Jonni oli vähän vihainen kaverilleen, Maccaralle. Väitti, ettei Maccara olisi tehnyt mitään muuta kuin Yesterdayn.
"How do you sleep, cunt", on kyllä selkeää vihapuhetta. Harrisonin Jori säesti.
Mutta on se ihan vitun hyvä biisi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Lennon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Lennon. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 12. lokakuuta 2016
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Kentuckyssa on sininen kuu ja silleen
Reilusti alle kouluikäisenä kuulin radiosta Beatlesin Michellen ja Girlin. Jättivät jälkensä. 18-vuotiaana minä itkin katkerasti, kun John Lennon ammuttiin.
Tässä kolme myöhempää.
sunnuntai 28. helmikuuta 2016
Kaikki nuo vuodet sitten
George Harrison muisteli vuonna 1981, edellisenä vuonna ammuttua ystäväänsä, kappaleessa All Those Years Ago.
tiistai 26. toukokuuta 2015
torstai 20. joulukuuta 2012
Joulua ennen
Silloin ennen seiskeetluvulla oli juhlahetki, jos onnistui joulun seutuvilla kuulemaan radiosta Lennonin tämän kappaleen. (Toinen radion joskus antama juhla oli Lindholmin "Voi kun riittäis pieni taivas", mutta siitä ei sen enempää nyt.)
Tässä se on, Happy Xmas - War Is Over. Tämän videon kuvitus osuu kappaleen sisällön kanssa yhteen.
torstai 18. lokakuuta 2012
perjantai 17. elokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
