Näytetään tekstit, joissa on tunniste piereskely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piereskely. Näytä kaikki tekstit
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Talvella Talikkalan markkinoilla
Kaikenlaisia kesätapahtumia vaativimpiinkin makuihin.
Koirille lässytyksen "maailmanmestaruuskilpailut" pääsivät minulta harmittavasti livahtamaan, sellaista kuuntelisi vaikka pidempään. Tokihan sentään juutuubiin tallenteita laittavat meille ihailijoille?
Vieläköhän eukonkantokisoja järjestävät? Tylsältä kuulostaa, luultavasti ovat jo lopettaneet. Lindholmkin lauloi jo vuosia sitten: "sä tiedät et mies jaksaa kantaa painavaa akkaa..."
Vahinko, että tuskin jaksan lähteä Utajärvelle asti piereskelemisen suomenmestaruskilpailuja katsomaan. Jäljellä olevista tapahtumista se, jonka todella mieleni tekisi aistia paikan päällä. Mahdollisista videoatallenteista jää puuttumaan se runollisuus, jollainen voi välittyä vain aitona kokemuksena suomalaisessa kesässä.
Tiesittehän, että desibeleistä voi lyödä tulosvetoa!
Viimeiseen asti toivon, että joku tiedotusväline lähettäisi Olli Alhon kisoista raportoimaan. Loppuraportissaan hehkuttaisi:
"Olisi tylsää kuvailla kaikkia kilpailijoiden suorituksia muutamalla sanalla, joudun turvautumaan ranskalaisen koulukunnan äärettömän rikkaaseen kuvakieleen. Olemme tänään saaneet nauttia laajasta valikoimasta kardemummaa, kuivattua punikkitattia, jeeraa ja garam masalaa. Kelottunutta leppää, tervalepän savua ja paihdettua maissia. - Voittajan desibelit olivat kuin Zeuksen jylinää, mutta sittenkin ehkä tärkeämmäksi nousi uhkea kimppu nahkaa, metsämarjoja, havua, halkaistua punahonkaa ja tuoretta hunajaa, joiden sävyt tekivät viehkeitä hyökkäyksiä tiheän, puun ja juurten uumenista voimansa noutavan päämaun puolelle. "
Kyyneleet virtaisivat poskillani.
---
Muuta muualta:
(http://www.kolumbus.fi/juomanlaskija/arkisto/2001-3/alho.html)
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Teoreettisesti huvitetut
- Mä aloin muuten tekemään mun huumoriani aivan uudelta, monipuoliselta ja tieteelliseltä pohjalta!
- No jopas nyt, mitä se...
- No ekaks ku mä menin lavalle, mä sanoin vaan: "jo muinaiset roomalaiset!" ja aloin heti tykittään. Kun siinä piti olla inkontinenss... inkongruenssia - se tarkoittaa, et seassa on jotain sopimatonta - ni mä huusin viel, et "vittu!" - pyllistin sit yleisöön päin ja päästin ihan kauheen pierun, siin oli aivan sopimattomasti kiinteempääkin mukana...
- Vai niin, vai kiinteempää...
- Joo, siinä olikin samalla sekä Aristoteleen ylemmyysteoriaa et tota dek...degradaatioo, se tarkottaa arvonalennusta. Tuntu meinaan alun teräsmies-fiilingin jälkeen olo paskat housussa hetken aikaa vähän ohkaselta..eikä se yleisökään siinä hämmennyksessään enää arvokkaalta tuntunu!
-Vai hämmenyksessään...
- Joo! Unohtu muuten kertoo, et siin oli käytetty viel sitä huojennusteoriaa, kun huumori, tiekkö, vapauttaa ylimääräistä energiaa ja tuottaa helpotuksen tunteen!
- No se oli tieteellistä ja monipuolista huumoria, yleisö nauroi varmaan ihan hillittömästi?
- Ei, ne suuttu aivan sairaasti! - Pakko oli lähtee nopeesti karkuun; ne heitteli tavaroita, huus ja uhkas vetää turpaan! Pahus, kun en päässyt näyttään kaikkee oppimaani, vaik mun piti jatkaa viel karikatyyreilla ja syventää samalla tota esteettistä puolta!
---
Linkki: Teorioita huumorista-tiivistelmä
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Kesä ja kärpäsiä
Kuvassa kisojen pierupöntön kehittäjä ja organisaattori esittelee: "Tähän pierrään, minä mittaan, kilpailijat pitävät housut jalassa, ettei mene tukkoon!"
(kuva http://www.mutafutis.net/)
Utajärvellä järjestetään tulevana suvena maamme ensimmäiset pieremisen suomenmestaruuskisat.
Sopii kysyä miksi vasta nyt - parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.
Alku tulee ilmeisesti olemaan melko vaatimaton, päättäjien tulisi kuitenkin herätä pian ja investoida tähän uuteen elinvoimaiseen lajiin, josta saattaa hyvinkin kehittyä uusi kansallisurheilu - jatkossa laji on ilmeisen helppo lanseerata maailmalle.
Lajin ensimmäisissä kisoissa kilpaillaan ainoastaan desibeleissä, mutta vain mielikuvitus voi asettaa rajoja niille lukuisille kilpailumuodoille - aivan kuten yleisurheilussa - joita pieremisestä voi kehittää.
Tietoa ei ole, onko kisoissa vielä erillistä naisten sarjaa, pikimmiten on sellainen kuitenkin saatava. Myös juniorivalmennukseen tulee kiinnittää huomiota, jotta lajin pariin saataisiin poimittua lupaavimmat ja lahjakkaimmat nuoret.
Vielä kaukaiselta, mutta hyvinkin mahdolliselta tulevaisuudelta tuntuu, että jonain päivänä maailman urheileva nuoriso harjoittaa lajia olympialaisissa, paroni Pierre de Coubertinin hengessä: "Citius, altius, fortius - Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin!"
----
(uudistunut ilta-sanomat: Tähän välineeseen...)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


