Puhemies Juha Sipilä on piristävä poikkeus keskustapuolueen johdossa. Kun hän sanoi, että virkaan valittavan puolueella ei ole mitään merkitystä, niin kauan kuin on keskustalainen, - tyhmempikin tajusi aikojen muuttuneen ja ettei millään oikeastaan ole enää mitään väliä.
Merja Ailus sai Kevasta lähteä BMW:n vuoksi, seuraaja valitsi huomattavasti kalliimman kansanauto Skodan.No, kieltämättä Ailuksella oli auton lisäksi muutakin kepulaisuutta historiassaan.
---
Demokratiaksi sanotaan sellaista, että jos viralliset toimielimet äänestävät mieleisen hankkeen nurin, silloin käytetään keittiön ovea. Kuinka kukaan voi epäillä, etteikö Guggenheim tulisi, kun kokoomus ja Helsingin Sanomat sitä kannattavat?
Guggenheim on aitoa reaalisosialismia; kansa maksaa, muttei siltä haluta edes välillistä mielipidettä. Ainakaan, jos se ei ole oikea.
Mutta miksi sitten Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on niin henkeen ja vereen Guggenheimin tulon puolella? Ehkä hän ei vain halua jäädä historiaan Alennushalli Pajusena. Palatsi-Pajunen tai Biljoona-Pajunen kuulostavat kieltämättä hienommilta.
Huhupuheet kertovat, että Guggenheim aikoo palatsiinsa tuoda tarjoilupöytien lisäksi myös maalauksia. - Ne kun kiinnitetään seinille, eivätkä siten juuri häiritse antoisia keskusteluja.
---
Ai minunko pitäisi sanoa, kenet haluan kokoomuksen puheenjohtajaksi? - Mikä minä olen siihen vastaamaan. Pelsepuupia ehdotan, kun tuntuu luontaisimmalta vaihtoehdolta. Jos ei kuitenkaan ole ehdolla, niin sitten joku muu.
---
Suosikista sai lapsena ollessani lukea hehkutusta, jonka ihmeellisyyttä eivät päässeet turha ankeus ja negatiivisuus pilaamaan: "Tämä tuntuu liiankin fantastiselta, ollakseen totta! - Mutta on se. On." Toimittaja Bernerin Helsingin Sanomiin kirjoittama artikkeli euroehdokas Antero Vartiasta toi mieleeni muistot vuosikymmenten takaa.
"Golfia, samppanjaa, julkkiskavereita - Antero Vartia ei ole perusvihreä." - Eipä kai, mutta Bernerin jutun jälkeen ei ole epäilystäkään, etteivätkö perusvihreät haluaisi olla Vartian kaltaisia. Politisoiva maailma tarvitsee esikuvia, kuten sanotaan.
Aika kovilla toimittaja kieltämättä lataa, kaltaiseni kyynikko joutuu väkisinkin hiljentymään.
Ei merkitse mitään, että Antero oli Salatuissa elämissä mukana vain kymmenessä jaksossa. Antero nimittäin tuntee Jasper Pääkkösen, Mikko Leppilammen, Jukka Hildénin ja Heikki Paasosen. - Eikä ainoastaan tunne, vaan kaikki nämä lahjoittivat vaalikampanjan käyttöön sekä nimensä että näkyvyytensä.
Eikä siinä vielä kaikki. Vihreä ikoni Osmo Soininvaara kannatti Anteroa, samoin monet jääkiekkoilijat.
Ei siinäkään vielä kaikki, sokerina pohjalla: Anterolla on julkkiksia myös suvussa ja isänsä oli farkkukauppias.
Niille vihreille faneille, jotka Hesarin henkilökuvan jälkeen etsiytyvät Ravintola Mattolaituriin, Helsingin Kaivopuistossa, muistuttaisin, että lehden mukaan Anteroa ei siellä välttämättä näy. Parempi paikka etsiä olisivat yökerhot. Ja jos nyt aivan aloittelevasta perusvihreästä on kysymys, niin ulkoasun ei Mattolaiturissa tulisi olla ihan suoraan Mooseksen kirjasta tai vuoden -67 San Franciscosta. Eikä omia samppanjavispilöitä mukaan!
Laatutakuu: kirjoita You Tubeen jonkun amerikkalaisen laulajan nimi ja sana "train". Jos ei mitään löydy, voi, voi, pitäisikö hakea jotain muuta? - No, hyvä on, aivan kaikilta ei löydy yhtään juna-aiheista, mutta miinukseksi se ilman muuta lasketaan. Rautateiden rakentaminen teki syvän jäljen amerikkalaiseen kulttuuriin.
