Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Kärkkärillä
Tämä mies on Suomen jalkapallomaajoukkueen englantilainen päävalmentaja.
Mies on omaksunut kiitettävästi aidon suomalaisen johtajuuden: Miksi minun täytyisi erota vain koska en ole pärjännyt jumalattoman hyväpalkkaisessa ja etuoikeutetussa työssäni?
Muistutan yhdestä johtamisen mahdollisuudesta. Esimerkiksi ministeri Lindén hoiti jonkun aikaa työnsä etätyönä, kun ilmeisen ilmeistä oli, että se johtaa vähempiin vahinkoihin.
Stuart, luulen että jalkapalloilijat jo kuumeisena odottavat kirjeitäsi Englannista. Niitä perinteisiä paperille kirjoitettuja. Tai kunnon kärkipotkua.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Pallo on pöyreä!
Sauli Niinistö kaipaa jalkapallo-otteluihin viihdettä yleisön houkuttelemiseksi.
Se lienee ainoa mahdollisuus.
Hän kertoo ymmärtävänsä kritiikin valitsemisestaan jalkapalloliiton puheenjohtajaksi.
Hyvä on: Olet Sauli melko viihteellinen politiikan poliittinen poliitikko, joka ei tunnistaisi jalkapalloa, vaikka kompastuisi siihen.
Ehdotuksesi vuoksi esittäisin otteluiden väliajoille KMS:n Artsin ja Tapsan johtamia sirkusnäytöksiä, joissa poliitikot tekisivät sokeripalan houkuttelemina erilaisia temppuja.
Ei mitään vaikeita, vain sellaisia heille helposti omaksuttavia.
(kuva:iltalehti.fi)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

