sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Elonkorjuun kuutamo



Tämä on oikeasti musiikin hyvän parasta. Ja elokuvataidetta. Oliverin riemastus, kun kuulee soitettavan kappaleen, on silkkaa upeutta. - Sikari putoaa huuliltaan, ja hän on valmis musiikin haasteeseen. Stan Laurelin Vaudeville-teatterissa hiotut taidot tekevät ja tekivät hänestä epäilemättä Michael Jacksonin esikuvan. Katsokaa noita askelia.


3 kommenttia:

  1. Ammattitaitoa tulviva kohtaus! ei voi kieltää.

    Mutta kommentoisin islantilaista huumoria... siitähän oli edellisessä "Päivän ryypännyt, yöt pannut" postauksessasi. Kovasti on kehuttu noita Jon Gnarrin tv-sarjoja, mutta yhtäkään en ole onnistunut näkemään. Katson aika vähän televisiota ja enkä sarjoista tykkää: pelkään jääväni koukkuun niihin. (Kuten aikoinaan "Pennejä taivaasta - Pennies from Heaven" sarjaan. Jota edelleen - koska nostalgia kultaa muistot - pidän kaikkien aikojen parhaana TV-sarjana.) - Ai niin, piti puhumani islantilaisesta komiikasta. Mitä mieltä olet HULLI -nimisestä animaatiosta? Tiedän ettei monet siitä tykkää, minä pidän, se huumori on sen verran anarkista (tai sairasta?) että se sykähdyttää minua.

    Yle areenasta nämä jaksot löytyvät. Jos jotakuta etc. http://areena.yle.fi/1-2511525

    Ps. En muuten puhu paskaa kun puhun että en kovasti teeveetä katso. Esimerkiksi, kuten sanoin, pidän Hullista... mutta en (vielä) ole ehtinyt katsoa kuin puolet noista jaksoista! This is Pravda.

    VastaaPoista
  2. Sori Mikis, en näemmä ole pariin päivään tänne kurkannut lainkaan. Ja kännykään tuli joku päivitys, jonka jälkeen en ole saanut siitä sähköpostiani auki, kommentit kierrätän sen kautta, sieltä ne huomaan.

    Gnarrin sarjoista voi joku ihan oikeutetusti kysyä, ovatko ne huumoria lainkaan, niissä on aivan tavattoman tyly ote. Huumori on mustaa mustempaa. Gnarr esittää aivan tyylipuhdasta narsistia, se on ihan kamala. Vankilassakin pyrkii johtamaan koko orkesteria, ensitöikseen kaappaa jonkun helkkarin käytäväsiivoojaesimiehen viran.

    Pennejä taivaasta oli minunkin suosisikkisarjani, Bob Hoskinsia siinä en unohda.

    Minä jonkun Hullin jakson katsoin, mutta en vielä osaa sanoa mitään muuta kuin, että kyllä se sopivan kipeältä vaikutti. Aloitan tarkemman tutustumisen...

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)