maanantai 15. huhtikuuta 2013
Sanoi Hän
Vaikka kuinka mietin, en keksinyt mitään muuta yhteistä Mahatma Gandhille ja Pekka Himaselle, kuin että kummallakaan ei aina ole/ollut housuja jalassa julkisilla paikoilla.
Pekka muuten paljasti haastattelussaan - ilmeisesti huomaamattaan - olevansa usein siellä, missä näkee toimittajia räkäkännissä. Niin se on, kevyet työt vaativat raskaat huvit.
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Fiskars Oyj kusee pulloon
Vuonna 1793 Niccolò Paganini piti ensikonserttinsa, vain 11-vuotiaana.
Vuonna 1793 oli vielä yhdeksän vuotta Elias Lönnrotin, yksitoista vuotta Johan Ludvig Runebergin ja kaksikymmentäviisi vuotta Zachris Topeliuksen syntymään.
Vuonna 1793 Jacob Wilhelm Depont perusti Nuutajärven lasitehtaan Urjalaan - ja se on toiminut keskeytyksettä tähän päivään saakka.
Albert Edelfelt syntyi kuusikymmentä, Akseli Gallen-Kallela seitsemänkymmentäkaksi ja Hugo Simberg kahdeksankymmentä vuotta tehtaan perustamisen jälkeen.
Tehdas valmisti pääasiassa ikkuna- ja apteekkilaseja sekä pulloja. Myöhemmin mm. lukemattoman määrän erilaisia käyttö- ja taide-esineitä.
Nuutajärven lasitehtaassa palvellut P.M. Abrahamsson perusti lähes sata vuotta myöhemmin Iittalan lasitehtaan. Humppilan lasitehtaan perustajat tulivat hekin Nuutajärveltä, se tapahtui vasta vuonna 1952.
Vuonna 2013 Fiskars Oyj ilmoitti, että se lopettaa Nuutajärven lasitehtaan tuotannon tämän ja ensi vuoden aikana.
Fiskars Oyj kusee väärään pulloon.
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Eikö edes?
Saksalaiset ovat tunnettuja paitsi suurista klassisen musiikin säveltäjistä, myös aivan käsittämättömän kammottavasta ns. kevyestä musiikista; Abba ei kyennyt lähellekään samaan. - No jaa, sanotaan ruotsalaisten kunniaksi, että melkein kykeni.
Tästäkin jotain saksalaista, liekö ollut alkuperäinen, versiota yritin juutuubista kokeeksi kuunnella, ei onnistunut.
Leo Jokelan hieno tulkinta on tässä se hyvä. "Ei A, ei B, ei mitään", ilman taivutteluja näkyy singleen kirjoitetun.
Kun jouduin mä
autiomaahan – oho - ja kurttuisen kamelin mä näin,
niin pyysin: "nyt
keidas neuvokaahan!" – se vastas: "ei ole täällä päin!"
EI Aata, ei Beetä, ei
mitään - ei mitään – ei tarjoilla siellä
mitään saa –vai niin.
Ei Aata, ei Beetä, ei
mitään, ees pienoista lohduttajaa.
Myös haaremin sain
nähdä kerran – ai ai! –kun kutsun mä vierailulle sain.
Vaan pöydässä
erämaiden herran – on juomana limonadi vain!
Ei Aata, ei Beetä, ei
mitään –ei mitään –ei tarjoilla siellä mitään saa – onhan kuiva paikka.
Ei Aata, ei Beetä, ei
mitään, ees pienoista lohduttajaa – jo on kamalaa!
Vei kerran mun lentoni
kuuhun – voi veljet! – sen kaupunkiin suureen laskeuduin,
sain kuutamojuustoa mä
suuhun – mut muuten sain olla kuivin suin.
Ei Aata, ei Beetä, ei
mitään – ei mitään – ei tarjoilla siellä mitään saa – ei kai ne vettä juo?
