perjantai 11. toukokuuta 2012

Dinosaurusten ilmaveivausta

















MTV:n Suuri ruorimies, Pekka Karhuvaara, siirtyy toimitusjohtajan pallilta muihin tehtäviin, ehkäpä sattumalta samaan aikaan, kun jääkiekkokisat ovat menossa yhtiöltä rahallisesti tärviölle. Kosolti huonoa julkisuutta selostuspelleilyistä lähtien.
  
Tiettävästi Pekka on velvoitettu kirjoittamaan yhtiön kokoushuoneen fläppitaululle neljäsataa kertaa: "En enää koskaan pyydä ihmisiä lähettämään kuviaan jääkiekkopotrettiin!"

Lähes varmana pidetyn tiedon mukaan, Karhuvaara selostaa ensi vuonna  Latvian ottelut maksullisen tv:n puolella. Lisäksi hänestä on kaavailtu sekuntikellon kanssa operoivaa manuaalisen ajan ottajaa formulakisojen ratojen varsille.




4 kommenttia:

  1. Minä ensin luin uutisotsikon, että Karhuvaara putosi rotkoon, mutta se olikin vaihtumisesta kertovaa tekstiä. Vaara ja rotko, toistensa vastakohtia, mutta päteekö tässä yhteydessä?

    Minulle muuten ihan tuntemattomaksi jäänyt tämä K.vaara. Jostakin syystä mainostelevisiosta puhuttaessa suljen muistini tyystin, joskus toki jonkun elokuvan katson, mutta siihen se jää. Huono homma sillä tavalla, koska kun olen harvakseltaan 45-minuuttisen katsonut, on siinä ollut asiaakin. Ja eekös ne ennen vanahhaan mustavalakkeen aekakautena, jäläkeen isoisien lamppujen oston ja vaihdon spedet kaikki tulleet pöllöteeveen puolelta? Niitä käytiin ToemilaSokoksella kahtomassa...

    VastaaPoista
  2. Spedet tulivat maikkarilta, kolmoskanava tosin perustettiin vasta 1985. Muistan että kanavalta pitkään tuli vain yksi, klo 19:00 alkanut elokuva

    Wikipediasta lunttasin mtv:n saaneen kolmosen omaksi kanavakseen vuonna 1993.Sitä ennen ykköseltä ja kakkoselta Yleltä lähetysaikaa vuokrasivat.

    Näyttäisi, että yhtiön linjaukset ovat menneet päin prinkkalaa, isoista kalliista urheilusopimuksista ei voi paljoa jäädä kun kustanukset ovat kaameat.

    Toimitusjohtaja vastaa tai on ainakin vastaavinaan yrityksen kaikesta toiminnasta. Otsikkoon aihetta antoi myös tämä. Melkein kolmetuhatta litraa päivässä!

    VastaaPoista
  3. Poikani poloiset naureskelivat tuolle dinojen piereskely-uutiselle, etä silleen oli tuttu.

    Mutta miksi kirjoitellaan vain "eläinten" aiheuttamista metaanipröyhtäisyistä!

    Minusta alkaa tuntua (haista) siltä, että taitaa ihminen itsekin olla hampurilaistensa kanssa samalla janalla... eli kun se saadakseen hampurilaispihvinsä joutuu lisäämään teuraskarjattehtailuaan, niin samalla se, kun syö niitä lehmiään purilaistensa välissä, saa mahansa käymään ja sivutuotteena piereskely yltyy ja yltyy... eikö vain ole dinojen kohtalo meilläkin edessä? http://www.hs.fi/ulkomaat/Amerikkalaisten+lihomiselle+ei+n%C3%A4y+loppua/a1305561536210

    Eikä ylensyömisen synti ole yksin amerikkalaisten käsissä (mahoissa).

    VastaaPoista
  4. Luulisi noiden melkein tuhanteen litraan pystyvän, parhaiden kahteen!

    Kuten tuo korjattu US:n uutinen kertoo, uutinen ei pitänyt paikkaansa tuon jonkun sortin tutkimuksen uutisoitujen johtopäätösten osalta. Dinosaurukset eivät kaiketi aiheuttaneet kuolemaansa.

    Karja tuottaa metaania ilmakehään paljon, roskissa lukee McDonald´s.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)