perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kyräilyä, vitutusta ja satiiria




Ostin S-marketista (!), muistaakseni noin yhdellätoista eurolla, Tuomas Kyrön muutaman vuoden takaisen kirjan "Kerjäläinen ja jänis" pokkariversiona. 

Kirjasta huomasi, että tässä ollaan nyt tosi mielessä liikkeellä. Tätä selvemmin ei enää uudeksi Arto Paasilinnaksi voi julistautua. Vatanescusta ja jäniksestä huolimatta yhtymäkohdat ovat nimenomaan Paasilinnan jälkipään tuotantoa muistuttavia. Teksti on hajuton, mauton, äänetön pieru, joka ei naurata, itketä, ärsytä, tai saa aikaan oikein mitään muutakaan. Farsseilla on taipumus loppupuolella paisua älyttömyyksiin, mutta tätä lukiessa ajattelin: "Ei saatana, eiks tää ikinä lopu!"  Lopussa oleva populistisen puolueen kuvaus oli tehty tavalla, josta sekä sen kannattajat että vastustajat sanovat yksimielisesti: "Ai, jaa."

Ensimmäinen lukemani Kyrön kirja, selvääkin selvemmäksi kävi, että hänen menestystään lompuukinpaksunnoskirjoittamisessa ei tule mikään estämään. Ennen kirjan lukemista tiesin hänen keksineen koko kansan lämminhenkisen nimityksen vitutukselle.  Kerjäläisen ja jäniksen takakannessa käyttivät ehkä vaatimattomuuttaan pelkkää "lämminhenkistä".
---

Koko kansan lämminhenkistä satiiria edustaa myös takavuosien julkisuustyrkyn uudelleen tuleminen. Ensin haastattelu alapään kauneus- ja kiristysleikkauksesta, sitten yllättäen varasijalta tehty nousu reality-ohjelmaan. Tie on auki taivasta myöten, amerikkalainen unelma on sittenkin totta! Tuleekohan tuostakin pääministeri, kuten Vatanescusta?
---

Tosielämän satiiria on jo Helsingin huumepoliisin päällikön, Jari Aarnion pidätys ja tutkinta. Joka päivä uusia paljastuksia, jotka antavat jo olettaa, että lopulta häntä syytetään myös maanpetoksesta, kansanmurhasta, koiran taluttamisesta liian lyhyessä hihnassa ja tyylittömistä silmälaseista. Lopullinen tuomio tulee, jos tulee, noin kahdeksan vuoden päästä.

---

Populistisen, kansallismielisen puolueen puheenjohtaja kävi Yhdysvalloissa, Obaman rukousaamiaisella, hakemassa itselleen neuvoja toimintaansa. Ohjeistuksen sisältöä ei kerrottu. Nyt Soini on sairaslomalla, syy on kuitenkin nilkan nivelsiteessä eikä esimerkiksi jalkapohjan känsissä. Kyllä känsä tietää, mutta nilkka ei kestä.

---

Ilouutinen poliittisen satiirin ystäville: Paavo Lipposelta on taas ilmestymässä uusi järkälemäinen muistelmateos. Se kannattaa ehdottomasti lukea, siinä epäilemättä toivotetaan vastustajat nahkurin orsille ja oiotaan kaunasielujen pahat puheet pyyteettömästä ja uhrautuvasta toiminnasta Suomen parhaaksi. 

6 kommenttia:

  1. Tuomas Kyröä on nyt kovasti tarjolla pokkariversiona marketin Nora Robertsien joukossa. Eilen juuri katselin hyllyä, ja siellä oli jokin toinen Kyrön pokkari. Olen lukenut sen mielensäpahoittajan, vaan eipä pitkitetystä hokemasta riitä pitkälle. En ole tuon jälkeen Kyröön palannut, sillä en ole artopaasilinnalaisen kirjallisuuden suurkuluttaja. Enemmän kiinnostaa Paasilinnoista Erno ja hänen purevat esseensä ja teoksensa. Mm. Kaukana maailmasta, Petsamo-teos, on vallan upea kuvaus Petsamon kohtalontiestä. Paasilinnahan on itsekin petsamolainen.

    VastaaPoista
  2. Tietenkin Erno oli omaa luokkaansa. Valitettavasti enemmän olen Artoa lukenut. Hänelläkin tosin on paljon hyviä ja hauskoja kirjoja, loppupuolelle mentäessä olivat yhä huonompia ja huonompia. Helppo mennä kirjailijan pään sisälle ja suorastaan tuntea, miten mielessä oli vain se, kuinka monta savusaunaa, puulämmitteistä saunaa, sähkölämmitteistä saunaa, erämaasaunaa ja kaupunkisaunaa kirjan tuotoilla voisi rakentaa.

