keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Stadihesassa




Oli hiihtolomaviikolla niin tylsää, että päätin lähteä Stadihesaan turistiksi. Hyppäsin junaan ja se oli menoa... Tiesinhän minä jo ennestään, ettei Helsingissä mitään ole, kunhan kävin sen jälleen toteamassa.





Tunsin olevani aivan pohjalla, kun hivuttauduin rautatieasemalta ensiksi johonkin Ateneumiin, joka oli aivan siinä aseman vieressä. En uskaltanut paljoa kuvia ottaa, vaikka minulla oli kamera mukana - eivät sellaisesta tykkää, ja pelkäsin että heittävät minut portaita alas niin että peruukki irtoaa, vaikkei minulla edes ole sellaista. Portaita kuitenkin oli runsaasti, kuten näkyy - Sallisen Huhheleista onnistuin heittolaukauksen kännykällä saamaan, vaikka pelotti, että vartijat minut yllättävät. Yhden kännykkäkuvan otin portaikosta.

Maksoin kympin pääsymaksua, mutta koko paikka ja sen teokset olivat täydellinen pettymys! - Aivan samat kuvat kuin koulukirjoissani muinoin, mutta paljon huonompina vedoksina! - Olivat kehdanneet sen Taistelevat metsolatkin esiin laittaa, vaikka minua on aina hävettänyt niiden puolesta, joiden olohuoneessa se roikkuu. Iinekselläkin sellainen taitaa olla; Ateneumin versio oli yllättävän iso, mutta tuskin yhtä hieno.

Eero Järnefeltiltä oli kaikkia mitälie piirustuksia ja maalauksia, jonkun Hugo Simbergin teoksiakin sinne oli seinille laitettu roikkumaan. Gallen-Kallela taitaa olla joku kuuluisa, niitä oli monta. - Olenkohan ainoa, joka on huomannut "velisurmaajan" tavattoman koomisuuden, jätkä viestittää ihan tosissaan: "jaa mää vai!"


Oli siellä kaikkia muitakin, Pekka Halosen Tienraivaajia Karjalassa kävi oikein sääliksi, teki mieli huutaa, että älkää nyt pöljät siihen sitä tietä tehkö, ettekö yhtään helpompaa paikkaa löydä!

Jonkun ulkomaalaisenkin maalaus siellä näkyi ripustettuna olevan, jonkun Cezannen. - Ja tietysti sen meidän Edelfeltin, mutta kuten sanottua, paljon huonompia olivat kuin aikanaan koulukirjoissa.

Puoliksi säälistä ja kannatuksen vuoksi ostin kaksi postikorttia, ne maksoivat yhteensä euron.


Stadihesassa on aika paljon kerjäläisiä; ulkomaiden romaaneja ja varusmiehiä, jotka kertovat sotaveteraaneille keräävänsä.  Romaanit ovat aika sydämeenkäyviä, vanhat, nuoremmatkin naiset kerjäävät polvillaan ollen, katse luotuna alaspäin. Katselin kun retkut kävelivät ohitse, eivät ne niille mitään antaneet. Ovat keksineet puolustuksen, ettei tarvitse antaa, kun menee kuitenkin järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Sotaveteraaneille keräävät varusmiehet minä haukuin. Sanoin, että uskokaa vain niiden kapiukkojen paskapuheita, mutta veteraanijärjestöjen suunnattomat pääomat pitäisi purkaa ja osoittaa ne niille sodankäynneille, jotka vielä ovat hengissä. Eivät ne sitä tee - ahneet paskat.

Annoin minä niille molemmille, yhdelle romaaninaiselle neljä euroa, kaikille en voinut, ja varusmiehillekin saarnan jälkeen jotain.







 Sitten minä kävelin siellä eslapdlanilla, ei siellä kesällä mitään ole, olisi siis pitänyt ymmärtää, ettei talvella sitäkään vähää.  Kävelin kauppatorille asti, otin kuvia ruotsinlaivoista ja jäistä.

Presidentinlinnan pihalla kaivuri kaivoi Jennille uutta hiekkalaatikkoa.





Sitten kävelin ympäriinsä, etenkin siellä Mannerheimintien yläpuolella, jossa en aikoihin ole käynyt. Albertinkadulla vähän pelkäsin, että se yksi entinen hyvinkääläinen tulee jorma pystyssä vastaan, mutta onneksi ei näkynyt.

