tiistai 9. lokakuuta 2012

Kalenterista katsoin - en ehdi!





EDUSKUNNAN VALIOKUNTAPOISSAOLOT ILTASANOMISSA(klik)



----


Pomolle!

Olen surukseni laittanut merkille, että olet nostanut esiin runsaat poissaoloni työmaalta. Sinun täytyy ymmärtää, että olen siinä määrin pätevä ja kätevä, että minulla riittää runsaasti kysyntää, rautoja tulessa on siellä ja täällä! - Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää, että joudun priorisoimaan aina, mihin aika riittää, ja mikä on tärkein paikka.

Olen kuullut, että jotkut käyvät leimaamassa kellokorttinsa työmaalla ja sitten poistuvat toiseen työhönsä; sellaiseen en ikinä alentuisi.  Olen kovasti ammattiylpeä ja työteliäs mies, kaiken tekemäni hoidan ehdottoman tarmokkaasti, aika vain riittää niin harmittavan vähiin asioihin!

Lisäksi olen kotoisin muualta, ei pitäisi olla lainkaan vaikea ymmärtää, että hakiessani kosketuspintoja omaan yhteisööni, kyllä siinä päivä jos toinenkin vierähtää!

Erityisesti haluan painottaa, että minun syyttämiseni laiskuudesta on suorastaan työmaakiusaamista ja kärpäsestä härkäsen tekemistä! - Otsani hiessä olen leipääni erilaisissa projekteissa tienannut, vaikka juuri tässä työssä minua ei ole näkynyt.

Toivoisin, että lopettaisit tällaisen ilkeämielisen painamisen ja olisit onnellinen silloin kun ehdin kyseisiin työhommiin enemmän paneutumaan! - Aika jumppaamista tämä minullekin on, ymmäräthän?

Hyvää syksyn jatkoa - nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)