tiistai 5. huhtikuuta 2011
Leppeää kevätilmaa iltasanomissa ja muuallakin
Uuden Suomen aprillipila kertoi poliisin sakottaneen miestä, joka pieraisi hississä sydämellisen tervehdyksen kanssamatkaajille.
Iltasanomat nappasi rajun kohu-uutisen alta aikayksikön omille nettisivuilleen, poisti sen sitten myös aika nopeasti. - Vahinko ei ollut suuri, luultavasti toimituksen seinälle laitettiin vain tiedote, jossa kerrottiin ensimmäisen huhtikuuta olevan aprillipäivä ja juuri sinä päivänä tulee varoa kierrättämästä pierujuttuja ilman päätoimittajan lupaa - joka vuosi samaan aikaan.
Hetken ajattelin Uuden Suomen sortuneen vastaavanlaiseen hölmöyteen, kunnes huomasin lukevani rouva paavo lipposen tekstiä. - Rouva ei kuitenkaan kirjoittanut mitään suoranaista kaasuputkijuttua.
Hänen tekstinsä painottuvat yleensä eri asioiden paheksuntaan.
Näin vaalien alla pariskunnan paremman neljäsosan kannattaisi satsata kirjoitustensa värikkyyteen ja mielenkiintoisuuteen. - Varmasti lukisin jutun, jossa rva älähtäisi: saatanan nordstream, mee vessaan siitä paskalle!
Vihjeenä annan myös tämän: hyvä olisi kirjoitus, jossa mukana olisi musta kuva. Otsikkona: Entisen pääministerin ajatuksia, eli paksua pierunkuorta Töölön yllä.
Iltasanomatkin sen julkaisisi, luultavasti skuuppia eivät malttaisi edes päätoimittajalla käyttää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)