Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Vanhanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Vanhanen. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Sekavuuksia sieltä täältä
SDePe on taipumassa osallistumiseen Islannin ilmavalvontaan. Rasmussen kävi kuiskuttelemassa salaisuuksia. - Luultavasti hän kertoi, että Suomella on jatkossa mahdollisuus saada halvalla vanhoja B-52 pommittajia, - joita käytetään toki vain eri maailman kolkissa suoritettaviin harjoituspommituksiin, ilman rypäle- tai muuta pommilastia.
Islannin harjoituksessa ei tarvita varsinaisia patinraiskaajia, koska aseitakaan ei ole. Lentäjät huutavat radioonsa: "SARRRJJA, SARRJA, LAUKAUS, LAUKAUS!" - Radioliikenne nauhoitetaan ja SARRRJOJEN merkitys analysoidaan myöhemmin.
Voisikohan SAS:ltä mahdollisesti vapautuvia matkustajakoneita muuttaa pommittajiksi?
---
Mayojen maailmanloppu, 21. joulukuuta lähenee. Kinkkua tai laatikoita ei kannata tänä vuonna ostaa, turhaan jäävät pahenemaan. Lapsien kärttäessä joululahjoja, voi heille huoleti sanoa sisäänpäin imaisten: JUUH! - Rahat on syytä kuitenkin käyttää parempiin tarkoituksiin, jouluoluista ehtii hieman tunnelmaan pääsemään.
Luterilaiset kristityt toki tietävät, että maailmanloppu on vain typeriä taruja.
Varmuuden vuoksi kannattaa kuitenkin hakea runsaasti velkaa ja tehdä erilaisia osamaksusopimuksia. - Ajattele: mahdollisesti lähes ilmainen Ipad!
---
Osana Sanoma Oy:n uudistuksia, Iltasanomien ilmaisilla nettisivuilla on entistä vähemmän varsinaisia uutisia. Yhden löysin. - Ellei sitten lasketa mukaan juttua: "teinitytöllä kasvaa kolmas käsi selässä!"
---
Entinen entinen entinen Matti Vanhanen, kertoi ylpeänä Hesarin nettisivulla, kuinka hän aikanaan markkinoi Lappia Kiinan Xi Jingpingille, vaatien tätä jopa avaamaan suoran lentoyhteyden Kiinasta Lappiin.
Silloinen varapresidentti oli lopulta tokaissut avustajilleen: "laittakaa tämä ylös, pääministeri vihjasi asiasta jo neljännen kerran."
Jos Matti olisi ottanut asian viidennen kerran esiin, olisikohan XI Jingping pyytänyt häntä ystävällisesti tarkistamaan, onko kaivon pohjalla riittävästi vettä?
---
Turpas kii pikkuipana, meidän isi tekee Saarioisella rahaa!
---
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Ihana aamu
Tasavallan presidentti Matti Vanhanen heräsi, venytteli ja haukotteli, hänen kasvoillensa nousi hämmentyneen möllömäinen hymy: "isukille pitää soittaa tänään ja kysyä, mikäs se suorakulma taas olikaan!" - Hän katsahti viereensä, jossa Susan vielä nukkui, tasainen kuorsaus heilutteli rouva presidentin muotoja.
Matti oli nukkunut hieman huonosti, hän oli yöllä saanut pääministeri Ilkka Kanervalta aivan omituisen tekstiviestin, jota presidentti ei ollut ymmärtänyt lainkaan. Perään tuli monta pahoittelevaa viestiä: "se ei ollut tarkoitettu herra tasavallan presidentille!"
Kanerva oli yhteisestä sopimuksesta päässyt pääministeriksi, vaikka keskustapuolue oli eduskuntavaaleissa yltänyt uskomattomaan seitsemänkymmenen prosentin äänisaaliiseen.
Ennenkuin presidentti oli ehtinyt sulkea puhelimen, se pärähti soimaan DDR-hymniä, jonka hän oli vitsikkäästi kerran asettanut soittoääneksi eikä ollut osannut tai viitsinyt sitä muuttaa. - Ulkoministeri Antti Kaikkonen soitti ja kertoi säätiön ostaneen kaksi rekka-autollista arvografiikkaa....
