perjantai 15. tammikuuta 2010

M.A.N.

M.A. Numminen täyttää 70 vuotta 12. maaliskuuta, joten aloitan juhlallisuudet hyvissä ajoin tällä klassisella, mutta aina ajankohtaisella hänen esityksellään, joka kertoo siitä kun...


torstai 14. tammikuuta 2010

Italian priimas yhä iskussa









(kuva: hs.fi)


Paavi on tavannut jälleen naisen, joka aiheutti skandaalin piehtaroinnillaan kirkkoisän kanssa.Tiedotusvälineet raportoivat aiemmin tämän epäsuhtaisen parin olleen viime jouluna pitkällään maassa.


Paavi Benedictus XVI-taiteilijanimeä käyttävällä Joseph Ratzingerilla ja Susanna Maiolonilla ikäeroa on lähes 60 vuotta. Ratzinger on aiemmin tullut tunnetuksi mm. pukeutumalla työaikanaan hameenomaisiin kaapuihin.


Tässä viimeisimmässä tapaamisessa Joseph tiettävästi lohdutteli Susannaa ja kertoi, ettei huolta ole, koska kaikki on anteeksiannettua.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Siunatkoon!


(hs.fi 11.1.10)










Kahden peräkkäisen uutisen vinjetit Hesarin verkossa olevista ilmaisuutisista. Tuosta ensimmäisestä tuli mieleen, pitäisikö Suomessa esimerkiksi arkkipiispan siunata Taidegalleria Ulosottoviraston kaupittelemat taulut.

Taidegalleria UV  ei takaa aitoutta, mutta ei ilmeisesti myöskään epäaitoutta.


Salvador Daleja myyvät arvion mukaan 100-1000 euron hintaan. Nyt huutokauppaan ja valppaana, ennenkuin menevät! Ties vaikka voitolle pääsee, kun myy eteenpäin.


Minä tosin aion odotella, jos vielä Rembrandteja kauppaisivat jonain päivänä. 


(Lisäys 12.1.10 klo 20:33: Huutokauppa Iltalehdessä )




torstai 7. tammikuuta 2010

Tiputellen tammikuussa

Niitä kansalaisia, jotka ovat päättäneet viettää tammikuun tipattomana, haluan muistuttaa siitä, että tässä kuussa niinsanotun yhteiskunnallisen keskustelun vaara on huomattava.

Kansanedustajien joulu päättyy vasta helmikuun alussa ja niillä edustajilla, joilla ei keikkaa pukkaa, keikkaa pukkaa, alkaa olla jo pitkästynyt olo: "On pakko ilmaista itseään, vaikkapa kirjoittamalla."


Ajattelitko todella, että hermosi kestävät selvinpäin noita toinen toistaan rakentavampia  ajatelmia? 

Laita sähköt pois kuukauden ajaksi, jos meinaat selviytyä tämän ajatusten virran alta.

Sen lisäksi, että iltalehdet julkaisevat nerokkaita "mies haisteli naisen takapuolta tavaratalossa"-pätkiä You tubesta, niiden toimittajat selailevat uutisnenä pystyssä toisiensa tuotoksia ja etenkin poliitikkojen blogeja.


Enkä nyt nimenomaisesti tarkoita Tuulikki "aisemenijo" Ukkolan kirjoitusta joskus taannoin esillä olleesta lautasjupakasta, tai jonkun, jonka nimeä ei ole syytä muistaa, nostamaa iänikuista rangaistusten taso-kirjoitusta. 

Odota vain, kyllä sieltä jotain todella vähäjärkistä on tulossa vielä tässä kuussa. Ties vaikka lööppeihin yltäisivät.

Kaljalle...?
----
Kuva: http://www.trekearth.com/gallery/Africa/South_Africa/East/KwaZulu-Natal/St.Lucia_Estuary/photo569008.htm

tiistai 5. tammikuuta 2010

Paskasta on moneksi


Vain kotimaista lihaa!








