tiistai 4. joulukuuta 2012

Presidentti on



VR toivottaa hyvää joulua ja rauhallista ensi vuotta neljällekymmenelle lipunmyyjälleen, irtisanomalla heidät palveluksestaan: "Menkää katselemaan Aleksanterinkadun jouluvaloja, mutta laittakaa paljon päälle, siellä on pirun kylmä!"

---

Helsingin Sanomat kutsui tytöiksi kahta 18-vuotiasta nuorta aikuista, jotka matkustivat yhden asemavälin ilman siihen oikeuttavaa lippua, koska koska on koska ja miksi ihmeessä. Nuoret naiset vaativat matkustamisestaan anteeksipyyntöä.

--

Yhdistyneet kuningaskunnat ilmoitti, että hänen kuninkaallisen korkeutensa Prinssi Williamin puolisolta, Cambridgen herttuatar Catherinelta tulee Yrjö. - Sen koetaan aiheuttavan suurta suosiota saarivaltakunassa.

Koskahan meidän Jenni?

--

Iltasanomien mukaan 35 prosenttia  suomalaista on valmis palkanalennukseen, jos vaihtoehtona on irtisanominen. EK:n propaganda on mennyt hyvin läpi.

Peräti 47 prosenttia vihreistä ja 44  prosenttia kokoomuslaisista suhtautui palkanalennuksiin myönteisesti. Loogisesti tuosta seuraa, että heidän palkkojaan pitää alennettaman eniten.

---

Sauli Niinistö nauttii kuuleman mukaan kansalaisten keskuudessa yhä suurempaa kannatusta. 



sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Vanhan kertausta










Hyvät matkustajat, tämä on VR:n erikoiskuulutus! Haluamme kiittää teitä kaikkia päättyvästä juhlavuodesta, - siksi olemme aloittanet asteittaisen siirtymisen normaaliaikatauluihin! Siivous- ja lämmityskuluissa säästääksemme pidämme asemarakennukset edelleen kiinni, toivottavasti kätenne eivät pahasti paleltuneet automaatista lippua ostaessanne! 

 Lämmittelyn ja mielen virkistyksen vuoksi suosittelemme, että kaikki kynnelle kykenevät juoksevat nyt kaksi kertaa asemarakennuksen ympäri; hyvää se tekee mummulle ja vaarillekin, rohkeasti mukaan!

...No niin, noin sitä pitää, ei kai kukaan kompastunut hankeen! - Juna Helsinkiin on valitettavasti peruutettu, seuraava juna saapuu jo puolen tunnin päästä, pahoittelemme!

Hyvää matkaa, arvoisat matkustajat!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Perkele - Olen työtön!






















Eläkeläisukko Benny Mäki raahusti senaatintorille, katsellakseen siellä olevan kahvion ikkunasta sisään ja maiskutellakseen asiakkaiden mukana. Hänen eläkkeensä tosin oli huomattavan iso, mutta menotkin olivat ruhtinallisen suuret, niihin hän oli elämässään totutellut. - Jostain täytyi siis säästää.


Kun Benny oli saanut maiskuttelustaan tarpeeksi, hän köpötteli kauppatorille. Benny ei jaksanut kantaa enää huolta ulkonäöstään, hänen tyylikkäät viiksensä olivat muuttuneet ohikulkijoita puistattaviksi räkäjarruiksi ja hänen poskensa olivat harmaan parran peitossa. Lemahdukset juorusivat, ettei hän ollut pessytkään itseään ehkä viikkokausiin.

Pengottuaan kauppatorin roskikset ja siirryttyään tutkailemaan kauppahallin tiskejä, hän puuskahti vihaisena: "Mitä se Harrikin oikein selitti, silakka on sen saatanan kallista!" 

Masentuneena Benny Mäki lähti raahustamaan kohti kotiaan, vastaan tulivat Jasmin Mäntylä ja kaupunginjohtaja Pajunen, mutta kumpikaan ei häntä tuntenut, tai ei halunut tunnistaa. Benny tarttui kuitenkin kaupunginjohtajaa hihasta ja sai kuin saikin tältä viisikymmentäcenttisen.

Kyyneleet pusertuivat Bennyn silmiin: "Kiitoksii vaan herra,  vallan kauhian paljon - töistä potkivat pois, siksi vain pyysin - Anteeks vaan herra, anteeks vallan kauhian paljon!"

lauantai 24. marraskuuta 2012

Linnassa kreivien























Ovatko kirjailija Pieru ja taiteilija Kakka olleet riittävän höveleitä valtiovallan suuntaan, ja päässeet sinne missä suuruuksia tehdään? - Seuraa itsenäisyyspäivänä kaikkia mahdollisia lähetyksiä.- Minulla ei onnekseni ole televisiota.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Teidät on piiritetty!



Täällä puhuu poliisin erikoisosaston komisario Kovanen, tulkaa kädet ylhäällä ulos joka sorkka, niin kenellekään ei käy mitään ikävää! - Asuntonne on piiritetty, meillä on miehet katoilla varmistamassa! - Me tiedämme, että teidän pikkutytöllänne on vaarallisen laiton pehmolelu, jossa on merkkituotteen merkinnät, vaikka on Indonesiassa valmistettu.

