Vireä ja tarmokas, nuorekas, aikaansaava ja ulospäin suuntautunut 93-vuotias hakee töitä. Esimerkiksi toimitusjohtajan, ministerin, kilpailijoiden eliminaattorin tai talousjohtajan paikat huomioidaan. Tohtorivaimo tulee tarvittaessa avustamaan tiskaamisessa ja muissa pikkuaskareissa. - 7 yliopistotutkintoa - Vankka kokemus talouden saattamisesta uudelle tolalle. - SOTE-kokemus vailla vertaa. Menestyksekkäästi saattanut terveydenhuollon uudistuneeksi edellisessä työpaikassaan. -
Standardien eettinen sopusuhtaisuuskomitea, SESK, on mietinnössään päätynyt seuraavaan. Sosiaalisesti ja yhteisnäkemyksellisesti on kaikki yhdessä ja erikseen huomioidusti päätetty, etteivät jälkeläishenkilöt tämän tai tulevien täyden kalenterikauden kokonaiskiertymien aikaisina merkkipäivinä onnittele vanhemmuushenkilöllisyyksiään.
Lisäksi vanhemmuushenkilöllisyyden sijasta käytetään sanaa "vanhemmuusolevaisuus", koska kysessä saattaa henkilöllisyyden sijasta olla moninaisuus. Sanan "jälkeläinen" käyttö hylätään samasta syystä. Molemmissa sanoissa on selvästi erottuvaa hierarkista arvolatausta ja ei toivottavia, suorastaan paheksuttavia, vihjauksia ikäolettamiin.
Edellä mainittujen sanojen käyttöä on parannuksista huolimatta syytä välttää.
Onnitteluiden toivottaminen on katsottu vanhanaikaiseksi ja vääräksi, koska kohdeolevaisuudella saattaa olla surua esimerkiksi hiljattain tapahtuneen läheisyyden kokonaisvaltaisen sadan prosentin pysyvän hengitysestymän vuoksi. Onnen korostaminen surevalle on loukkaavaa.
Toivotus saattaa sanana olla monelle liian vaativaa ja velvoittavaa, joten parhaana muotona vanhanaikaisten onnittelujen sijaan pidetään muotoa: "Neutraalia neutraaleille neutralisoivat neutraalit". Tunteikkuutta neutralisoinnille voi lisätä esimerkiksi sanoilla kokonaisvaltainen, tasapainoinen ja kokonaisehyt. Huutomerkkiä ei suositella käytettäväksi, koska huuto saattaa pelottaa.
Osaan minäkin sattuvia sanomisia lasten suusta keksiä ja kirjoittaa.
Olimme pikku-Ossin kanssa kaupan kassajonossa ja hän paukkasi aivan yhtäkkiä: "vittu, et vituttaa koko maailma ja äiti kans!" - Tästä on riittänyt paljon naurua jälkeenpäin.
---
"Äiti, mä en ymmällä tättä mitään", tokaisi pienokaisemme, kun yritimme selittää hänelle poliittisia totuuksia. - Puolueessa olemme tätä naureskelleet ja muistelleet.
---
"Iti on titte vittumainen jätkä!", huudahti 4-vuotias taaperomme aivan yllättäen ja kaikkien kuullen. Kyyneleet valuen olemme tätä nauraneet.
---
"Muistakaa Einsteinin suhteellisuuteoriaa!", tokaisi pikkuvanha Kössi-poikamme, kun ihmettelimme kirkasta tähtitaivasta. Tätä olemme hymyillen muistaneet, kun olemme potkineet häntä elämässä eteenpäin.
---
"Taatana, valta taatanalle!", pääsi lapsemme suusta, kun taata yritti häntä komennella. Usein olemme hauskuutta ajatelleet, kun muistelemme rakasta taatanaamme.
---
"Pikkupäitet ei pääte taivaateen", ärjähti harvinaisen isopäinen, usein vesipääksikin epäilty lapsemme, kun toinen pienokainen yritti häneen vaikuttaa. Monesti olemme tätä muistelleet, kun olemme ostaneet lapsellemme uusia ja isompia lakkeja.
Pikaisesti lisättäviä varoituskylttejä: Varoitus, Facebook perustuu osin tositapahtumiin, eikä sovellu alle 18-vuotiaille. Varoitus, saatan olla kanssanne eri mieltä! Varoitus, sitä ei aina osaa sanoa, ajattelinko ennenkuin kommentoin vai kommentoinko, ennen kuin ajattelin. Pelastustie koskee vain kirkkoon sunnuntaisin ennen klo 10:00 saapuvia. --- (Kuva Tweetteristä joltain)