Wikipedia antaa sanalle "paska" monia merkityksiä. Se on mm. yksi kielemme yleisimmistä kirosanoista, uloste, Ari "Vehkojan koulu" Peltosen yhtye, Irvine Walshin romaani, kunta Saksassa, muutama äijä eteläisemmästä Euroopasta tai ukrainalainen pääsiäisleipä.

No niin sillälailla. Kaikkea ne ukrainalaiset syövätkin.

Kuuluisa on tämäkin ulkomuistista kirjaamani kohtaus filmatisoidusta Heikki Turusen romaanista, Simpauttajasta:
- Syö kepua
- Mitä sanoit, sanos vielä kerran!
- Syö kepua!
- Sanos vielä kerran!
- Senku syöpi vain! Ja kanki-Kaikkosen vejät jälkiruuaksi! 
  ...ja viiriäisen, eikun väyriäisen munat!
- Anti olla viimmenen kerta, kun mulle kepua syötät, tossa on tie! Kotija ei ennee ole tulemista.

Jaa, että mitä tuolla dialogilla oli tekemistä paskan kanssa, kun kepusta vaan puhuttiin? 

No agraari oli tietysti aika paska jätkä, kun ei omaansa ja puolueen etua ymmärtänyt.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Yhteisellä matkalla



VR on perinteikkäänä, mutta kehityksen kärjessä olevana yhtiönä ottanut testikäyttöön uuden drive in-palvelunsa. Palvelun jonka varsinainen edelläkävijä Suomessa on ilmeisesti Mcdonald´s-niminen hampurilaisputkaketju.

Asemarakennukseen ajo ei ollut ensimmäinen VR:n tämän palvelumuodon merkeissä suorittama testi, samanlainen koe suoritettiin Helsingin rautatieasemalla jo 90-luvulla. 

Viime vuonna tässä epäonnistuneiden kokeiden sarjassa oli surullisenkuuluisa Paavo Väyrynen & Kepulitis-yhtyeen kyytiin poimiminen jostain maaseudun toiselta puolelta.


Pakkohan tätä ennakkoluulotonta tuotekehitystyötä on ihailla, mutta silti toivoisi, että VR:n tuotekehitysosaston resurssit riittäisivät myös toisaalle. Nykyisin kun junaliikenne ei kestä Suomen ilmastoa. 

Ainakin eteläisen Suomen lähiliikenteen junat ovat myöhässä, jos on sade,helle, pakkanen, lehtikeli tai joku muu vuodenaikaan tai säätilaan liittyvä ilmiö, joka ei ole se  tyyni, puolipilvinen +19 celsius-astetta kesäkuun ensimmäisellä viikolla.


Sitä vastaan minulla ei ole mitään, että VR on aloittanut Helsinkiin pyrkivien matkustajien satunnaisen yllätyskuljetuksen Turkuun, sehän on ihan kaunis kaupunki. 

Siinä VR:n toiminta on joka tapauksessa ollut nuorekkaan ennakkoluulotonta.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Riskinhallinto

Meinasin kirjoittaa metronomi, mutta onneksi huomasin virheeni ja korjaankin sen tähän heti; merkonomi Anne Holmlund on Suomen sisäministeri.

Hänen hallintoonsa kuuluvat mm. pelastus- ja poliisitoimi sekä rajavartiolaitos.

Anne on rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen, mutta pitäisikö hänellä olla laaja koulutus riski(e)nhallintaan ja turvallisuustoimintoihin?


Ei pitäisi. Ministerinä hänen tehtävänsä on kirjoittaa nimeänsä eteen tuotaviin papereihin ja kantaa poliittinen vastuu. Se on helppoa, vaikka ominta alaa olisivatkin muuttuvat ja kiinteät kustannukset, katetuotto ja muu kaupallisen alan terminologia.


Hänen pitää vain tarvittaessa ottaa kasvoilleen se huolestunut ilme. Vähän niinkuin kuvan herroilla.