Aiku kamalaa

Kuolemat ovat toimittajien ja toimituksien suurinta herkkua.  Jokainen kunnon toimittaja haaveilee oikein suursuperjulkkiksen kuolemasta. Sellainen nousee heti suosituimmaksi uutiseksi ja kuolemaa voi vatvoa lisää ainakin kaksi viikkoa. Toimittajat kirjoittavat jo valmiiksi muistokirjoituksia suurimmille julkkiksille. Hesarin kirjoittama Lasse Virénin muistokirjoitus pääsi vahingossa julkisuuteen, vaikka nuorimmat eivät häntä enää edes muista.

Vakavan journalismityön ydin. 

Milloin toimittaja kuoli? - Oliko se vähän sen jälkeen, kun konttasi yrjöt rinnuksillaan yökerhon ovelle, eikä portsari päästänyt sisään, kun paskakin vähän peräpäästä haiskahti.

Vapaa sana

Olen suunnitellut pidempää kertomusta, sellaista, joka kertoisi Iltapuuro-nimisen lehden toimittajasta, Pierrestä. - Ensimmäinen lause on jo valmiina: "Pierre otti tullessansa eväät mukaan."

Pierren lähes kaikki lehtijutut kertovat toimittajista. Kirjailijanakin hän yrittää, mutta menestyksensä on kehno; kirjailijoiden sijaan, hän kertoo kirjassaankin toimittajista ja sellainen aiheuttaa nuivaa suhtautumista ja penseitä mielialoja.

Pierren haastattelee toimittajista kertoviin lehtijuttuihinsa itsestään selvästi parhaita asiantuntijoita, toimittajia. Hän kutsuu heitä silminnäkijöiksi. Jos osuvat oikein lähelle jotain tappelua tai hörhön kiinniottamista, he ovat uhreja.

Pierre on jurnalisti henkeen ja vereen. 

Sananvapauden suurin loukkaus tapahtuu, jos ei pääse sisään kapakkaan. - Lehdessä ei silti lue portsarin vastinetta: "Olisinhan minä herra toimittajan sisään päästänyt, mutta kun ei jaksanut ovesta sisään kontata ja muut vähän oksennusta vaatteissaan karsastivat!"