    Ensimmäisen kirjansa karhunkaataja Ikä-Alpista vein yhdelle, joka ei juuri kirjoja ole lukenut. Pyysi innostuneena tuomaan lisää, jos vastaavia löydän.Enää en kirjan sisällöstä paljoa muista, mutta vaikutuksen se minuunkin teki.

    VastaaPoista
  3. Eihän Arto herra paratkoon huono ole, ei vain ole oikein minun makuuni äijämäisine vekkulitarinoineen. Varmaan vähän sukupuolijakoa tässä, kun ettehän te miehetkään lue naisten sielunelämän pohdintoja?

    En silti halua korostaa mitään nais-miesjakoa, vaikka se tässä Paasilinnan pitämisessä taitaa toteutuakin. Paasilinna, siis Arto, on miesten kirjailija, vähän niin kuin Huovinenkin, josta olen koettanut tosissani tykätä. Jopa ostin jokin vuosi sitten sen uusimman kortteerikirjankin, mutta ei, ei oikein pure minuun, vaikka näen, että hyvä on.

    VastaaPoista
  4. Olet oikeassa, Arto Paasilinna on miesten kirjailija. En ole koskaan oikein pitänyt farssmaisesta paisuttelusta, sellaisesta missä ei ole mitään rajoja. Paisuttelu on ollut Paasilinnan tapa tehdä huumoria. James Bond-elokuvissakin minua aikanaan häiritsivät mittasuhteet, miksi seikkailun miljööksi ei koskaan riitä kylä, kaupunki, valtio tai edes koko maapallo. Ian Flemingin kirjat ovat loistavia seikkailukirjoja, eikä niissä tuollaista ongelmaa ole. Paisuttelemalla tehty on vähän kuin yrittäisi painottaa asiaansa, tai vaikka hauskuutta, huutamalla yhä kovempaa ja kovempaa. Sekin voi olla tehokasta tai hauskaa joskus, yleensä ei.

    Ja tämän yhden kirjan perusteella sanoisin, että Arto Paasilinnaksi Kyröstä ei ole. Paasilinnalla oli särmänsä ja kulmansa, vakutelma tuli, että Kyrö on omansa visusti pyöristänyt ja peitellyt. Jostain luin A.Paasilinnan ilmoittaneen "Kuka kukin on"-kirjaan harrastuksekseen vittuilun. En ole asiaa tarkastanut.

    VastaaPoista
  5. Raikas kiva otsikko:) Kerran korkeintaa kaksi tuo mielensä pahoittaja teema toimii, mutta ei yhtään enempää. Artoa luin suloisen myrkynkeittäjän verran, kuinkas muutenkaan. Leipäkirjailijan ammatti ei sekään ole helppoa, pitäisi uudistua, ja jos pysyy entisessä, se pitäisi tehdä tyylillä ja antaumuksella, mutta kustantajan stressaava aikarajakin saattaa pakottaa fuskaukseen, en väitä että Paasilinna olisi niin tehnyt, mutta sellaisen käsityksen kokemastasi vähän sai:) Vittuilu voi olla joskus niin fiksua ettei sitä tyhmempi edes tajua vittuiluksi.

    Aarnion ohitan, turha kiertää veistä haavassa, mutta Soini voisi pudottaa vähän painoa niin kestää nilkatkin paremmin:)

    VastaaPoista
  6. Tuokin otsikko tuli ilman suurempia miettimisiä. Tämä tosiaankin on ainoa lukemani Kyrön kirja, en minä muista pysty mitään sanomaan. Oli tässäkin kirjassa hetkensä. Teksti kulki kevyesti ja oli helppoa kuin hattaran syönti kesäisellä Linnanmäellä.

    Jostain Jukka Virtasen ja kumppaneiden tuotoksesta, Jukka Kajava sanoi, sen olevan "maamme ehkä ainoaa vakavasti otettavaa huumoria".

    En minäkään mitään kantaa Aarnion syyllisyyksiin ja syyttömyyksiin ottanut, ihmettelen vain häntä koskevan tutkinnan jatkuvia vuotoja lehtiin. Ehkä kaikki on ollut julkista tietoa.

    Soinilla on riittävästi painoarvoa hallitukseen jopa valtionvarainministeriksi.


    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)