Nuorena leukemiaan kuolleen Steve Goodmanin City Of New Orleans kertoo junasta Chicagosta New Orleansiin. Ei siinä kumi laula, kuten Juha Watt Vainion käännöksessä, Karman parhaiten esittämässä Hyvää Huomenta Suomi-kappaleessa.
Amerikan länkkärit, superyhtye The Highwaymen, sen esittää vakuuttavasti: Waylon, Willie, Johnny ja Kris. Mutta katsokaa Willie Nelsonin reikäistä kitaraa, pitäisikö hänelle järjestää keräys uuden ostoon?
Joku huomauttaa aiheellisesti, että yhtyeen nimi on Highwaymen ja he lauloivat liikkumisen kaikista aikakausista, hevonen on länkkäreiden kulkupeli. Nii-i.
(Hyvän voi halutessaan pilata. Rankoille masokisteille kappaleen saksannos, tästä ei musiikkiesitys enää voi ehkä huonontua.)
Tänään taisivat viimein poistaa kristillisdemokraattien Jouko Jääskeläisen vaalimainokset pois kylämme keskustasta. Toivoa sopii, että jälkiäänestäminen oli runsasta, vaalipäivän jälkeen Joukolla oli vain 610 ääntä plakkarissa.
---
Kokoomuksen ex-ministeri Suvi Lindén kertoi toimittaja Rita Tainolan haastattelussa putoamisestaan eduskunnasta. Suvi ei pudottuaan itkenyt, mutta hänestä tuntui, kuinka "rautaesirippu putosi hänen eteensä".
Suvi ei halunnut tarkemmin määritellä, jäikö hän itse mielestään Varsovan liitoksi, vai tunsiko eduskuntaan selvinneiden muuttuneen Neuvostoliitoksi.
---
Europarlamentista pudonnut Eija-Riitta Korhola kertoi näyttävästi Ilta-Sanomissa, että hänen putoamisellaan oli tarkoitus. Eija-Riitta on enemmän kuin oikeassa. Demokratioissa tarkoitus ja merkitys on, ettei ehdokkaalla enää ole äänestäjien luottamusta. Hus, hus, kuten sanotaan.
---
Sdp:n solvaaminen ja kuoleman ennustaminen on lehdistössä yltynyt niin kovaksi, että jutut ovat alkaneet naurattaa. Goebbelsit on jossain tarkasti luettu: toistamalla riittävän pitkään, asiat muuttuvat ihmisten mielissä tosiksi.
Minä luulen, että porvarilla on pelosta päässyt huono housuissa, kun Antti Rinne valittiin puheenjohtajaksi. Pelko ei tuoksu, kyllä se haisee aika pahalle.
- Tarjoilija, ottaisin drinkin nimeltään Nebukadnesar II!
- Onko se sellainen, joka saa Teidät puhumaan kielillä niin, että muut eivät saa selityksestänne mitään tolkkua?
- Ei suinkaan. Nebukadnesar II tehdään isoon lasiin kuin torniin ja se on niin vahvaa, että se saa aromeistaan nauttivan tuntemaan itsensä valmiiksi juoksentelemaan mielipuolena seitsemän vuotta pitkin maita ja mantuja.
- Hmm..ehkä tiedän tuon juoman, odotatteko hetken, niin kysyn kollegaltani?
- Selvä...odottakaas, tarjoilija! Pistetään varmuuden vuoksi tuplana.
- Vai niin. Söisittekö kuitenkin jotain?
- Hyvä kun muistutitte, laittakaa siihen vaikka kaksi sitruunan viipaletta...jaa, mutta tosiaan... tuokaas lisäksi yksi Gaddafi ja yksi Saddam! --- Jos ette tunne noitakaan paukkuja, niin kai Te sentään äijien teloituskuvat olette nähnyt!?
- Hyvä herra, ettehän te vaan juo päihtymystarkoituksessa?
- Epäluuloisuutenne on suorastaan ilkeää, sellainen ei tulisi mieleenikään, - saako teiltä muuten Jättijysäyksiä tuplina?