Toistan, täällä puhuu komisario Kovanen, teillä on kaksikymmentä sekuntia aikaa tulla ulos kädet ylhäällä, muuten joudumme laskemaan kyynelkaasua sisään ja rynnäköimään!

Haluamme vain sen nallen ja rikollisen, emme käytä mielellämme kovia otteita!

---

Iltalehti: Poliisi vei...

Haku päällä





Elokuva-arvosteluissa kriitikot antavat arvosteltavalleen tähtiä yhdestä viiteen. Viisi on jo ylimaallisen hyvä, kolmekin vielä aivan katseltava.  Eija-Riitta Korhola on bloginsa ylälaitaan merkinnyt varmuuden vuoksi peräti kaksitoista tähteä.

Eija-Riitta kertoo tuoreessa kirjoituksessaan, että vankien hänelle lähettämät lemmenkirjeet saivat hänet kyyniseksi jo koulutyttönä. Ne ovat hänen kertomansa mukaan kopioituja siirappituotteita, joiden tarkoituksena on vain ansaita rahaa.

En epäile sanomaasi lainkaan, Eija-Riitta, - vaikken laillasi ole vankien lemmenluritteluihin perehtynyt, silti minulle on käynyt vähän samanlainen ilmiö.

Aikaa sitten jo ymmärsin, että kun poliitikko puhuu tunteista tai arvoista, sieltä taustalta löytyvät useimmiten hyvin raadolliset motiivit; ansaita paikka auringossa, saada ihailua, ääniä ja rahaa.


Mielenkiintoista että olet, Eija-Riitta, keskittänyt huomiotasi netin vonkauskirjeisiin. Ole kuitenkin rohkealla mielellä, kyllä sieltä vielä halutessasi oikea löytyy, kun vain riittävän kärsivällisesti etsit.

Jos häiritsee, että mieskokelaat kirjoittavat sinulle vain asemasi, kauneutesi, rahojesi tms. tähden, koetapa vaikka pientä positiivista huijausta. Lähetät itsestäsi oikein ruman kuvan, kerrot, että on ollut vähän henkisiä ongelmia, alkoholia kuluu kohtuuttomasti ja haluaisit huutaa rumia koko sielusi kyllyydestä. - Kaikki kirjeet, joita sellaisen jälkeen saat, ovat ilman mitään epäilystä merkkejä aidosta ja pyyteettömästä rakkaudesta.


---
Eija-Riitan bloggaus:
http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2012/11/21/sarjahurmaajia/

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sekavuuksia sieltä täältä





SDePe on taipumassa osallistumiseen Islannin ilmavalvontaan. Rasmussen kävi kuiskuttelemassa salaisuuksia. - Luultavasti hän kertoi, että Suomella on jatkossa mahdollisuus saada halvalla vanhoja B-52 pommittajia, - joita käytetään toki vain eri maailman kolkissa suoritettaviin harjoituspommituksiin, ilman rypäle- tai muuta pommilastia.

Islannin harjoituksessa ei tarvita varsinaisia patinraiskaajia, koska aseitakaan ei ole. Lentäjät huutavat radioonsa: "SARRRJJA, SARRJA, LAUKAUS, LAUKAUS!" - Radioliikenne nauhoitetaan ja SARRRJOJEN merkitys analysoidaan myöhemmin.

Voisikohan SAS:ltä mahdollisesti vapautuvia matkustajakoneita muuttaa pommittajiksi?
---

Mayojen maailmanloppu, 21. joulukuuta lähenee. Kinkkua tai laatikoita ei kannata tänä vuonna ostaa, turhaan jäävät pahenemaan. Lapsien kärttäessä joululahjoja, voi heille huoleti sanoa sisäänpäin imaisten: JUUH! - Rahat on syytä kuitenkin käyttää parempiin tarkoituksiin, jouluoluista ehtii hieman tunnelmaan pääsemään.

Luterilaiset kristityt toki tietävät, että maailmanloppu on vain typeriä taruja.

Varmuuden vuoksi kannattaa kuitenkin hakea runsaasti velkaa ja tehdä erilaisia osamaksusopimuksia. - Ajattele: mahdollisesti lähes ilmainen Ipad!

---

Osana Sanoma Oy:n uudistuksia, Iltasanomien ilmaisilla nettisivuilla on entistä vähemmän varsinaisia uutisia. Yhden löysin. - Ellei sitten lasketa mukaan juttua: "teinitytöllä kasvaa kolmas käsi selässä!"

---

Entinen entinen entinen Matti Vanhanen, kertoi ylpeänä Hesarin nettisivulla, kuinka hän aikanaan markkinoi Lappia Kiinan Xi Jingpingille, vaatien tätä jopa avaamaan suoran lentoyhteyden Kiinasta Lappiin. 

Silloinen varapresidentti oli lopulta tokaissut avustajilleen: "laittakaa tämä ylös, pääministeri vihjasi asiasta jo neljännen kerran."

Jos Matti olisi ottanut asian viidennen kerran esiin, olisikohan XI Jingping pyytänyt häntä ystävällisesti tarkistamaan, onko kaivon pohjalla riittävästi vettä?

---

Turpas kii pikkuipana, meidän isi tekee Saarioisella rahaa!

---