Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dave Lindholm. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dave Lindholm. Näytä kaikki tekstit
torstai 17. marraskuuta 2016
perjantai 15. huhtikuuta 2016
Olisinhan mä voinut mennä rodeoon
Sleepareiden edesmennyt basisti, paljon yhteistyötä Dave Lindholmin kanssa tehnyt Pitkä Lehtinen, kertoo tässä elämästä.
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
torstai 9. huhtikuuta 2015
Levyi ja muistoi
You Tubesta ja siitä toisesta, olikosenyt Spitfire, löytää kaiken musiikin. Pitkästä aikaa pengoin kuitenkin levyarkistoani. Ehkäpä Euroopan laajin CCR- ja John Fogerty-kokoelma, jonka perin broidiltani: "perkele, mulla on ne kaikki!" Miksi broidilla oli kaksi Cosmo´s Factorya cd:llä, en tiedä. Vanha lp minulla oli jo aiemmin, vaan ei enää levysoitinta.
Mukavia yllätyksiä olivat Järvisen Ride On, Rock´n Roll Bandin Everybody needs jne. ja Bluesoundsin Black, joita en muistanut omistavani.
17-vuotiaana vaihdoin broidin ajokorttiin oman valokuvani ja piirsin tussilla leiman kuvan päälle. Hyvä siitä tuli, harjoittelin pitkään. Portsari katsoi ajokorttia ja sanoi: "sullahan onkin jo ikää!" - Broidi oli kuusi vuotta vanhempi. Pääsin katsomaan Bluesoundsia ja Lindholmia, viinaakin myivät sisään päässeille.
Kuutio vähemmän, eiks se ikinä lopeta ton bassokielen hakkaamista.
torstai 6. marraskuuta 2014
Fandjango
Laulun- ja musiikintekijä Isokynä Lindholmilta on ilmestynyt albumillinen musiikkia, sanoiltaan uudenaikaista, säveliltään herrain herkkua ja rouvain parasta. Nimeltään älppy on Fandjango. Älppärin aloittaa kazoon pauhussa soiva rakkaudenosoitus Anulle. Molemmat tykkäävät toisistaan. Anu elää jatsin, laulaja maksaa taksin, Anu puolestaan viskin.
Kello kuus alkoi tapahtua, muovinaamat täytti kadut. Pyhä yliopisto rupes palaan, moni huus, moni pelkäs näkymää. Armeija levitti kaasumattoo: varokaa, täältä sataa voimaa!
Sitten Casanovan öihin, joissa tukkaan, joka iskee tulta, salamoi ihmeitä, - sytyttää neito sillä kuulemma röökinsäkin. - On siinä puolii, täytyy sanoa.
Välillä laulu juoksee jokeen, kiinni sitä ei saa.
Sitten maailman poluilta pois, keneltäkään neuvoa kysymättä: Mä en tarvi ketään, kukaan ei tarvi mua, mä en syö tukevaa ruokaa. --Kehitin omat lait. -- Sähköö menee päästä pois, numerotaulu räjähti - anteeks!
Poika, poika, älä tee noin. - No mitä mä sit teen? - Älä tee mitään.
Sitte lähti uus laulu, josta tulis muoti verraton, mut sitä ei myydä.
Vaan linnut laulaa niinkuin ennenkin, ihmiset tekee sen vaan harvemmin.
Cabana-systerit myy sokeille viinaa ja näkeville jotain muuta. Cabana-broidit hoitaa puukkolinjan.
Musta suree.
Sataa& 22, tuhansista ei puhuta. Kesäkuun silmät, syyskuun pää, älä miks sä puhut noin kaukaa.
Mä lähen himaan, enkä osta autoo, vaan siks et ajeltais.
Juostaan vaan Madame. Kyl sun puuteripyssys jaksaa sua odottaa.
Täytyy sanoa, et: Hmmm jaa, hmm jaa, hmm jaa, hmjaa, tää on herkkuu.
---
Näytekipale juutuubista: Keskellä Kapinaa.
Wikipedia: Fandjango
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

