sunnuntai 31. elokuuta 2014

Valoa yössä - lyhyt kauhukertomus






Kukaan ei tiennyt, mistä ne tulivat. Äkkiä vain huomattiin, niiden vallanneen koko maailman. Ne raahustivat öristen tai naureskellen, vaappuvilla askelilla, eteenpäin. Kuolaa valuvat suut olivat avoinna. Ne eivät väistäneet muita liikkujia, tarkkaavaisuutensa menettäneet jäivät armotta alle. Ne, zombit, eivät näyttäneet havainnoivan ympäristöään lainkaan. Allejääneiden yli ne raahustivat mitenkään reagoimatta, lasinen katse silmissään ei muuttunut.Varmasti ei tiedetty, olivatko vegaaneita, vai söivätkö vegaaneita, mutta yhdestä asiasta oltiin varmoja. Niillä oli jonkinlaista pirullista älliä ja häiriintynyttä tahtoa enemmän, kuin käyttäytymisestä tai ulkomuodosta saattoi päätellä.

Sairauden syntyä tai tartuntatapaa pohditaan; useimmat veikkaavat aiheuttajaksi virusta. Paljon vaaarallisempaa ja selvitymiskykyisempää kuin aiemmin koetut, pandemia on levinnyt hyvin nopeasti koko maailmaan.

Asiantuntijat, ne harvat, jotka eivät ole sairastuneet, kertovat pandemiassa olevan yhden lohdullisen puolen. Valolauta kädessä paljastaa varmasti jokaisen zombin etenkin pimeän aikaan. Erehtymätön tunnistus on tärkeää zombien väistämisessä ja siltä varalta jos parannuskeino onnistutaan joskus kehittämään. Valolaudan merkitystä ei täysin tiedetä, mutta yleisimmän teorian mukaan zombit imevät siitä jonkinlaista energiaa.

On päätetty, että ampua zombeja ei ainakaan toistaiseksi saa. Sellaisesta ei olisi mitään hyötyä, niitä tulee jatkuvasti uusia ja uusia. Huhutaan ja pelotellaan niiden seuraavasta polvesta, nimitys on jo keksitty: diginatiivit. Ne tuijottaisivat valolautaa jopa polkupyörää ajaessaan ja auton ratissa ollessaan. Siitä ei moni, kenties kukaan, selviytyisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)