maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sun-nun-tai mun



Palasin ennen puolta yötä luontoretkeltä. Päiväinen sade ja lämpöasteet saavat epäilemättä vihreän kasvamaan nopeasti, kevään kasvuja ei kuitenkaan pimeällä juuri nähnyt. Kosteaa oli. Puut heiluivat tuulessa, katselin niiden liikettä ja mustaa taivasta. Luontosuhteeni on hyvin kiinteä, kuten lähes kaikilla suomalaisilla. Serengetistä olen nähnyt laskemattoman määrän dokumentteja, - se yks on sitten kauhee, kun antiloopit ui ja krokotiilit syö. 

Alkoi luontomatkallani hieman väsyttää ja paleltaa, joten päätin palata kotiin. Tulin sisään parvekkeelta, kaadoin itselleni kahvia ja aloin vähän ajan päästä kirjoittaa tätä. Onneksi parvekkeella on lasitus, äärimmäisen eräelämän ystävä en ole. Aika pimeää oli, koska taivas oli yhä pilvessä, eivätkä paikallisen yökerhon mainosvalot enää sunnuntai-iltana  pyörineet taivaalla kuten lauantaina.

---

Politiikasta meinasin kirjoittaa, mutta meni maku, kun ensin luin eurovaaliehdokkaan antaman ison jutun lapsena hukkuneesta veljestään ja sitten Ilkka Taipale toivoi Jan Vapaavuorta kokoomuksen johtoon. Vähemmästäkin alkaa hallitsemattomasti itkeä vollottaa ja mielenkiinto menee.

 Hyvä on, hyvä on, sama se minulle, vaikka tuleva pääministeri olisi Orpo P.

 ---

 Kirjoitanpa näin ollen nettipäiväkirjaa sunnuntailta. Rakas päiväkirja, katselin You Tubea ja Elävää arkistoa. Aloitin Hannu Lauerman Porissa pitämästä yleisöluennosta, otsikoltaan Pahuus, hulluus ja psykopatia. Luontevasti katselin perään vielä muita luentojaan ja haastatteluitaan. Asiantuntija ja loistava puhuja, joka ei änkytä tai takeltele. Useammasta peräkkäin katsellusta tuli toistoa, vitsit tai vitsakkeetkin kävivät tutuiksi. Puhui jossain myös nauramisesta vallankäyttönä, se ei minua naurattanut lainkaan.

Jatkoin ohjelmaan Lauermankin mainitsemasta Ruben Oskar Auervaarasta, jota sanottiin naisten naurattajaksi. Eivät nauraneet, aiheutti heille suurta tuskaa ja ainakin yhden itsemurhan. Rahat vei viimeiseen penniin asti, naureskeli mennessään. Katselin vielä pätkiä dokumenteista muista suomalaisista rikoksentekijöistä.


Näiden jälkeen olin valmis keventämään, siirryin Elävän arkiston maamme 80-luvun rock-murroksesta kertoviin haastatteluihin. Katselin, kuuntelin Esa Saarisen vuonna -94 tehdyn haastattelun. Minä voin kyllä kernaasti kirjoittaa täysin sisällyksetöntä tekstiä, mutta mielelläni en sitä lue tai kuuntele, jos se ei ole edes hauskaa. Myönnän, etten aivan koko neljääkymmentäkuutta minuuttia jaksanut. Onko Saarisen puhe yhteiskunta-analyysia? Minusta tuntui, kuin tuuli olisi huuliaan heiluttanut."Rock on yksilösankaruutta, se siin niinku korostuu, vaik oikeesti on ryhmätyötä". Huomattavaa on, että filosofi puhuu haastattelussa aivan normaalisti, ylimääräisiä ekselenttiä, ekselenttiä!-hehkutuksia ei juuri ole.  


"Argumenttini teki suuren vaikutuksen Pentti Saarikoskeen", kertoo Esa. - Semmoista se välillä on, minkäs sille mahtaa.

2 kommenttia:

  1. Hauska otsikko. Myönnän, että kesti hetken, hetken vain ennen kuin välähti.
    Alkoi olla jo jännärin aineksia tuossa, että tulin sisään parvekkeelta, mutta kuitenkin se sit toppas äkkiä.

    Viittaat vissiin Liisa Jaakonsaareen tuossa veljensä hukkumisjutussa. Onkohan sillä väliä, kuka sinne kokoomuksen johtoon pääsee, epäilen näin.

    Viisaudestaan ja asiantuntemuksestaan huolimatta en Lauerman monotonista äänenkäyttöä jaksa kerralla kuunnella kuin säällisen aikani, kun rupeaa nukuttamaan.
    E Saarinen on aina erottunut värikkäällä pukeutumisellaan ja puheensa oli joskus niin nopeaa, ettei perässä meinannut pysyä. Äänenkäytöllä on ihmeen suuri merkitys.

    VastaaPoista
  2. Niin. Kuuntelin pienen pätkän juutuubista: Saarisen artikulaatio on....persoonallista.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)