Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bruce J. Oreck. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bruce J. Oreck. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. joulukuuta 2010

Coloradon karhu


Wikileaksin paljastusten mukaan Yhdysvaltain suurlähetystöt tuottavat työkseen asemamaansa ihmisten solvaamista ja herjaamista.

Carl Bildtiä olivat sanoneet keskikokoiseksi koiraksi, joka käyttäytyy suuren koiran lailla  - paljon vähempikin olisi riittänyt.



Ehkä tällainen yhdysvaltalainen käytäntö on ollut meillä jo aiemmin ns. parempien piirien tiedossa, siksi käyvät ahkerasti maan suurlähetystössä nöyristelemässä ja itseään tykö tekemässä.

Yhdysvaltalaisen käytännön mukaan suurlähettiläiksi valitaan henkilöitä, jotka ovat rahallisin palkkioin tukeneet valitun presidentin kampanjaa.

Yhdysvaltain suurlähettiläs Suomessa on Bruce J. Oreck, joka valittiin virkaansa, koska hän lahjoitti ainoastaan 575 000 dollaria presidentin vaalikassaan. 


Mahtaa kehonrakennuksen kuivakkaa Coloradon mestaria harmittaa, kun 687 500 dollarilla olisi päässyt Ruotsiin ja 800 000 dollarilla Ranskaan, Monacoon, tai peräti Bahamalle. - Ja toisaalta paljon pienemmillä lahjoituksilla sai viran esimerkiksi Englannista tai Japanista. 


Lähteissä Bruce J. Oreckin asiantuntijuudeksi mainitaan 200 kiloa penkkipunnerruksessa.

(kuva: Yhdysvaltojen Suomen suurlähettiläs/ radionova.fi)