keskiviikko 25. elokuuta 2010

Siihen aikaan kun isä kompuutterin osti

 Nuoremmille kerrottakoon, ettei kotitietokoneita ole aina ollut, joskus hyvin kauan sitten pirttiin  saatiin ensimmäinen tietämyslaatikko televiissionäytöllä  ja seinäjohdolla.

- Äiti hoi, kuulehan, - eiköhän ostettaisi sellainen kompuutteri meillekin?
- Mikä se sellainen komppuutteri on?
- Se on sellainen tietämysaski,-  kun sen laittaa päälle, tulee kaikki uutiset ja tiedot, eikä Sanoomalehteä enää tarvitse tilata ja siihen penninropoa kiinni sijoittaa. Televiissionäytöstä vain luetaan kaikki mikä on tarpeen.
- Jaa, ettei Sanoomalehteä, kyllä minä nyt en tiedä, - näkeekö sieltä vuotuisen ajantiedon, almanaakan ja loton?
- Näkee sieltä, siellä on kaikki maailman tieto, papin saarnat, poliitikon paskapuheet ja pornoa extrana enemmän kuin jaksaa.
- Jaa pornoa, enpä oikein tiedä...

----

Mutta kesti se aikansa ennenkuin isä sai sen koneen hankittua ja päälle asetettua. Me kävimme ulkona, jossa naapurin lapset meitä kutsuivat Sähköisen tietoaskin perheeksi.- Kysyimme muka hämmästyneinä, että sekö on nimemme, mutta olimme salaa kovin ylpeitä.
Sähköistä kompuutterilaatikkoa ei aiemmin ollut kuin kirkonkylän Jormalla, joka oli  nuoresta asti ollut pornoaddikti.
----
Sitten se viimein saatiin asennettua ja iso kuvaputkiteleviissio loi pirttiin valoa niin, että silmiin koski. Tyhmä Pekka vain vielä otti jostain kätköistään sanoomalehden, mutta isä nauroi sille ja käski painua huussiin lukemaan moista edistyksen kauhistusta.

Äiti päivitteli, että tuosta ohuesta johdostako niitä kaikkia uutisia, pelejä, sähkötelegrammiviestejä ja pornoja tulee samanaikaisesti, - mutta isä taas vain nauroi ja sanoi, että eihän ne nyt samaan aikaan, vaan näppylöimistöllä tilatut tulee kukin vuorollaan oordningissa.
----
Pitkään tuli välillä ikävä entiseen, sammutimme tieturikojeen hetkeksi ja riensimme Pekan luo ulkorakennukseen katsomaan, kuinka se hassusti käänteli ison paperisen lehden sivuja,- joskus huomasimme sillä olevan Jallun siellä välissä, mutta emme siitä hennonneet huomauttaa. 
---
 Niin se vain on: tietokoneita ei aina ole ollut,-  se oli siihen aikaan kun isä Markantalosta kompuutterin osti.

tiistai 24. elokuuta 2010

Voi perkele!



















Valamon munkkiluostarin liiketoiminnan johtaja, joka johtaa Valamon munkkiluostarin liiketoimintaa, kertoi ettei Valamon munkkiluostarin liiketoiminta mene parhaalla mahdollisella tavalla.
  
Munkkeja on luostarissa kymmenen, poistoista heidän suhteensa ei liiketoiminnan johtaja tässä kertonut.


Odotamme kuitenkin seuraavaa vaihetta, jossa liiketoiminnan johtaja kertoo poistaneensa heistä kuusi: "saatanan loiset, harjoittavat vain uskontoaan, viljelevät puutarhaa ja rukoilevat!"

Hiljentykäämme!



(kuvasta klikkaamalla Savon Sanomiin)

maanantai 23. elokuuta 2010

Uuteen aikaan, Antti!











Antti Kanki Kaikkonen, Kaikkosen Ana, ota rauhallisesti, vaikka olet saanutkin viime aikoina hieman sivutuulta. 

Purjehdustaitoisille sivutuulesta ei käsittääkseni ole suurta haittaa, mutta ymmärrän hyvin, että sinulta se kyky puuttuu.

Vankkumattomana kannattajanasi seuraan blogiasi ahkerasti - juuri minä olen se, joka liittyi äsken sen enemmistöön ja vastasi "heikosti", kun kysyttiin miten nykyinen pääministeri tulee suoriutumaan tehtävästään.


Ilolla tervehdin, kun huomaan muidenkin ymmärtävän sangen syvän ja ytimeen käyvän huumorin, jota jatkuvasti edistät.


Jos ja kun putoat eduskunnasta, olen varma että löydät uuden työpaikan, joka vastaa myös koulutustasi ja osaamistasi. 


Heikosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta esimerkiksi palvelualoilla on runsaasti avoimia työpaikkoja, ainakin ISS- ja SOL-palvelut hakevat jatkuvasti uusia aikaansaavia työntekijöitä.


Jos toimesi Nuorisosäätiössä etenevät käräjäoikeuteen asti ja siellä antavat ehdottoman tuomion, kyseessä on vain yksi tovi elämässä, joka täytyy lusia, kunnes kakku on kärsitty ja tilit tehty selviksi yhteiskunnan kanssa.

