torstai 14. lokakuuta 2010
Wiina mielet Wircistääpi
Uutistietojen mukaan Suomessa talven tulo v-tuttaa tilhiäkin niin paljon, että vetivät mm. Oulussa päät täyteen ja huutelivat rumia ohikulkijoille; törmäilivät seiniin ja uhkasivat vetää variksia nokkiin.
Maamme ralliyleisöstä tuore brittiläinen autolehti, Top Gear, kirjoittaa: Ennen kuin ensimmäinen ralliauto ehtii pikataipaleelle, monet suomalaiset metsän kummajaiset makaavat jo vatsallaan mättäällä joko sammuneina tai vaisusti vaikeroiden.
Viikonloppuöisin kotomaamme taajamien jokaista tolppaa, muurinpätkää ja porttikongia pitää pystyssä nojaava heppu toisessa kädessään suihkuava kusiputki. Heikko ulkovalastus ei menoa haittaa, valon tuovat joka kulmalla loistavat, kyykistyneiden naisten valkoiset takapuolet. - Kusen haju on monesti niin kammottava, että pimeän keskiajan linnanherra pakenisi nenäänsä pidellen takaisin omaan aikaansa.
Jääkiekkolijoiden pelipaidoissa lukee muistini mukaan jotenkin näin: Juokaa lapset kaljaa niin kasvatte vahvoiksi!
Työt loppuivat kaksikymmentäviisi vuotta freelancerina Yleisradiossa toimineelta mieheltä, joka vitsaili tyhjällä kaljapullolla englanninkielisissä, yleensä vain tahattoman huumorin, uutisissa.
Mitähän ne ulkomaalaiset nyt aattelee meist, ja meniks meidän uskottavuus??
Eiköhän oteta yhdet ja murjoteta.
---
(Kimmo Wilskan haastattelu: uusisuomi.fi, kuva: aamulehti.fi)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Hicks!
VastaaPoistaTuo oli lyhyt ja ytimekäs, silti asioita syvältä luotaava kommentti. Itse kallistuisin enemmän röyh!-teorian kannalle.
VastaaPoistaKuinkas nuo ulkomaan kielillä ääntäisit?
VastaaPoistaAlways look on the bright side of the life (Katso aina asiaa valoisemmalta puolelta)
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=WlBiLNN1NhQ
Huima laulu Golgatalla! Mutta että köysissä..?
VastaaPoistaSitten Kossua naamaan ja Nassua koomaan!!! (ei raittiille eikä kasvissyöjille)
Ihmiset ovat kovin juopuneita masennuksesta.
VastaaPoista