Kirjat ovat vanhanaikaisia,
haisevat pahalle ja keräävät pölyä, niitä ei kenenkään trenditietoisen tule
hankkia kotiaan rumentamaan.
Kirjahylly (puhumattakaan
monista!) pilaa yksityisasunnosta
sen usein jo lähtökohtaisesti huonot mahdollisuudet
elämykselliseen ja virikerikkaaseen, henkilökohtaista kasvua tukevaan
rentouttavaan atmösfäärillisyyteen, jollaisesta lähtee aina intoa puhisten
jokaiseen uuteen kreatiivisen innovatiivisesti luovaan päivään! Paljas
seinäpinta, katto korkealla ja tilan avaruudellinen spatiaalisuus saavat
ihmisen oivaltamaan neron lailla neron lailla uudelleen ja uudelleen: Heureka, heureka, heureka!
Kirjastot ovat vanhanaikaisia.
Lähes kauhunsekaisin
tuntein olen seurannut Helsingin uuden "kansalaisen olohuoneen" (keskustakirjasto)
suunnitteluprojektin etenemistä. Tässä vaiheessa näyttäisi, että pahimmat
kauhuskenaariot ovat toteutumassa; tiloihin aiotaan hankkia suuria määriä
kirjoja!
Kehottaisin hanketta
eteenpäin vievien tahojen vakavasti pohtivan, voiko kirjat eristää riittävän
tehokkaasti meidän normaalien ihmisten näkyviltä!
Vuosittain vaihtuville
kurssikirjoille pitää toki löytää oma keskeinen ja avara tilansa, muuten kirjat
voi hyvin sijoittaa rakennuksen alimpaan kellariin. Itsestään selvää
lienee, että kirjatiloille tulee järjestää oma, huomaamaton sisäänkäyntinsä
runsaine rollaattorikaistoineen, mieluimmin rakennuksen takaosaan.
Kulttuurivihamielisten
uusin isku näyttää olevan tiloihin tulevan saunan vastustaminen! Saunan, joka meille suomalaisille on ikiaikaista, kaikkein rakkainta kulttuuria. Saunan
merkityksellisyyttä eivät ole tajuavinaan, eivät ymmärrä sen olevan osa myös
suurempaa kokonaisuutta ihmisen henkisessä kehityksessä!
Alkuillasta Elämystalon asiakas
alkudrinkkien tai koffin kolmosen jälkeen menee esimerkiksi täysmittaiseen
elokuvateatteriin, jossa zombi-elokuvia esitetään non-stopina 24 tuntia viikon
ympäri. Esitettävissä mainoksissa sponsoreiden ja asiakkaiden tarpeet on huomioitu integroidun kokonaisjoustavasti.
Vielä käynti viihtyisässä Nokia-baarissa pikaisilla tai
tunnelmaillallinen Sonera-kalaravintolassa, samalla lähes huomaamattoman helppo uusien liittymien hankinta - ja kokonaisedullinen,
miellyttävä kulttuuri-ilta on lähes kliimaksissaan.
Puuttuu enää sauna,
yksinäisille thai-hieronta, pariutuneille viihtyisät majoitustilat!
---
Taiteilijan näkemys vuonna 2017 valmistuvasta Elämystalosta. Kuvassa on huomioitu rakennuksen saumaton soveltuvuus ympäristöönsä, erityisesti Sanomataloon, mutta myös juuri valmistuneeseen Musiikkitaloon ja Eduskuntataloon.
Linkkejä:

