torstai 5. marraskuuta 2009

Pelko pois, turvallisuus tulee!








 

Keskisuomalainen kertoi laajoja kansalaispiirejä järkyttäneen uutisen, jonka mukaan auton tuulilasiin oli heitetty kivi, joka aiheutti siihen vaurioita! 

Uutinen ei vielä kertonut debriefingiä ja muuta jälkihoitoa traumatisoitumiseen saaneiden määrää, mutta epäilemättä heitä tämänkin tapauksen jälkeen on.


Kansalaiset voivat - ja heidän tulee - varautua ennakolta yhä hurjemmaksi muuttuvan yhteiskunnan kamaluuksiin, joiden vuoksi kukaan tai mikään ei enää ole turvassa. 


Kalterit omakotitalojen ja kerrostalohuoneistojen ikkunoihin, murtohälytinlaitteistot, kulunvalvontajärjestelmä terassin ja paskahuussin oviin sekä turvakamerat makuuhuoneisiin alkavat olla jo lähes välttämättömyys. Puhumattakaan turvahuoneista.
 


Autoa pysäköidessä syrjäiselle paikalle, voi sen huolellisen lukitsemisen jälkeen vielä peittää esimerkiksi kivillä, jolloin rikollisen mahdollisuudet pienenevät entisestään. Suojahaarniskat julkisilla paikoilla liikuttaessa eivät nekään ole enää välttämättä liioittelua.

Tähyilkää iltaisin ja öisin ulos! Koskaan ei tiedä...



tiistai 3. marraskuuta 2009

Vielä koskematon








(Kuva Iltalehden Iltasanomista lainaamasta uutisesta.)




Kyllä meitä nyt helpotti, kun rikoksista vankilaan tuomittu, mutta vankeusvangin statusta ulkomailla välttelevä vankirouva on taas lähtenyt.

Pidin kyllä lompakostani tavallista parempaa huolta, kun kuulin, että joku talousrikoksista tuomittu on liikkeellä. Laitoin sen varmuuden vuoksi aina öisin lukittuun kaappiin, vaikkei siellä mitään rahaa ole. On siellä sentään kirjastokortti ja joitain poonuskortteja.


Tullee rouva sitten taas käymään koskemattomuussuojan turvin, kun oikeutta puidaan jossain rikosasiassa, jossa rouva on syystä tai toisesta asiantuntija. Mutta kyllä rouvan tulisi jo pikkuhiljaa se koskemattomuutensa menettää...

maanantai 2. marraskuuta 2009

Makaaperi maanantai



Rakas päiväkirja! Yritän nyt tänään olla aurinkoinen ja myönteisyyttä täynnä, kun se on ihmiselle hyväksi ja ihokin siitä tulee kauniimmaksi. Tätä ajatellen laitoinkin tähän blogikirjoituksen alkuun söpön pupujussin kuvan. On se suloinen, pusi pusi!


 

Ei, mitä nyt? Mitä helvettiä ne iltalehdet taas kertoo?



Kansanedustaja mennyt elämän jonossa ohi mummojen, rintamamiesveteraanien, raskaanaolevien, orpojen, sokeiden, köyhien ja muiden raskautettujen!


Otti sikainfluenssarokotuksen jonon ohi ja kehuu vielä, että tuli yhteiskunnalle halvemmaksi, kun edestakaiset yhteiskunnan maksamat lentoliput olisi muuten joutunut hankkimaan ja valtio olisi köyhtynyt 1300€. (Paljonkohan uusi kansanedustaja olisi kustantanut?)


Prkle unohtakaa koko juttu! Samaa negatiivista paskaa pukkaa tästä tuutista edelleenkin! Sitäpaitsi tuo söpö pupulainenkin on oikeasti sellainen kuuluisa citykani ja pian kuvan ottamisen jälkeen se kaltattiin ja syötettiin leijonille.




sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Keskustatyö tekee vapaaksi

Hallintoneuvos miettivän näköisenä.











Uuden Suomen mukaan hallintoneuvos Lauri Tarasti on keskustapuolueen risteilyllä ehdottanut perustuslakiin pykälää, jonka mukaan äänestäminen tulisi pakolliseksi.

Uutinen ei kerro, onko kukaan risteilylle osallistuvista uskaltanut tässä vaiheessa ehdottaa pykälää, jonka mukaan pakolliseksi muuttuisi nimenomaan kepun äänestäminen.

Aiemmin risteilyltä raportoitiin supertähti Mikko Alatalon esiintyneen kuudelle fanilleen. Konserttiyleisön mahdollisesta hysteriasta tai kalsareiden lavalle heittämisestä toimittajat eivät ole kertoneet. Harmittaa ettei ollut mahdollisuutta olla kuuntelemassa.

