keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Rasvattu sarana



Herra oikeuden puheenjohtaja, minä Aimo "Sarana" Keikkanen, en ole lainkaan syyllistynyt mihinkään, vaikka minut löydettiin eräästä asunnosta lekavasara kädessäni. Tavallaan sattumaa oli, että asunnon ikkuna oli rikkoutunut ja näytti siltä ikäänkuin se olisi hajoitettu jollain, sanokaamme esimerkiksi lekavasaralla. - Sen vuoksi sisällä olinkin, halusin varoittaa asukkaita mahdollisista konnantyön tekijöistä, kun ikkunasta sillä lailla tuulettavat.

Minä, samoin kuin oppi-isäni Sorkkarauta Masa, olemme jopa normaalia lainkuuliaisempia kansalaisia, enkä olisi saattanut millään uskoa, että joudun tänne leivättömän pöydän ääreen, vain siksi koska pikkusieluinen poliisi minut tänne korvasta käsiraudoissa raahasi - sen jälkeen kun pelästyksissäni yritin paeta siitä sattumalta samaan aikaan rikki mennneestä ikkunasta.

Minä olen aina toiminut yhteiskunnan parhaaksi ja teidän täytyy ymmärtää, että toisinaan,  ja toisinaan aika useinkin, se on sattunut käymään yksiin minun etujeni kanssa. Tässä tapauksessa en, enkä niissä edellisissäkään, ole kuitenkaan mitään aineellista hyötyä tai etuutta itselleni saanut. - Minun etuni ja iloni on ollut toisten ihmisten, erityisesti maamme kasvavan nuorison auttaminen. He ovat saaneet paljon, siitä mieleni on hyvä: tauluja, leivänpaahtimia, televisioita ja videonauhureita. - Oikein kyynel meinaa pusertua niiden onnellisten naamojen vuoksi.

Pyydän, että avaisitte nämä käsirautani ja päästäisitte minut menemään, niinkuin kaikki oikeus ja kohtuus edellyttävät...tarvitsisiko herra oikeuden puheenjohtaja asuntonsa seinälle taulua, minulla olisi yksi ylimääräinen, joka ei millään sovellu asuntoni verhojen väriin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)