perjantai 28. tammikuuta 2011

Plussapisteitä?

Helsingin Sanomat erotti tänään vuorineuvos Matti Halmesmäen (58) Keskon pääjohtajan paikalta, omistamalla kokonaisen sivun hänen  esiintymiselleen ja puheilleen yhtiön 70-vuotispäivillä.

Keskon hallitus puolusti vielä eilen johtajaa kertomalla tämän puheiden olleen normaaleja Keskosia.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajalta vuorineuvos oli tiedustellut tämän mahdollisia masokistin taipumuksia - ei siis esimerkiksi viehtymystä sadismiin.


Vuorineuvos ilmoitti juhlissa, että miehen tulee hirttää itsensä mäntyyn eikä mihinkään huono-oksaiseen puuhun. - Vaikea sanoa tarkoittiko vuorineuvos myös K-ryhmittymän asiakaskortin omistavia ja kuinka paljon siitä mahdollisesti saa plussapisteitä.

Nykyistä hallitusta hän sanoi johtavan kokovartaloministerin - vaikka kaikki tietävät sen oikeasti olevan Mauri Pekkarisen.

Keskon hallituksen puheenjohtaja Takamäki tuskin joutuu  korjaamaan lausuntoaan, jonka mukaan Matti puhui hauskoja. - Luultavasti HOK-Elannossa nauravat puheille pitkään, ehkä jopa kakkukahvien kera.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Laanilla tuulee



Eilisissä uutisissa Jared Lee Loughner ja kepusta mahdollisimman kaukana olevaan Nuorisosäätiöön osalliset ilmoittivat olevansa syyttömiä mihinkään. - - Voi olla - mistä sen tietää - Arizonan ampuja saattoi hyvin olla joku vielä tuntematon.

Entinen harmaa eminenssi ja Matti Vanhasen poliittinen erityisavustaja, nykyinen keskustapuolueen puhtaanpöydän johtaja, Timo Laaninen, epäilee Yleä epärehellisyydestä.

Laaniseen voinee tässä luottaa, kyseessä kuitenkin on hänen erityisasiantuntijuuden alueensa.

Sieluni silmillä saatan kuvitella, kun tasavallan presidentti Antti Kaikkonen avaa vuoden 2025 valtiopäivät hyökkäävällä julistuksellaan: "Syyttäkää minua, Kaikkosta!"

Presidentti Kaikkosen linnaan pääsyssä toki vielä on monia mutkia, mutta toivomme kai kaikki Antille parasta mahdollista!
---


(kuvituskuvana juttuun mitenkään liittymätön sammakko Bufo Bufo/ wikipedia)

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Katiskassa


Ikea kiistää väitteen, jonka mukaan sen myymälät suunniteltaisiin katiskoiksi, joista ulos löytäminen onnistuu vasta epätoivon, raivon ja paniikin tunneskaalojen jälkeen. 

Ikea ei myönnä myöskään, että liikkeen käytävillä muovikassista itse tekemiään puu-ukkoja myyvä äijä, olisi itselleen suolarahoja ja leipämakkaraa tienaava Ingvar Kamprad. 

---


Liikenneministeri Vehviläinen kannattaa näin vaalien edellä pakkoruotsia, pakkoruotsin kieltämistä, vapaaehtoisia vaihtoehtoja pakkoruotsille ja pakollista pakkoruotsia vaihtoehdoksi.


Pääministeri Kiviniemi sanoo keskustan ajavan Suomeen perheministeriä, ministerin perhettä ja perheellistä ministeriä. - Hätätapauksessa kyseeseen tulisi myös lapsiministeri - sellaisen voisi löytää vaikka keskustan uudistuneesta puoluerekisteristä, johon yllättäen on ilmestynyt 8000 uutta nimeä.


Kiviniemi esittää myös yritysverotuksen alentamista, hän kutsuu sitä yhteiskuntasopimukseksi. - Yritysten uhraukset toki edellyttävät myös työntekijäpuolen vastaantuloa, palkankorotukset ovat mennyttä aikaa.

Pörssiyritysten osallistumisesta yhteiskuntasopimukseen ilmoitettiin jo aiemmin, tästä vuodesta tullee osingonjakojen ennätysvuosi.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Valtiopäivien avajaiset

Kansanedustaja ja vanhempi valtiomies Lyly Rajala on palannut levänneenä kotimaahan Thaimaan lomaltaan.

Tämän päivän Iltasanomat kertoo Lylyn raivonneen Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kun virkailijat eivät antaneet hänen viedä konjakkipulloa käsimatkatavaroissa Oulun jatkolennolle. Lyly myöntää käyttäneensä tilanteessa "epäsopivaa tekstiä".

Konjakkipulloa Lyly ei ollut ostanut juomistarkoituksessa, vaan hän keräilee erikoisen näköisiä viinapulloja.

Nyttemmin pullo on saanut kunniapaikan Lylyn tuhansien pullojen kokoelmassa.

Vaikea ymmärtää lentokentän henkilökunnan tylyä toimintaa ja tinkimätöntä sääntöjen noudattamista. - Eivätkö he tienneet kuka on kysessä?


Hienoa joka tapauksessa, että kansanedustaja on saatu turvallisesti kotimaahan.













Kuvituskuvassa Carillo Bitterin mainos 1970-luvulta, eikä se liity valtiomies Rajalan tapaukseen.

torstai 13. tammikuuta 2011

Vaalitukeni



Demokratia on laji, jossa jokaisella on yksi ääni käytettävänään, paitsi rahakkailla, joilla on monta. Raha puhuu, köyhät vapisevat.

