lauantai 23. kesäkuuta 2012

Unohtumattomin urheilumuistoni


Lapsena olin urheiluhullu.

Münchenin Olympialaiset 1972, 5000 metrin juoksu.

Paljon odotuksia kohdistui kilpailuun, paljon toiveita, jännitys oli sietämätön.

Nyt se tapahtuu, mies näyttää muille ja menee menojaan, turhaan muut oikeastaan edes viivalle asettuvat, on vain yksi sankari. - Sankari, jota me pikkupojat ihaillen seurasimme.

Juha Väätäinen.

Juoksu ei kuitenkaan mennyt niinkuin odotukset olivat, yhä huolestuneempana sitä seurasin.

Huonommalta ja huonommalta näytti kilpailun edetessä; eihän siitä ole mihinkään. Ei päässyt enää paljoa edes televisiokuviin, selostaja taisi jonkun kerran mainita tuon kisoihin turhaan maksetun urheilijan taivalluksesta. - Tai ei kai hän siellä turhaan ollut; täytyyhän jonkun olla viimeinen. Väätäinen onnistui kyllä maaliin asti köpöttelemään, se mainittaakoon.

Paremmilleen ei ole häpeä hävitä, mutta että ne kaikki!

Onneksi kisassa oli tumpulan lisäksi  Virén, joka hoiti homman kotiin.

2 kommenttia:

  1. Siis olit lapsena hullu?

    Et seinähullu sentäs kun olet parantunut.

    Mikä lääke tehosi?

    Terapian taso ja kesto?

    Eppu Normaali sairastui urheiluhulluuteen vasta myöhemmällä iällä, mitä luulet, auttaisivatko samat hoidot myös häneen vaikkapa käänteisessä järjestyksessä toimittuna?

    http://www.youtube.com/watch?v=3Lgy8qAJdZ8

    VastaaPoista
  2. Kyllä, pitää paikkansa.

    Todella kova juttu oli hyvin pian Munchenin olympialaisten jälkeen, kun Pekka Vasala tuli koululuokkaamme ja saimme häntä kuunnella ja haastatellakin.

    Juuri ennen Monteralin 1976 olympialaisia olin stadionilla katsomassa maailmankisoja. Virén säväytti voittamalla ja juoksemalla hirmuajan. Hänhän oli ollut olympialaisten välillä huono, keskittyi vain olennaiseen.

    Mikäkö vieroitti tai paransi? - Nuoruus on sairaus, josta aika parantaa. Toistoa toiston jälkeen, sitä on urheilu. Miksi jääkiekosta pelataan tänä vuonna, juurihan viime vuonna joku voitti.

    Joskus voi vielä ajoittaisia oireita olla, mutta otan asperiinia ja nukun vähän aikaa, kyllä se siitä ohi menee.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)