torstai 1. elokuuta 2019
Skutseista karanneet
Böndet, skutseissa elävät, eivät Stadin liikenteestä ymmärrä mitään. Eivät sitä, että liikenneympyrään tullessa kiihdytetään voimakkaasti, nopein on voittaja, eikä vilkkua tarvitse käyttää, jos itse tietää, minne on menossa. Maalaiset epävarmuuttaan ja päämäärästään tietämättöminä vilkuttavat.
Böndet eivät ymmärrä, että takseilla ja busseilla on oikeus mennä liikennevaloista vielä minuutin ajan punaiseksi vaihtumisen jälkeen ja ettei nopeusrajoitukset koske niitä etenkään yöaikaan kuin parhaiten soveltuvaksi katsomallaan tavalla. Dösät saavat asioiden niin vaatiessa tehdä kuten etunsaa vaativat, ja taksit tehdä kaikkea sitä, mikä on kuskien mielestä tarkoituksen mukaista.
Vihreillä on fillareillaan aina etuajo-oikeus, jalankulkijoiden on syytä väistää ripeästi, kun ajopukuun, kypärään ja hanskoihin sonnustautunut pyöräilijä tulee kymppitonnin fillarillaan takaa ilman valoja. Valot eivät pimeän aikana ole stadin fillaristeille pakollisia, kuten eivät muutkaan liikennesäännöt. Fillarilla saa kulkea aina ja joka paikasta, sieltä mistä itsestä tuntuu hyvältä. Jalankulkija jos fillarin alle kuolee, oma on syynsä, miksi bönde tuli Stadiin dallailemaan kuin pellolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Viddu kun sa ood hyvä, edenkin kun ed ole liikahauska. Pakinasi ovad Kosmoksen duulikaapisda. Ja mikä kivinda, sun kanssa on kiva haablada musasda. Makuja kun on niin monia, meidän makuja enemmän.
VastaaPoistaJotkut epäluuloiset böndet jopa luulevat poliisin törkeästi laiminlyövän bussien, taksien (!) ja pyöräilijöiden liikennevalvonnan, mutta he eivät ymmärrä asian taustalla olevia tarkoituksenmukaisuus seikkoja. Poliisilla on myös niin paljon tehtäviä, ettei töitä ehdi tehdä.
VastaaPoistaTytär oli pitkästä aikaa kyydissäni, kun tulimme landelta. Kalliossa autosta noustessaan hän totesi, että kylläpä sinulle on aggressiivinen ajotyyli. Kiitin ilahtuneena, ja tunsin itseni viimeinkin stadilaiseksi.
VastaaPoistaHeh. Merihaassa sitä jo tottuu kaikenlaiseen. Vähän kuulin jo aikaisemmin varoiteltavan, että varokaa sitä Tapsaa, ajaa ihan kamalan mielipuolisesti!
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJuusto yritti, muttei onnannut.
PoistaPönden false flag.
VastaaPoistayhteyskokeilu
VastaaPoistaEi mutta, täällähän on runsaasti asiaa, ja kuva tuolla alussa on tyyni ja kaunis, alarajaltaan sangen mielenkiintoinen! Kannatti käydä katsomassa. Hyvä, Riku!
VastaaPoistaTää yks bönde/pikkustadilainen moikkis!
VastaaPoistaSamanlaista härdelliä se on, kun stadilaiset tulee tänne pyörimän liikenneympyröissä.
Heh, stadilaiset ajavat siististi, mutta kun sinne on muuttanut puolet maan böndeistä, luulevat kaahailun olevan osa kaupunkikulttuuria.
PoistaHei Riku rakas,
VastaaPoistaJos uskallan näin sanoa! Vai tuleeko heti #hetoo!
Kävin tänään taksilla kaupassa, ja kuulin puolittaisen lauseen siitä, kuinka 55% teinitytöistä eivät uskalla lähestyä ihastustaan, kun miettivät ulkonäköään.
Kimitin, tai siis asiallisesti kysyin, että minkä firman piikkiin tämä menee?!
No sitten alkoikin jo Bolero soimaan, laulaja joku sellainen kuin Charliz tms.
Asiaan: väittäisin, että ujojen poikien määrä on suurempi. Oman työni perusteella - ehkä muistat, että olen ollut lastenhoitaja/epäpätevä ope yli 20 vuotta.
No 5 v tuskin katsovat muuta kuin että onko toi kiva - ehkä meidän aikuisten taas pitäisi Ottaa Oppia Lapsilta!
Mutta nuoret pojat - Pappa, isäni, oli tosi epätyypillinen mies. Kun ottaa huomioon, että hän oli syntynyt v 1927. Olisi luullut, että macho, mutta ei.
Kaikki aikansa hän osoitti meille. Hoiti viikkosiivouksen, toki me penskat tehtiin oma osamme. - Meillä oli pari sellaista kipsipäätä, Lönnroth ja Runebergh. Niistä saatiin pölynpyyhkinnässä niistää nenä, Papan sylistä, kun olin 3 v ja siitä eteenpäin.
Viikonloppuisin retkeiltiin: kesällä Seurasaaresssa, talvella kai hiihdettiin sinne?
Aina oli eväitä, ja aina vain me likat, ja Pappa!
Mamma varmasti huokasi kotiäitinä helpotuksesta...
Vaan se poika-mies-asia: Komeat ja hellät miehet saavat naisia.
En tiedä Papan ulkonäöstä murkkuna, mutta parikymppisenä hän oli niin komea!