Ei Aata, ei Beetä, ei
mitään – ees pienoista lohduttajaa,
ees pienoista –
pienoista – pienoista –pienen pientä –pienen pientä lohduttajaa!
( No bier no wein no schnaps, alkuperäiset sanat Hanz Beckmann, käännös Sauvo Puhtila)
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Keskusrikospoliisista päivää
Suomen keskusrikospoliisista päivää, laittakaa joka iikka kätenne pöydälle ja ottakaa aivan rauhallisesti! - Joudumme laittamaan teidät rautoihin siksi aikaa, kun selvitämme kaikkien henkilöllisyyden! - HEI PENA, TARKKANA SIELLÄ, - MERKEL JA HOLLANDE YRITTÄÄ IKKUNASTA!
Jaahas täällä onkin joku häirikkö. - Se on kuule ihan sun oma vikas, että jouduttiin käyttämään kovempia konsteja, kyllä se pitäisi tietää, että poliisin antamia määräyksiä on toteltava! - Ai että oikein kuningas Kaarle Kustaa. Kuules nyt jätkä, sun titteleilläs ei ole tässä mitään merkitystä, - jos olisit heti uskonut, niin olisit säästynyt ilman tollasia ikäviä nirhamia ja muutenkin olis ollut helpompaa. Oletkos nyt ylpeä itsestäs?
Onkos täällä näkynyt sitä David Cameronia? - sillä onkin aika kovat haut päällä!
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Eikäko jostaki luin
Iltasanomat kertoi menneitä muistelevassa artikkelissaan totuuden vastaisesti, että Vesa Jaarva olisi tunnettu tv-sarjasta "Me Tammelat". - Inhimillisesti katsoen on täysin mahdotonta, että kukaan kyseistä sarjaa enää muistaisi. Minäkin sen sijaan muistan hänet vuosien varrella ilmestyneistä kirjoituksista, joissa kertoo kuinka näytteleminen ja julkisuus eivät enää huvittaneet.
Sama artikkeli kertoi, että menneisyyden tv-sarjan, Taistelevat Metsolat, näyttelijöistä suurin osa on vielä elossa. Enää en valitettavasti muista ketkä.
---
Kansaneläkeläinen Tarja Halonen sitä vastoin johtaa yhä Suomen ulkopolitiikkaa, kun ketään siihen kykenevää ei ole vielä hänen tilalleen ilmoittautunut.
Suorastaan silmiinpistävää on ollut, ettei maassamme viime aikoina ole ollut juuri lainkaan valtiovierailuita. Suurelle osalle lehdistöä oli aivan kestämätön paikka, että Tarja Halonen sai Putinilta peräti puolentoista tunnin audienssin. - "Niinistö olisi saanut ainakin kaksi tuntia!"
Kirjoituksista tulivat mieleen kauhunsekaiset parahdukset Yhdysvaltain varapresidentti Joe Bidenin Halosen ajan vierailusta maassamme: "Nii-i, mut se on vain varapresidentti!"
---
Hyvä on, myönnetään, Jenni Haukio on tavannut kohta kaikki maailman prinsessat - Sauli on näkynyt kuvissa mukana, ettei hotellikuolema ole päässyt häntäkään yllättämään.
---
Erilaisia kritiikkejä olen internetistä lukenut. Mieleeni kirposi tehdä arvostelu Chaplinin loistavasta elokuvasta, Ritari Siniparta.
Kaksi ajatusta minulla on jo valmiina. "Jo neljäkymmentäluvulla alettiin tuntea suurta huolta viihteen taiteellistumisesta" ja "Elokuvan naiskuvat olivat ohuita ja niitä oli ehdottomasti liian vähän!"
---
Maakuntien lehdet muuttuvat koproloideiksi, ne painetaan vastedes vessapaperille
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Pannukakkuja jälkiruoaksi
Rakas päiväkirja,
kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä, vai oliko se viimeistä kertaa. Yhtään en tiedä mitä pitäisi kirjoittaa, kun on semmonen olo, eikä mitään ole tapahtunut. Steve Ray Vaughanin Scuttle Buttinia olen kuunnellut, se on rock.