Vaikuttaminen vaikuttaa vaikulta

Minä kiroitan nyt, kun mulla on jo pitkään ollut syrämessä semmonen raskas tunto ja päässä painostava ajatus, että paskat ne kansanedustajat oikeasti mitään töitä tekee.

Paitsi se eduskunnan ahkerin kaveri, joka ryhtyi urheilukerhon tilintarkastajaksi.

Yksi edustajista tiettävästi sairastui ylirasitukseen, mutta siltäkin olisi vältytty, jos joku olisi heti reilusti selittänyt talon tavat. "Näin tää läsnäolonappula teipataan pohjaan ja kato tota puhemiestä. Huomaksä, ettei sekään ole oikea, vaan vanerilla tuettu, vakavan näköinen pahvisale."

Lait tulevat EU:sta ja virkamiehet, sun muut asiantuntijat ne täällä olosuhteisiin kirjoittavat. Kansanedustajat sitten, etenkin jos kamerat ovat paikalla, isossa salissa lakia hiovat: nappi vai neppari, nappi vai neppari! Porukan populisti vielä heittää väliin: "eiks kuitenkin vetoketju olis enemmän nykyaikaa?"

Ymmärrän kyllä, että varsinainen kahvin ja pullan suurkulutus tapahtuu valiokunnissa, joissa keskustelukin olisi kansalaisille kiinnostavampaa: "Kyllä meidän pitää silta saada Käräsbyhyn ja neppari lakiin! Ehdottomasti neppari!" ja "meirän pitää saada runsaasti tienparannusta kotoseurulle ja nappi lakiin! Ehdottomasti nappi!"

Lopputuloksena sitten toinen saa sillan Käräsbyhyn ja toinen runsaasti tienparannusta. Ja käsiteltävään lakiin tulevat kaikki aikaansaadut tarkennukset: nappi, neppari ja vetoketju.



Siksikin minä nyt kiroitan, että tympii kansaa edustavien ylimielisyys ja mistään piittaamattomuus. Välillä on vaikea sulattaa, kun edustajien äidit, sukulaiset ja kannattajat vielä kehuvat: "Kattokaa nyt mitä siitä vastenmielisen oloisesta lapsesta on tullu! Ette tainneet uskoa ja luottaa, vai? Siitäs saitte!"

Voitaisiin nyt yhteisesti sopia, ettei kukaan maksa niiden lentolippuja takaisin, kun ne jollain maailman lentokentällä ruikuttavat, koska: yhteistyö on voimaa ja yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen on kansalaisvelvollisuus!

torstai 29. lokakuuta 2009

Putkaa, linnaa ja vankeutta. Ja paljo!


(Iltalehti.fi)












Rötösherra- ja rouvajahti on toden teolla alkanut! Pitää ne saada tuomiolle, ne jotka ovat meidän oikeudentajuamme koetelleet!


Tyhmyyttä se vain on, jos kysyy mitä väliä sillä on kumpi rouvista rahat sai, kun yhdessä olivat sopineet. 

Sehän on selvä, ettei lakikirjaan saa pyyhkiä persettään! Ja jos saakin, niin ei sellaisesta kansalaiselle mitään hyvää seuraa. Voi tulla vaikka ihottumaa ja pukamia. Älkää tehkö sellaista, Serla on parempaa.

Taloustieteen Nobel ?










 (aamulehti.fi)

Tarvitaan vain luovuutta, innovatiivisuutta ja innovatiivisen luovaa rohkeutta!

Nerokkaimmat ideat tuntuvat joskus jälkikäteen suorastaan äärimmäisen yksinkertaisilta,ehkäpä tyhmempien mielestä jopa vähämielisiltä, kuten tämäkin; alennetaan tasapuolisesti kaikkien palkkoja 30 prosenttia ja Suomi nousee taantumasta.


Idean kehitti Satmatic Oy:n toimitusjohtaja. Toimitusjohtaja Simo Puustelli, joka on Satmaticin Simo Puustelli.


Moninaiset ovat maailman talousviisaat, moninaiset ovat talousteoriat, mutta keinon nostaa Suomi taantumasta keksi Simo Puustelli, Satmaticin Simo Puustelli.


Harvard itkee, Cambridge ja Oxford ovat suunniltaan."Ihan on huulilla, se tulee sieltä...se tulee.. ei prk ei tule, en pysty ymmärtämään." Eivätkä pystyneet!

Ainekset pätevään talousteoriaan lamasta nousemiseksi on keksinyt se mies Suomesta, Ulvilasta ja Satmaticilta.
 


Seuraavan taloustieteen Nobelin kohtalo on käytännössä ratkaistu. Kolmekymmentä prosenttia pois ja lujasti töitä...tasapuolisesti.