Kampissa halusin käydä, uudessa keskuksessa en aikaisemmin ollut poikennut. Ei siellä Narinkkatorilla mitään juutalaisia tai ryssiä myymässä näkynyt.  Bussit oli johonkin piilotettu, ainoatakaan en nähnyt. En enää Upinniemeen osaisi, kapiukoille joutuisin sanomaan, että tarkoitus oli kyllä saapua, mutten osannut.

Muuten se oli hieno paikka; ison ei mitään vieressä oli vielä isompi ei mitään, joka sopeutui upeasti ympäristön ei mihinkään.

Robotit siellä kulkivat edestakaisin, romaanikerjäläisiä eivät edes huomanneet, kun kuola valui poskillaan ja kiirehtivät kohti uusia ostoksia.

Siinä vieressä oli joku ratsupatsas kussut alleen.





Sitten olikin aika lähteä kotia kohti. Pakottavista ja tärkeistä syistä johtuen jouduin jäämään Keravalla hetkeksi pois junasta. Astuin sitten vahingossa z-junaan. Minkä helvetin takia sellaista Mäntsälää on edes olemassa, sanomattakin selvää on, että ilman hyvin pärjättäisiin. Lahden suunnasta tulevat ovat muutenkin tunnetusti latvoistaan lahoja ja omituisia kulkijoita.





Ei tullut lipuntarkastajia, matkustin takaisin Keravalle ja sieltä kotiin.

---

PS Ilman Albert Järvinen aurinkolaseja ei keväthangilla pärjää.

4 kommenttia:

  1. Aineesi Päivä pääkaupungissa on kelpo kouluaine! Sitten-sanakin toistuu kiitettävän usein, varsinkin kappaleiden alussa. Oivaltavaa on kriittinen ote, tajutaan hyvin photoshoppauksen merkitys myös taidemaailmaa virkistävänä toimenpiteenä, erityisesti värinkäytön osalta. Viimeinen kuva on taiteellisesti antavin ja syvällisin, myös koskettavin.

    Taistelevista metsoista käytiin ankara taistelu Iinekselässä muinoin. Se päätyikin siskon seinälle Saksaan, sillä minulla on kuulemma tilaisuus hankkia täältä uusi Taistelevat metsot, hänellä ei.

    Hihhulit-taulusta olisi kuvan voinut jättää julkaisemtta ja panna tilalle vaikka Cezannen kortinpelaajia. Nimittäin Sallinen halventaa naisia. Hihhuleissakin on selvästi kuvattuna hänen vaimonsa Mirri, jonka hän jostain syystä kuvasi aina töpselikärsäisenä porsaana.

    VastaaPoista
  2. Sitten minulle tuli mieleen, että tuollainen näyttely, jossa on hyvin paljon niitä Suomen taiteen kaikkein tunnetuimpia teoksia, aiheuttaa vähän sellaisen keskittymisen herpaantumisen. Liian iso annos.

    Järnefelt oli päänäyttely, mutta kuten sanoin, enemmän kuin tarpeeksi oli muutakin.

    Vaan oliko Sallinen Hyvinkäällä asuessaan Humalassa vai Krapulassa?

    Mirrin nenänrei´istä sanoisin: Salli ne.

    VastaaPoista
  3. Kyllä sallin Mirrin nenänreiät, vaan kun eivät ne oikeasti pistorasiaa muistuta, Sallinen vain maalasi ne noin, jostain syystä.

    Yksi ihminen kävi kerran kesällä Ateneumissa Pekka Halos -näyttelyssä ja toi minulle tuliaisiksi Halos-kamaa, kortteja ja julisteita, niistä kaikkein rumimmista tauluista, joissa kuusen oksalla ei ollut edes lunta. Risukkoa vain. Julisteet ovat vieläkin rullalla laatikossa.

    Humala ja Krapula, tuo on sitä aikaa, kun taiteilijoilla oli runsaasti rahaa ostaa huviloitakin itselleen. Lähes jokaisella taiteilijalla mainitaan huvila heidän historiikeissaan.

    VastaaPoista
  4. Huvila-nimitys saattaa olla joutavanpäiväistä hienostelua ja koketeeraamista, kyllä Sallinen asui Krapulassa. Ruokokoski oli Humalassa.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)