Tänään olen internetistä lukenut (ulkomuistista)
- Aseet eivät tapa ihmisiä, ihmiset tappavat. (Ongelma on siinä, että ne aseenomistajat ovat usein niin vitun kahjoja.)
- Ottakaa bullet-laina ja sijoittakaa kiinteistöihin, niin köyhästäkin voi tulla rikas, sanoi Eero Lehti, valtiopäiväedustaja.
- Meinasin pikkusen asunnon ostaa, sit vaan tuli ostettua tää miljoonan kämppä Kruunarista, sanoi näytteliä Susanna Indrheittomerkkien.
- Aku Hirviniemi tekee levyn ja seuraavassa Putouksessa hän esittää persereikää. Laittavat sellaiset sopivat maskit ja kaikki.
Lopuksi laitan mietelauseen.
Rohkea Rokan syö, uhkarohkea polttaa clubia.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Merkittävien rakennusten remontit etenevät Helsingissä
Hyvin erikoisena tietona voidaan pitää, että valtioneuvoston linna on täysin yllättäen suljettu, pitkällisen peruskorjauksen ajaksi. - Aiemmin presidentti joutui evakkoon samasta syystä, siksi tämänvuotiset linnanjuhlat joudutaan järjestämään Helsingin vanhassa jäähallissa. Eduskunta joutuu toisiin, väliaikaisiin, tiloihin - luultavimmin Messukeskukseen - vuonna 2015.
Valtioneuvoston linnassa toimineet pääministerin johtama
valtioneuvoston kanslia, oikeuskanslerin virasto ja valtaosa
valtiovarainministeriötä, ovat remontin ajaksi siirtyneet etelärannassa sijainneen, lopetetun hotelli Palacen tiloihin. Samassa rakennuksessa toimii myös Elinkeinoelämän keskusliitto, - tästä saatavaa synergiaetua pidetään, pääministerin kanslian mukaan, huomattavana.
Ehkä kaikkein oudoimmalta kuulostaa asiantuntijoiden väläyttämä mahdollisuus, että valtioneuvoston linna joudutaan mahdollisesti purkamaan kokonaan, - sen huonokuntoisuuden vuoksi! Valtion kiinteistöyhtiöstä kiistetään, että rakennuksen sairaalaparakkimainen ja ruma ulkonäkö olisi peruste mahdolliselle purkamiselle, mutta myönnnetään, että toki paikalle soisi, Senaatintorin ankeaa ja masentavaa ympäristöä virkistämään, jonkun hieman siistimmän ja edustavamman rakennuksen.
Rakennuksen korkealla iällä todetaan olevan merkitystä tarkastuksessa paljon pelättyä huonommaksi osoittautuneeseen kuntoon, mutta tärkeimmäksi syyksi nousee sen pitkäaikainen käyttäjäkunta.
Kiinteistöä pitkään hallinnut keskustapuolue ei tyytynyt poistuessaan, ikiaikaiseen nautintaoikeuteensa perustuen, viemään mukanaan ainoastaan osaa julkisivun pylväistä (kts. kuva), ja pylväskolmiossa sijainnutta könninkelloa, vaan rakennuksesta puuttuvat tiettävästi lähes kokonaan esimerkiksi wc-pöntöt ja ovenkahvat, sekä suuri osa valaisimista.
Julkisivun pylväiden lisäksi muitakin rakennuksen kantavia osia on tiettävästi kulkeutunut kotitiloille maakuntiin, niin että jopa sortumisvaaraa pidetään mahdollisena.
Tamminiemestä on aiemmin - päämiehen kuoleman jälkeen - palautettu rakennukseen joitain, myöskin lainassa olleita, pikkuesineitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



