torstai 18. marraskuuta 2010

Käytävä small talkia!

























Taivaalta sataa lunta, räntää, jaskaa ja äkeitä, mutta meillä on suvi, meillä on Suvi talven keskellä.

Suvi Lindén lipsautteli mahdollisuuksista persujen kolmenkymmenenviiden prosentin kannatukseen tulevissa eduskuntavaaleisssa. Tarkastuslaskelmat hän oli suorittanut huolellisesti: kun on useampia ehdokkaita, täytyy myös lopputuloksen olla yli sata prosenttia.

Suvista tulee jotenkin mieleen Sarah Palin. Enkä tietenkään tarkoita sitä, että Alaskan ex-kuvernööristä paljastui varapresidenttikampanjan aikana hänen tietämyksensä koostuvan lähinnä omasta nimestään.

Suvi korjasi lasuntoaan ja kertoi, että kysessä oli ollut small talk, eivät hänen todelliset ajatuksensa.

Jo koulutyttönä hän sanoi opettajalle kokeiden jälkeen: Se oli vain small talkia.

Internetin laajakaistaa hän kannattaa, koska se mahdollistaa kuitukäytäväpuheet tasapuolisesti kaikille, joskus vain small talkin, mutta parhaimmillaan jopa big talkin.

Internetistä Suvi pitää, alussa hän vain vähän kummeksui niitä vaatteettomia ihmisiä joillain sivuilla, kunnes selvisi: työnantajalla on oikeus riisuttaakin!




keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Bodia, porttia ja stemppistä



Onko se osakeyhtiö? 

Ei.  

Onko se kommandiittiyhtiö? 

Ei.

Onko se toiminimi?  

Ei. 

Onko se rekisteröity yhdistys? 

Ei.

Miksi se on?

Sitä pidetään yllä töissä pitkästyneiden henkiseksi aktivoimiseksi.

Mitä siellä tehdään?

Siellä potkitaan jalkapalloa maaliverkon ohi.

Onko sillä riittävästi käyttövaroja?

Tarpeen mukaan kaapista haetaan.


Mikä se siis on?

Se on tunnistamaton  lentämätön objekti.

Mitä siitä seuraa?

Rahat kääntäneelle kaksi ja puoli vuotta linnaa, tilintarkastajille rasiat suklaatia ja mitalit itsenäisyyspäivänä.

Muutettiinhan kansanedustajien päiväkotitoiminnan toimintamalleja sattuneista syistä??

Ei ole tarvetta.

Moisia kerhoja ei eduskunnalla varmaan ole muita?

Onko taivaalla tähtiä?
---

(kuva: English Wikipedia)

perjantai 12. marraskuuta 2010

Hörps


Länsimainen tiede on ottanut ehkä ratkaisevan askeleen; kissojen juomatekniikka on paljastunut.

Tutkimuksessa käytettiin apuna huippunopeita kameroita.

Tutkimustuloksia voidaan käyttää nestettä siirtävien robottien kehittämisessä, joista on todettu olevan ratkaiseva apu esimerkiksi silloin, kun kanisterit ovat päässeet loppumaan ja raanasta tulee pelkkiä ilman pihauksia.

Tutkimusta saatetaan laajentaa jatko-osalla miksi Jeppe juo.



(kuvasta HS:n artikkeliin)

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Kuvauksellista


Joitain vuosia sitten mielenterveysongelmista kärsinyt mieshenkilö löi äkkiarvaamatta metron kanssamatkustajaa  kirveellä keskelle päätä.

Jonkin sortin turvallisuuspäällikkö sanoi heti tapahtuneen jälkeen, että nyt on aika lisätä metrojunien "turvakameroita". - Uhrilta ei saatu lausuntoa, olisiko ollut tyytyväinen, kun jakaus kuvassa olisi ollut jetsulleen.

Yhtä asiaa näissä turvallisuus-turva-kameroissa en koskaan ole käsittänyt.

Tietosuojavaltuutetun tulkinnan mukaan kameravalvonnan tallenteet muodostavat henkilötietolain tarkoittaman henkilörekisterin.


Jokaisella kuvatuksi joutuneella on halutessaan oikeus tutustua itsestään tehtyihin tallenteisiin, sekä kamerajärjestelmän tarkoituksesta tehtyyn rekisteriselosteeseen.



Kaikki päivä- tai iltakävelyllä Yhdysvaltain suurlähetystön lähikaduilla käyneet voivat tätä vaatia, kuitenkin mahdollisimman pian, koska tallenteiden säilytyksen ei tule olla pitkäaikaista.



Samaa koskee Valtion rautateitä tai lähikauppaa, jossa kamera tuijottaa asiakkaita ja kuva tallennetaan.