Aina kiltti, aina auttamasssa. Suomenruotsalainen, ja tämä oli paha pala: tule vaan kotiin, jos se hakkaa sinua, sanoi äidinäiti, ennen häitä.
Ja siinä vaiheessa kun minä synnyin, Pappa oli Jeesuksesta seuraava. Vaari kuoli ennenkuin minä synnyin. Mummi pärjäsi muuten omillaan, mutta monta kertaa vuodessa Pappa sanoi, että mentäiskös pesemään Mummin lakanapyykit (pesutupa ja mankeli oli ylämäessä pihaa), tai hakattais matot, tai pestäis ikkunat.
Ja aina passiivissa: Hän teki, enimmäkseen. Ja lauleskeli kaikenlaista, kun tehtiin yhdessä.
No nyt sä varmaan funtsit, että mitä faijasta puhun.
Kolmannen polven stadilainen. Oli ilmavoimissa, ja naimisiin mentyä (Mamma siis syntyi vaan Mänstälässä - mutta on monta tarinaa Hannes Aemeleuksesta, joka oli viemässä sitä jutskaa tsaarille, ja joka isännöi Irjalan kartanoa konkurssiin asti. - Nyt kustavilainen kalusto on minulla. Mammalla on seinänkokoinen "Taistelevat metsot"), ja melkein yhtä iso Rembrandtin "Verkakauppiaat".
En nyt tohota tästä siksi, että olisimme niin erinomaisia - Mummi sanoi Pappaa aina "niin erinomaiseksi".
Mamma, vm -28, ei voi hyvin, ja on kiireellinen aika kirralle.
En muuten aio edes teeskennellä, että osaisin slangia, mutta puhun minkä puhun.
Nyt vähän vihreää teetä (Echinacea and honey), että varmasti pilaan uskottavuuteni.
Palaan pian!
Char
Huomenta, Riku rakas,
VastaaPoistaTee on hautumassa.
Vaan miten Charin vaari liittyy savitattien, sitä yhtäkin juontajaa lainatakseni,ajeluun?
No koska hän oli taksikuski!
Pappa teki firaabelia, silloin kun kaasulaitokselta ehti. Vaari sai huilata, mutta kuoli kuitenkin 56 v. Sydäninfarkti.
Charin jännittäviä nuoruusmuistoja kuulette pian, jos tämmöinen povekas, kikattava blondi, joka juo viskin kuivana, mutta sivussa vissyä, tänne mahtuu. Punaiset korkokengät huomaatte, mutta ette sitä, olenko päättänyt laittaa sukkanauhat, vai ei.
Hesassa liikenne sujuu, jos kaikki osaavat säännöt, eivätkä äpelöi.
Böndellä se on juu eller ja: Mansessa ei liikenne suju ollenkaan, kenenkään kannalta. Vihreällä valolla, suojatiellä, jää jalankulkija alle, jos ei notkeasti hyppää takaisinpäin. Toisaalta Itsenäisyydenkadulla, kova liikenne, joka talvi ja monta kertaa, saa katsoa, sydän kurkussa, kun eläkeläiset vaan lähtevät liikkeelle, vaikkei ole suojatiestä ole tietoakaan. Huoh.
Rixussa kaikki ovat liiankin kohteliaita - täällä ei meinaa päästä etiäpäin, kun kaikki antavat tilaa kaikille.
Paitsi em vanhukset, jotka edelleenkään eivät piittaa, sekä nuorisohenkilöt, jotka polkupyöräilevät niin että korvissa soi - tai siis soisi, mutta niillähän on runtattu ne napit korviin kiinni, ja katse taivaanrannassa.
Kivaa päivää, Riku,💕
Ja kaikki uudet ja vanhat ystävät! 🌞
P. S. Alkuperäiseen juttuun: komea ja täydellinen isä ei varmaan ollut nyt hyvä esimerkki.
VastaaPoistaMutta se kiltteys, hellyys, muiden huomioimien, se ratkaisee!
En tiedä, miltä Pappa oikeasti näytti - hän nyt oli kiva ja hellä ja kultainen kaikille!
Nyt puhutaan väsymyksiin saakka toksisesta maskuliinisuudesta.
Voi olla, en tiedä, ja ne esimerkit, joita minä olen kohdannut, ovat olleet yksilöitä.
Minua pelottaa enemmän tämä toksinen epäinhimillisyys: jos ei halua nälviä, ilkeillä, sisustaa, joogata tai vilautella, on täällä blogimaailmassa tosi yksin.
Ehkä tähän joukkoon sitten mahtuisi yksi puolikielinenkin?
Tiedän muuten, kuka on Dumari! 😎
Char
Kiitos Char kommenteistasi, olet niin ylitsevuotava, että joudun niitä yksikseni pohtimaan. Mitä stadilaisuuteen tulee, niin epäilemättä nimetön oli kohdallani oikeassa: "Pönden false flag", sanoi hän. Heh, just niin, ikänään en stadilainen ole ollut, enkä ikuna vitun neekerkyllään muuta, ikuna vihruksi rupia, olen tarzan! Dumarin minäkin hyvin tiedän, mutta mikä ihme on dumpsteri!!!
VastaaPoistaSinulla, Riku, on niin horjumaton oma tyyli, millä kirjoitat, että pidä vaan siitä kiinni. Inostuin lukemaan tästä taaksepäinkin juttujasi. Sanotaan, että vasta sitten kun on löytänyt oman "stailinsa", sillä on jotain merkitystä.
VastaaPoistaKiitos Liisu, sanomasi lämmittää mieltäni. Kyllä minä vielä tänne kirjoitan...kun tulee inspis.
VastaaPoista