perjantai 29. heinäkuuta 2011
Persuissa keskusta?
Suomenmaa-niminen julkaisu käynnisti kirjoituksellaan hurjan huhumyllyn. - Mari Kiviniemi antoi pikaisen vastineen, jossa kertoi viettäneensä kesän akkulataamossa.
Aikooko lehti loikata perussuomalaisten äänenkannattajaksi?
Tässä vaiheessa ei pidetä luultavana, että Suomenmaa loikkaisi ulkomaille,- aivan lähitulevaisuudessa ei tulla näkemään Ruotsinmaa- tai Liettuanmaa-lehteä.
Mielenkiintoista on, onko käyty salaisia neuvotteluja koko hiipuvan keskustapuolueen siirtymisestä perussuomalaisiin?
Lisää vettä myllyynsä tällaiset huhut saivat myöhemmin päivällä, kun Mari Kiviniemi totesi huomanneensa: "persuilla ei ole osaavia poliitikkoja!" - Tätä pidetään selvänä osoituksena kepun poliitikkojen suunnitelmista sijoittaa itsensä perussuomalaisten organisaation keskeisille paikoille.
Toistaiseksi koko suunnitelma on luonnollisesti huippusalainen, suorasanaisia lausuntoja asiasta on vaikea saada. Eräs nimettömänä pysyttelevä kepulainen suostui kuitenkin kertomaan: "Luonnollista on, että persulla on keskusta, sieltä se kaikki iso asia kuitenkin tulee, vaikka muu persu olisikin enemmän näkyvillä. - Me olemme ison asian linjalla!" -- "Keskustan mukaantulo lopettaisi perussuomalaisten ns. muumilinjan, jatkossa tultaisiin kuulemaan vielä monta kertaa: Tuli iso jytky!"
---
(ylempi kuva hs.fi, alempi il.fi)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)