Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaj Turunen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaj Turunen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Lämminhenkistä


 

Tiedotusvälineet ovat ilkeämielisesti väittäneet, etteivät perussuomalaiset olisi saaneet tai osanneet mitään aikaiseksi viime eduskuntavaalien voittonsa jälkeen. 

Turhaa puhetta! Sen todistivat kansanedustajat Juho Eerola ja Kaj Turunen aivan uusia näköaloja avaavalla politiikallaan.

Vielä joulukuussa heidän sanomansa mitätöitiin typeränä huumorina, kun ehdottivat hiljaista hetkeä ja itsensä Kaikkivaltiaan siunausta Pohjois-Korean edesmenneelle johtajalle!

Kyynikot saivat nenilleen, kun Pohjois-Korean edustajat suostuivat tapaamaan Eerolan ja Turusen ainoina kansanedustajina koko Suomesta! Tiettävästi lämminhenkisen, hotelli Kämpissä pidetyn, tapaamisen tuloksista ei laajemmin julkisuuteen raportoitu.

Eerola ja Turunen saivat kutsun vierailla Pohjois-Koreassa, mutta heti vuodenvaihteen jälkeen se ei suomalaisille valtiopäiväedustajille sopinut.

Kun kaksikko pysyy jatkossakin lujina ja suoraselkäisinä, saattavat he pian nousta varsinaiseen valtiomiesluokkaan!

Pienestä se on aloitettava; perussuomalaiset voivat yhteistyön, ystävyyden ja avunannon nimissä viedä Pohjois-Koreaan esimerkiksi kaksi muovikassillista camping-makkaraa, ruisleipää ja koskenkorvaa. Vastavuoroisesti peruskorealaiseet suonevat heille mahdollisuuden tutustua tarkemmin Pohjois-Korean maahanmuuttopolitiikkaan ja  isoihin pyssyihin.

----