Tänä vuonna jääkiekkoilijat ovat pelanneet ensin olympialaisissa, sitten maailmanmestaruuskilpailuissa. Selvästi olemme nähneet, etteivät yhdet maailmanmestaruuskisat vuodessa riitä. Joka vuosi ei kuitenkaan ole olympialaisia tilannetta pelastamaan. Liikaa ei pidä tuijottaa perinteisiin, vaan kansainvälisen jääkiekkoliiton tulee ottaa rohkeasti pohdintaan, voisiko maailmanmestaruuskisoja pelata normaalisti kaksi, mielummin kolme, mahdollisesti jopa neljä kertaa vuodessa. Turnaukset sopisivat loistavasti aikatauluihin, kun vähän soviteltaisiin, eikä yleisön hulluudesta ole epäilystäkään. Tarkoitin siis kiekkohulluudesta, joka ei missään tapauksessa ole halventava ilmaisu.
Olen kuullut nuorten ihmisten hyvin totisina ja sydämeen käyvästi kertovan, kuinka kansallislauluksemme on saksalaisen viulunkitkuttajan sävellyksen sijaan vaihdettava Sibeliuksen Finlandia: "Se kun on siinä filmissäkin". - "Hyvä, hyvä", olen ajatellut: "just ku mun ajatuksistani". Minua ottaa päähän erityisesti jääkiekkojoukkueemme nimi: "Leijonat". Nimi on pikaisesti vaihdettava, me kaikki tiedämme, missä niitä leijonia asuu, eikä se paikka ole Ruokolahti!
"Jänikset" tuskin tulee kyseeseen. "Kettujen" kanssa on vähän niin ja näin, "Hillerit" ei sekään oikein kuulosta sopivalta, joten asiasta ei ole mitään epäselvyyttä. Suomen jääkiekkomaajoukkueen uudeksi nimeksi on vaihdettava "Hirvet".
Taas tuli kisoista selvä ykkössija, mutta jollain aivan erityisen poikkeuksellisella tavalla, historiallisella vääryydellä, maailman- ja koko maailmankaikkeuden huonoimmalla tuomaroinnilla sekä muulla epäselvällä kieroilulla, jäimme kuitenkin ilman kirkkainta kruunua. Tätä lopputulosta ei kuitenkaan voine nimetä torjuntavoitoksi, nimettäköön se siis, kaikki pelit huomioon ottaen, horjuntavoitoksi.
Hyvä, Hirvet!
---
Kuva viime kesältä Kansallismuseosta. Kuvassa Paavo Nurmi juoksee munasillaan ilmeisesti poliisia karkuun. Etualalla liekkikippo eli ns. tulenkuljetin.
Helsingin Sanomien artikkelista kävi selville, että hyvä ammattiin valmistautumis- tai ylioppilaaksi tulon lahja on vitosen seteli. Kokonaista viiskymppistä ei haluta, se saattaa tuntua jopa kiusalliselle. Raha ojennetaan juhlijalle käteen ja samalla on hyvä kertoa muutamin sanoin säästäväisyyden merkityksestä: "Älä sitten tuhlaa hötäytä kaikkia kerralla!" - Tilaisuus on tunteita nostava, mutta valmistuneen tulee kiittää koruttomasti, ilon kyyneleitä kannattaa pidätellä: "Voi kiitos, tämä on aivan liikaa!"
Rahan antaminen on kuitenkin mielikuvituksetonta eikä nuori välttämättä osaa sitä arvostaa. Itse tehdyt lahjat ovat parhaita, mutta kaikki eivät pannulappua osaa virkata tai edes askarella pahvista (wc-paperirullat!) jotain iloista kesäkuvaa. Silloin kannattaa lahjaksi antaa vanhoja kirjoja, sellaisia, joille itsellä ei ole enää käyttöä, mutta joista nuori saa paitsi iloa, myös hyödyllistä tietoa.
Vanha tietosanakirjasarja on lahjoista paras, sen arvo esimerkiksi mahdollisissa jatko-opiskeluissa on korvaamaton. "Vaimon kanssa vähän haikeena tästä luovutaan, mutta ajateltiin nyt uhrautua, kun tämä on sentään suuri päivä sinulle. "Koululaisen Uusi Tietosanakirja- KUTSK" 70-luvulta, siinä on kokonaiset seitsemän osaa ja lisäksi kahden kielen sanakirja. Ei tarvi kiitellä, mutta jos vaikka kesällä auttaisit vähän porkkanapenkin kitkemisessä ja joitain pikkuaskareita tekisit..."
