Nämä julkistetut esitutkintamateriaalit näyttävät paljastavan huimia juttuja. Ja toisaalta, onko suomalainen johtamiskulttuuri sitä, että pomo sanoo: "toivon totisesti, että lakia noudatetaan" .
Jos joku dekkaristi kirjoittaisi, että huumekauppias jäisi kiinni plussa pisteiden kautta, niin palauttaisin dekkarin kauppaan ja vaatisin rahat takaisin.
Minulla taitaa olla ne kaikki. Pingiä, lähikauppojen korttia ei kuitenkaan ole. Tai sain minä postissa senkin, mutta osoitteenmuutoksen takia nettirekisteröinti kortille ei käynyt. Ajattelin, että hyvä vaan, Siwa on selvää ryöstämistä.
Voi perustellusti olettaa, että kaikkia olemassa olevia rekistereitä myös väärinkäytetään. Jopa potilastietokannoista ja poliisin rekistereistä on tullut ilmi runsaasti asiattomia tietoihin tutustumisia.
Minä olen ollut luovasti vainoharhainen noiden korttien suhteen jo toista kymmentä vuotta. Suuressa maailamassa, Jenkeissähän näitä tiedostoja käytetään luovasti. Tietoja ajetaan ristiin eri rekistereiden välillä ja pystytään saaaman hyvin tarkka kuva esim äänestäjistä tietyssä vaalipiirissä. Tätä sitten sovellettiin markkinointiin ja kampanjointiin ja saati presidentiksi Bush II the Tyhmä.
Kirjastojakin tarkkaillaan siellä. Lueppa väärää kirjallisuutta ja osta Wallmartista vääriä kemikaaleja, niin tulee ehkä poliisi vielä käymään.
Niin ja Gore kai sai ensimmäisissä vaaleissa satatuhatta ääntä enemmän.
Kun on toteen näytetty, että erilaisiin rekistereihin voi joutua erikoisin perustein, niin mahdollista se kai on, että tietoja syynätään, jos on joskus erehtynyt juttelemaan ison ja karvaisen moottripyöräilijän kanssa. Tuomioistuimesta lupia olletenkin saavat, kun anoessaan muistavat kertoa asian olevan huisin tärkeä.
Aarnio sai rahansa kirpputorilta. Eräs slangi on, että kun mennään kirpputorille, niin sieltä ostetaan huumehia.
VastaaPoistaNämä julkistetut esitutkintamateriaalit näyttävät paljastavan huimia juttuja. Ja toisaalta, onko suomalainen johtamiskulttuuri sitä, että pomo sanoo: "toivon totisesti, että lakia noudatetaan" .
VastaaPoistaJos joku dekkaristi kirjoittaisi, että huumekauppias jäisi kiinni plussa pisteiden kautta, niin palauttaisin dekkarin kauppaan ja vaatisin rahat takaisin.
VastaaPoistaKauppojen etukorttien kautta saa selville ihmisen koko elämän.
VastaaPoistaEn ole omistanut yhtään etukorttia, jos ei Foto ykkösen korttia lasketa mukaan.
VastaaPoistaMinulla taitaa olla ne kaikki. Pingiä, lähikauppojen korttia ei kuitenkaan ole. Tai sain minä postissa senkin, mutta osoitteenmuutoksen takia nettirekisteröinti kortille ei käynyt. Ajattelin, että hyvä vaan, Siwa on selvää ryöstämistä.
VastaaPoistaVoi perustellusti olettaa, että kaikkia olemassa olevia rekistereitä myös väärinkäytetään. Jopa potilastietokannoista ja poliisin rekistereistä on tullut ilmi runsaasti asiattomia tietoihin tutustumisia.
Minä olen ollut luovasti vainoharhainen noiden korttien suhteen jo toista kymmentä vuotta. Suuressa maailamassa, Jenkeissähän näitä tiedostoja käytetään luovasti. Tietoja ajetaan ristiin eri rekistereiden välillä ja pystytään saaaman hyvin tarkka kuva esim äänestäjistä tietyssä vaalipiirissä. Tätä sitten sovellettiin markkinointiin ja kampanjointiin ja saati presidentiksi Bush II the Tyhmä.
VastaaPoistaKirjastojakin tarkkaillaan siellä. Lueppa väärää kirjallisuutta ja osta Wallmartista vääriä kemikaaleja, niin tulee ehkä poliisi vielä käymään.
Niin ja Gore kai sai ensimmäisissä vaaleissa satatuhatta ääntä enemmän.
VastaaPoistaKun on toteen näytetty, että erilaisiin rekistereihin voi joutua erikoisin perustein, niin mahdollista se kai on, että tietoja syynätään, jos on joskus erehtynyt juttelemaan ison ja karvaisen moottripyöräilijän kanssa. Tuomioistuimesta lupia olletenkin saavat, kun anoessaan muistavat kertoa asian olevan huisin tärkeä.