitenkaan enää niitä poliisikansanedustajia äänestäkö, eivät itsekään tiedä mitä tekevät.