Niklas Herlin kertoo Uudessa Suomessa antavansa tulevissa vaaleissa puoluetukea lähes 10 000 euroa. Luettelon saajista hän teki tiettäväksi.

Minulla ei ole kymmentätuhatta riskisijoittamiseen juuri tällä hetkellä, mutta  mitä minä, pieni ihminen, voisin tehdä aidon demokratian toteutumiseksi? - Halu auttaa on palavan kova, haluan myös poliittiseksi vaikuttajaksi!

Perustaisinko leipäjonon?

Ei omanarvon tuntoisia ehdokkaita voi sellaiseen alentaa, toimitan lahjoitukset heille huomaamattomasti.
 
Nimilistaa en vielä ole kyennyt laatimaan, mutta poliittiset laumat ovat tietysti tiedossa.

Lahjoitukseni arvokkain osa on kaksi muovikassillista ruokaa, jotka käyn lähkaupasta ostamassa. Lenkkimakkaraa, piimää, Anni-Helenan erikoisvehnäjauhoja, liivatetta ja muita peruselintarvikkeita. Kolme pulloa kaljaa per kassi. - Kokonaan auki on näiden onnelliset saajat, kenelle ne antaisin? -  Lipposen akalleko?

Tyhjät kaljapurkit lahjoitan persuille symboliikkansa vuoksi. - Palautan niitä ahkerasti, mutta kaapissa näkyy olevan kaksi jäljellä. Vähän suoristelemalla ne varmasti kelpaavat automaattiin.

Kirjoja minulla on liikaa, niitä voisin hyvään tarkoitukseen lahjoittaa.

Kokoomukselle lahjoitan oppaat Näin varmistat perintöosuutesi -kukkia ja kaffepaketeita mummille ja Näin näytät itseäsi paremmalta.

Demareille menköön teokset Miten luimia, kun äijä on kokoomusvaikuttaja ja Pääjohtajasta työläiseksi.

Kristillisille kirja: Kaunis perhe - julkisivu kunnossa.

Vasemmistoliitolle annan cd:lle tallentamani: Mä mistä löytäisin sen laulun. 


Rkp:lle lahjoitan akateemisen väitöskirjan: Peräaukon lisääminen Muumien hahmoihin ja sen vaikutukset heidän hyvinvointiinsa.

Keskustapuolueelle minulla ei valitettavasti riittänyt aineellista lahjoitettavaa, mutta lupaan tulla vierailuaikoina teitä Vantaalle katsomaan.

Vihreille lähetän tässä kukkaisterveisiä!

Ehdokkaille tiedoksi, että lahjoitukset saa tulla noutamaan erikseen ilmoitettavana aikana. Myös tarkka saajien luettelo lähetetään onnellisille voittajille myöhemmin. Lahjoitusten yhteisarvo on "rahalla korvaamaton".

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Uutispuuroa


Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari anoo itselleen jatkokautta ehdottamalla susien pakkosiirtoja Espoon Nuuksioon ja Sipooseen. Jännityksellä jäämme odottamaan onko Annella oikeita asioita ennen eduskuntavaaleja.

Annen seuraava siirto voisi olla ehdottaa ihmisten pakkosiirtoja Kivijärvelle. - Susien tavoin hekin saattaisivat paeta paikalta. Ihminen on sudelle ihminen, kuten sanotaan.

Pizzerioiden edustaja otti kantaa väitteisiin, joiden mukaan alle kuuden euron pizzojen myyminen perustuisi epärehellisyyteen; sanoi sellaisen olevan täyttä paskaa.

Toivottavasti ei sentään, pistää hieman kakoamaan.


Jo vanhan uutisen mukaan maalaustaiteen tutkija on pitkällisten selvitysten jälkeen onnistunut saamaan selville Mona Lisan nimen: se on Mona Lisa.


Lunta tullee tänään runsaasti. Sitä voi pitää ihmeenä, elämmehän tammikuuta. 


Vuoden urheilija Minna Kauppi sai päälleen loskaa, koska suvaitsi olla aidon iloinen voitostaan. Sellaista ei saisi osoittaa, kyse on vakavasta asiasta.


Hesarin nettiversio julkaisi tiedotteen Viljamin häitä Englantiin seuraamaan lähteville toimittajille: pubit ovat silloin normaalia pidempään auki.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Kaikki julkisuus 2



Putinin ja Kekkosen suoritukset jäävät häpeään, kun Pertti Salolainen tekee itseään tykö tiedotusvälineissä: Kuvissa Pertti hyppää notkeasti näreikköjen yli närhen munien tai aarnikotkan suojeluretkellä.


Tekisi mieli verrata Perttiä sarjakuvien supersankareihin, mutta sellainen ei tekisi hänelle oikeutta, joku voisi vielä luulla, että pilkkaa teen.

Pertti antaa meille suomalaisille suurenmoisen esikuvan, hän ei vapaaehtoisesti eläkkeelle jää, silloinkin kun hänet siihen pakotetaan, ei epäilystäkään etteikö laittaisi lujasti hanttiin.

Jacob Söderman kertoi tajuneensa luovuttamisen olevan aiheellista, kun raskaana oleva nuori nainen oli luovuttanut hänelle istuimensa ratikassa.

Pertti jatkaa kaikilla seitsenkymppisen voimillaan.

Vanhustenhoito ei saa Suomessa olla retuperällä - äänestetään Pertti jatkokaudelle!


(kuva: Suomen kuvalehti)