Turhaan vatvot ehkä mielessäsi niitä "hilut kintuissa", "pallo jalassa" ja muita "chaingang"-juttuja. Sellainen kuuluu menneisyyteen.


Nykyaikana rikosseuraamusvirasto luo käsitykseni mukaan aivan inhimilliset olot asiakkailleen, myös lääkärin palvelut ovat saatavilla. Ymmärtäisin että jopa lomat esimerkiksi poliittiseen toimintaan ovat mahdollisia.

Kaikkea koko yhteiskunnan kannalta parasta hyvää Sinulle Antti Kaikkonen (saanhan kannattajanasi sinutella?), uskon vakaasti: mitä tapahtuukin, maailma on pian taas parempi paikka elää.

Rautakangella ja Sorkkaraudalla ei nimityksenä kuitenkaan ole kovin paljon eroa, turha sellaisesta on välittää!

torstai 12. elokuuta 2010

Hetkiä

 Skannailin joutessani.

Ostelin joskus divareista tai kirpputoreilta kirjoja, joissa oli omistuskirjoituksia. Ei niitä montaa ole, tässä joitain.

 Tämä omiste kirjassa Felix Onnellinen on perusasiallinen.











  

Sivun seitsemän alleviivauksista helposti ajattelisi, että omistettu on kuitenkin juhlallisissa merkeissä.





Toisen kirjailijan tekemässä omisteessa vuosikymmen on ensin lipsahtanut hieman aikaisemmaksi, viimeinen numero osunut seuraavalle sivulle.





Tähän huutomerkillä varustettuun omisteeseen kahdelle tytölle on kirjan kirjoittajan lisäksi nimensä laittanut itse Irwin Goodman.

tiistai 10. elokuuta 2010

Halvalla kallista

Mm. Iltalehti kertoi taannoin (22.7.) Suomen presidentin tulevan kalliimmaksi, kuin Kalle Kustaan perhekunnan; Ruotsissa menot katetaan kunkun osaketuloilla.











9.8. kerrottiin, että prinsessa Victorian ja Danielin leijonien luolassa, romanttinen naimaloma maksoi miljoonia kruunuja;  lienevätkö käyttäneet erikoisvalmisteisia kondomeita varmuuden saavuttamiseksi.

Lystin kustansi joku liikemies.

Riskinä voinee pitää, että tulevaisuudessa Victoria leikkaa päiväkodin vihkiäisnauhan liikemiehen vaatimassa kulmassa, totutunlaisesta toisin.















(Iltalehteen kuvia klikkaamalla)

maanantai 9. elokuuta 2010

Varo vaaraa!












1. Poliisin karhumainoksia tulisi uudistaa pikkuteiden vaarallisen ruuhkaantumisen vuoksi. 

Uusi muoto voisi olla: Ti-ti-ti-ti- Poliisi suorittaa haulikon suolapanos-ammuntoja Pöhnäsvaaralla liikkuvien perselihaksiin! - Ähtärissä näkee paremmin- ti-ti-ti-ti.

2. Ilmatieteenlaitoksen saatettava varoituksensa punaiseksi ti-ti-ti-ti-nauhaksi televisioon 

Ilmatieteenlaitos varoittaa vakavista epätarkkuuksista paikkallissään ennustuksiensa suhteen!

Varoituksia ja paikkallisään ennustamista olisi myös kehitettävä. 

Mallinnukselle olisi pikaisesti, säänmittausasemien ja satellittien tueksi, luotava maan kattava verkosto sammakkomiehistä, jäkäläntuijottajista ja taivaanmittailijoista;  
Ti-ti-ti-ti - Nuljuvaaran ukko varoittaa ensi talven runsaista lumisateista! 

3. Punaisen ti-ti-ti-ti-nauhan käyttöä televisiossa lisättävä!  


Ammoin olisi jo ollut apua esimerkiksi tiedoituksista: Jäänmurtaja Sampo häiritsee liikennettä perämerellä!

Sähkölaitokset voisivat laittaa näin parhaaseen sähkökatkoaikaan: ti-ti-ti-ti - sähkölaitos ilmoittaa uusista hinnakorotuksista - ti-ti-ti-ti! 

Ja ti-ti-ti-ti- Pertsa heti kotiin- äiti!- ti-ti-ti-ti.

lauantai 7. elokuuta 2010

Vaaliseuraamusviraston asiakkaat






Miks tässä lukee, että mun ehdokkaalle ennakoidaan kuutta vuotta, näähän on kansanedustusvaalit?

Se on niin ansioitunut, että neljä ei riitä...tai sitten se valitaan suoraan presidentiksi, kun Halonen lopettaa!


Älä, pääsiskö linnaan saman tien! 

Niin siinä taitaa käydä. Paha vain, että se presidentinlinna on remontissa, joutuu vielä evakkoon vaikka Vantaalle!

Mitähän ne ulkomaillakin ajattelee, kun presidentti on jossain maakunnan työsiirtolassa? 


Ei siinä, nykyisten sähköisten viestimien aikana, mitään ongelmaa ole - Ameriikassakin kuuluvat käyttävän sähkötuoleja ja muita vempaimia.
---
(otsikkokuvaa klikkaamalla Ylen artikkeliin)