Lycka till kyselyihin, sanoisi suomenruotsalainen.



lauantai 6. marraskuuta 2010

Veripalttua ja mansikkahilloa




















Tänään elämme kaikkien aikojen turvallisimmassa maailmassa - lehdistö luo ihmisille pelkotiloja kirjoittamalla juttuja: entäs jos...

Kun lehdet kirjoittavat Ulvilan murhasta, tilaavat ihmiset kilvan murtohälyttimiä koteihinsa.

1970-luvun Ratto-lehteä voivat nykyiset iltapäivälehtien toimittajat silti vain kadehtia suu auki; otsikot ovat ylittämättömiä.

Arabiterroristeista 70-luvun Helsingissä tulee mieleen vanha vitsi Neuvostoliittoon pudotetusta amerikkalaisesta vakoojasta. Kielen ja kulttuurin täydellisestä hallitsemisesta, muutenkin täydellisestä koulutuksestaan huolimatta mies jäi heti kiinni. - Ihmetteli kiinniottajilleen asiaa, jolloin nämä vastasivat, että katsos kun meillä täällä NL:ssa ei ole lainkaan mustia miehiä.

50 arkaluontoista kysymystä suuseksistä tuntuu melko paljolta.

...Veri roiskui lasten silmille. Tuohon voisi lisätä: pikku-Ilmari sokeutui verestä, kamppailee elämästään!


Irstaiden ilotalossa yhdytään kuolleisiin: Kommenteitta paras, melko irstasta.


Niilo ei tullut takaisin.

Iltalehden nykyiset roikuriuku-tytöt on pornosaappaineen piilotettu sisäsivuille.



torstai 4. marraskuuta 2010

Kärsimyksiä


Iltalehti julkaisi tänään 4.11. kiusaamisen erikoisnumeron, lähes koko numero käsittelee samaa tematiikkaa.

Tohtori, entinen Suomen Säilöpankin johtokunnan jäsen ja johtaja Sinikka Salo aloitti vihjaillen jo aiemmin ja kertoi olleensa kiusattu työpaikallaan.

Ruotsin hovi on järkyttynyt ja kriisissä kuningas Kalle Kustaa Korkin amfetamiiniorgioista, joihin kuningatar Silviaa ei vastoin protokollaa ollut kutsuttu lainkaan. - Kalle tullee tiedotustilaisuudessaan kertomaan kiusauksen olleen liian suurta.

Entistä Jarmo Korhosta on kiusannut entinen keskustapuolue. 


Entinen kotiäiti Anneli Auer on lehtikuvassa tyrmistyneen näköinen oikeuden suorittamasta kiusaamisesta ja naarastiikeri Hilkka Ahde masentunut mieheensä kohdistuneesta ajojahdista.


Lehden suhteet-osiossa kysytään onko pomosi kiusanhenki. Tästä ei lehden mukaan tule masentua, vaan huononkin pomon kanssa voi pärjätä. Artikkelissa ei selitetä miksi se on sijoitettu juuri suhteet-osioon.

Sarjakuvassa B. Virtasen poika käyttää kiusallaan koko ketsuppipurkin.


Urheiluosastossa nyrkkeilijä Robert Helenius kertoo kiusaavansa marraskuun lopulla ruotsalaista vastustajaansa turpaan.

Kalajoen lottovoittaja ei ole moksiskaan Iltalehden taannoin suorittamasta kiusaamisesta; tuumaa vain että hyvin menee, mutta menköön!

Kristuksen viimeisiä kiusauksia lehdessä ei käsitelty.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Äl yli päästä perhanaa


Tuoteväärennökset ovat maailmalla ulottuneet jo elintarvikkeisiin.

Suomalaisten kuluttajien ei kannata väärennöksistä vielä olla huolissaan,  viranomaiset ovat tarkkoina ja meillä myytävät lihapullat ja jauhelihapihvit on edelleen pystytty pitämään broilerin nahasta valmistettuina.

"Reilussa Täysjyväruisleivässä" on yhä 30 prosenttia vehnää, "Tosirukiisessakin" 29 prosenttia.

Kuluttajan kannattaa silti olla tarkkaavaisena, on mahdollista että huijarit yrittävät ujuttaa myös meidän markkinoillemme lähes 100 prosenttia ruista sisältäviä ruisleipätuotteita.

Puhumattakaan lihajalosteista, jotka sisältävät lihaa.

Mahdollista on myös, että uhkaavat tuoteväärennökset sisältävät ainoastaan muutamia E-lisäaineita. 

Suomalainen ruokateollisuus: äitien valmistamaa ruokaa, josta tulee sydämeen parempi mieli.

  ---
(Yle: Väärentäjät siirtyivät luksuksesta ruokaan
Taloussanomat: Kohukirja paljastaa: Näin ruokateollisuus vedättää)