Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski ilmoitti haluavansa ehdokkaaksi europarlamenttivaaleihin. Jos Koski asetetaan ehdolle Brysseliin, se osoittaa, että hänellä ja nuorisoliitolla on kokoomuksen tuki taannoiselle julistukselleen, sen tuomitseminen oli puolueelta vain hämäystä. Toisaalta Kosken europarlamenttiin valitseminen voisi olla hyvä ratkaisu. Euroedustajat kun tapaavat olla hiljaa kuin kusi sukassa, ennen kuin hieman ennen seuraavia vaaleja aktivoituvat. Uuden Suomen himmeliblogeihin voivat toki jonkun kirjoituksen kirjoittaa, mutta niitä ei ole pakko lukea.
Hienoiseen ylilyöntiin syyllistyi Helsingin Sanomien Nyt-liite, kun se vertasi Koskea Saksan kansallissosialistien naisjärjestön puheenjohtajaan. Mahtaisi Gertrud-rukka pyöriä haudassaan, jos tietäisi.---
Lauantain Iltasanomien otsikko julisti Ruotsin kunkusta, Kalle Kustaa Korkista: "40 vuotta vallankahvassa". Vai niin. Minulla kun oli käsitys, että 40 vuotta sitten hänen kruunajaisiaan vietettiin ottamalla kuninkaalta varmuuden vuoksi loputkin vallan rippeet pois. Ruotsi siis juhlii sitä, että neljäänkymmeneen vuoteen kuningas ei heillä ole osallistunut päätöksentekoon lainkaan. Kalsarit on toki joskus voinut itse aamulla valita, kun Silvian tarkkaavaisuus on hieman herpaantunut.
Silmät loistaen luultavasti muistelevat, sillivoileipiä syödessään ja piimää juodessaan, Obaman hiljattaista Tukholman vierailua. Saattaa Kalle salaa taskulämpimät tömpsytkin tarjota, kun Silvia ja Jenni siirtyvät keittiön puolelle tiskaamaan.
Susanna Koskesta tempauksellaan tulee mieleen, että konstit on monet, kun vaikuttajaksi haluaa.
VastaaPoistaItsevarma nainen, tuskin on ainakaan vielä pahemmin joutunut nöyryytetyksi. Aika näyttää, mihin tuo tie vie.
Ripranie
Aika hätkäyttävää se aina on, kun pölhöpopulismilla ratsastetaan. Jos menestyksellä tarkoitetaan paljon ääniä vaaleissa: se lienee siihen hyvä keino.
VastaaPoistaTarkastelin tässä Sussu Kosken silmiä ja niiden katsetta ja kuuntelin haastattelun.
VastaaPoistaSilmistä paistaa itsetietoisen, kolhuja kokemattoman ja todellakin julkisuuteen pyrkivän nuoren kapea-alaisille linjoille hukkaan menossa oleva älykkyys, mutta myös tunteiden kylmyys joka sinällään on välttämätön ominaisuus jos meinaa kokoomuspolitiikan äärilaidalta huipuille kavuta.
Mutta enemmän kuin katseensa kertomia viitteitä haluistaan, hän tarvitsee vielä runsainmitoin puheenopiskelua saadakseen sen avulla kuulijoita uskomaan asiaansa.
Tuli mieleeni lause jonka olen jossakin kuullut: "Voe tokkiisa laps rukka ko oot hukassa."
Äkkiä pölisimisen, tyhjän puheen, oppii. Varmaankin eka kerta telkarissa jännitti, en katsonut.
VastaaPoistaMeinaako kokoomus todella asettaa ehdokkaita tuosta porukasta? Luultavasti.