"Jumpe, se on tänään kiirus päivä, heti kymmeneltä tulee prokuraattori Sauli Niinistö puolisonsa Tanja Karpelan kanssa aamupäivä brunssille ja illalla pitää mennä Merikukan ja hänen puolisonsa, mikäs sen nimi nyt olikaan, kanssa katsomaan sitä uutta Batman-elokuvaa..."
---
Sitten Matti Vanhanen heräsi oikeasti ja muisti, että tänään ei tarvitse mennä roskisten välistä sinne perheyrittäjien toimistoon, tänään olisi se todistusvuoro siellä Kaikkosen oikeudenkäynnissä. Minkähän kravatin sitä laittaisi...
tiistai 28. syyskuuta 2010
Tasamaan tallaaja(t)
Tiistain Iltasanomien lyhyessä lukijakommentissa Esko Helle ampui alas entisen Matti Vanhasen haastattelussa antaman lausuman. Entinen Matti sanoi "...en jää eduskuntaan roikkumaan. Millään työpaikalla ei ole hyvä se, että vanha pomo jää samaan yhteisöön jakamaan neuvoja..."
Hän piti ja pitää kansanedustajan työtä pelkkänä roikkumisena.
Vakavampi on lausuman toinen virhe. Entinen Matti on luullut olevansa pääministerinä eduskunnan pomo. Mitä tuohon sanoisi? Suositeltavaa olisi jonkun asiansa osaavan tiedemiehen suorittaa mittanauhatutkimuksia entisestä pääministeristä.
Esko Helle käytti kirjoituksessaan toisenlaista kieltä.
Tämän päivän lehdissä oli sitävastoin hyviä uutisia. Kansanedustajat saavat kahdessa erässä yhteensä kahdeksan prosentin korotuksen palkkoihinsa. Kun kyseessä tietenkin ovat tasapuolisesti kaikkien valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden edustajat, on selvää että tällä luotiin pohja kaikkien alojen palkkaneuvotteluille - ainakin seuraavaan kesään saakka.
(Ylempi kuva Da Vinci: Jussi väärinpäin, alemmassa Iltalehden kysely)
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Veret seisauttava totaalisuus
Mi-minä ja puolue ja e-etenkin minä, olemme nyt v-va-vahvempia kuin koskaan, e-eivätkä vi-viimeaikaiset tapahtumat ole olleet meidän Stalingradimme. M-minä jatkan ikuisesti ja se-seuraavissa vaaleissa me tulemme saamaan ennennennennäkemättömän vo-voiton!
Niinpä m-minä kysyn teiltä keskustan kannattajat: ha-haluatteko te totaalisia vaaleja, joista otamme voiton tavalla, jota ei ole ennen nähty?
- Ei myö tiijjetä!
M-minä kysyn teiltä keskustalaiset uudelleen. Haluatteko ennennäkemättömän vaalivoiton, vaikka se veisi politiikan k-kokonaan u-uudelle tasolle?
- Puhu kovempoo, eij kuulu!
Olemme viemässä maalaisliittolaisuuden sellaiseen e-ennenäkemättömään tota-totaaliseen v-voittoon, että...
- On se Matti vahava johtaja, mutta ku ei sen piiperryksestä kuule mittään. Myyväänkö tiällä nisuva ja kahveeta vai ollaanko myö säätijjöity sekkii?
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Senttejä ja seteleitä

(klikkaa kuvasta se isommaksi)
"Yle Uutisten mukaan pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ei tiennyt kiinteistöpalveluyrityksen Nova Groupin suuresta vaalituesta puolueelleen." (HS.fi 11.6.2009)
125 000 € on ilmeisesti niin pieni raha, ettei puolueen johtajan tarvitse siitä tietää mitään, vaikka raha olisi tullut itse pelsepuubilta.
Miten lienee, olisikohan nämä asiat puolueissa vieläkin tutkivan journalismin paikka?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


