keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kultainen käytös 1






Me 70-luvulla kasvaneet haikeudella muistamme aikoja, kun kohteliaasti ja kuuluvalla äänellä tervehdimme naapurin rouvaa: "Hyvää päivää arvoisa Rouva, eri kaunis päivä tänään! - Voinko auttaa Teitä jotenkin?"

Aikamme nuorison käytöstavat ovat muuttuneet aivan pöyristyttäviksi, he eivät laillamme enää hallitse noita elämän pikku perussääntöjä, jotka tekevät meidän kaikkien elämän mukavammaksi. Siksi ajattelin kirjoittaa vähän ohjetta ja opastusta käytös- ja tapatiedon kultaiseen maailmaan.

Ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelen saapumista lähijunalla rautatieaseman kautta Helsingin kaupunkiin.

Vieraisiin kanssamatkustajiin tutustuminen tulee tehdä ajoissa, jotta voi lopettaa leppoisan turinoinnin heidän kanssaan ennen päätepysäkkiä, käydäkseen kättelemässä konduktöörin ja kiittämässä häntä hyvästä palvelusta. Jos olet miespuolinen, ja konduktööri nainen, kevyt poskisuudelma sopii hyvin tilanteeseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että siinä vain posket  kevyesti koskettavat toisiaan. Syytä on käydä koputtamassa kevyesti myös ohjaamon oveen ja kiittää junankuljettajaa samalla lailla.

 Rautatieaseman halliin saavuttaessa tulee muistaa ottaa päähine pois päästä, katsoa jokaista vastaantulijaa kirkkaalla katseella silmiin ja tervehtiä kuuluvasti. Oman nimen ilmoittaminen on suositeltavaa, samoin vastaantulijoiden kättelemistä pidetään suositeltavana. - Mieltä ei tule pahoittaa, jos kaikki eivät halua tervehdykseen vastata, kuten sanottua, tapainturmelus on huolestuttavasti edennyt.

Jos käyttää jonkin pienmyymälän tahi palvelinpisteen palveluja, kätteleminen asioinnin päätteeksi on suorastaan pakollista. 

Odotushallista poistuttaessa käännytään hetkeksi tulosuuntaan ja miespuoliset suorittavat kumarruksen siten, että vain niska hieman taipuu ja polvet ovat jäykkinä, kädet tiukasti housujen sivustoilla. Naispuoliset voivat niiata.

6 kommenttia:

  1. "Me 70-luvulla kasvaneet..." Oletko varma, että kasvukäyräsi on huippunsa jo saavuttanut?

    Minusta tuohon pitäisi lisätä vielä, että ainakin Hesaan käyskentelemään saapuva ensikertalainen veisi seppeleet niin Kiven kuin Svinhufvudinkin patsasjalustoille (kumartaen tietenkin syvään) ja sen jälkeen kävisi polvistumassa kädet ristissä hiljaisen hetken verran eduskuntatalon kivisillä rappusilla ennen kuin kaivaa repustaan makkaravoileipäpaketin, maitopullon ja termoksen.

    VastaaPoista
  2. Taitaa kasvukäyrä olla jo alaspäin, enkä siitä yhdestä puhu.

    En minä tätä sillä lailla kuitenkaan miksikään maalaisserkku kaupungissa-tarinaksi ajatellut. Enemmän nauratti me möllöt liikenteessä, kun junalla matkustin. Itseäni ja kanssamatkustajiani siis ajattelin.

    VastaaPoista
  3. Joo, kylä mää sen hokasin niinkin ehkä olevan, mutta kun on syvälle juurtunut tuo mainitsemasi asetelma... muutenkin on Helsingin ilmapiiri jo niin kansainvälinen, että taitavat maalais/savolaisserkut nykyisellään jäädä orpopuolen asemaan lukumäärässään.

    Muuten käytösoppaasi ensiluku vaikuttaisi kuin uudelta mielenosoituskeinolta jos siihen vain saisi tarpeeksi porukkaa taakse. Varsinkin oikein runsaana, märkälumisena ja äkkiä pakastuvana päivänä sen teho voisi olla arvaamattoman suuri; kaikki saatana kättelyvuoroaan odottelisivat konnarivaunuun...

    Mutta minkähän puolesta tämänkonstisen mielenilmauksen järjestäisi?

    VastaaPoista
  4. Kieltämättä tuossa voisi olla oiva mielenosoituskeino. En minä ehkä veeärrän henkilökunnalle, mutta monessa paikassa teho voisi olla yllättävä.

    Kaikenmaailman purnaus- ja vastustan-kyltit ovat menettäneet voimansa, mutta entä jos vaikka eduskuntatalon portailla näkyisi kylttejä, joissa kiitettäisiin nimeltä mainiten eri kansanedustajia harvinaisen kiitettävän uhrautuvasta ja itseä koskaan ajattelemattomasta, upeasta työstä.

    Matti Vanhaselle, Antti kaikkoselle, Ilkka Kanervalle, Marja Tiuralle ja kumppaneille voisi laittaa kiitoskirjeen luottamuksen palauttamisesta suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Vaikka maailma muuttuu, on hyvä että on asioita, joihin voi aina luottaa: Ne eivät milloinkaan muutu!



    VastaaPoista
  5. Vieläkin niiaan, ihan vahingossa, varsinkin (vielä) vanhemmille ihmisille. Seiskytlukua ei kyl ole ikävä...

    VastaaPoista
  6. 70-luvulla olimme nuorempia, muuta ei minullekaan tule mieleen.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)