maanantai 5. maaliskuuta 2012

Esivalta, Kaikkivaltias



Hyvä ja oikeudenmukainen tsaari, tsaari Vladimir Suuri, sai takaisin itsensä Pyhän Boriksen oikeutukseen perustuvan tehtävänsä, jonka epäoikeudenmukainen lainsäädäntö ja hämärän voimat olivat häneltä vuosiksi riistäneet.

Tiedotusvälineet ovat kertoneet, kuinka Suuri Vladimir liikuttui syvästi tuona Venäjän isänmaan pyhänä ja historiallisena hetkenä. Salaperäiset tuulet osuivat kuin jumalien airueet hänen tunteikkaille, mutta jämerille kasvoilleen ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin; maahan osuessaan ne muuttuivat rubiineiksi ja safiireiksi. 

Altain Belukha-vuorella nähtiin selittämätön valoilmiö, joka valaisi yötaivaan kahdeksikymmeneksi minuutiksi; Moskovassa ilotalon emäntä kirkaisi kolme kertaa juuri ratkaisun hetkellä.


Illalla Vladimir Suuri vetäytyi hiljaisuuteen mietiskelemään yhdessä muutaman kymmenen oligarkin kanssa, kuinka Sallimus haluaa maata edelleen kehitettävän, sen ja koko maapallon siunaukseksi.


Retriittinsä aikana Vladimir Suuri teki viimeisimmän sankaritekonsa, söi yksin kokonaisen villisian ruhon, joi peräti kaksi tynnyrillistä siunattua vettä ja teki samalla lukuisia kauniita neitoja onnellisiksi suuruutta hehkuvalla olemuksellaan.


2 kommenttia:

  1. Ei hassumpi alku messiaanisella uralla!

    Silti Vladin pitäisi ottaa hieman oppitunteja itäisiltä kollegoiltaan, joiden meriitteihin kuuluun mm. 18 hole-in-onea elämän ensimmäisellä pelikerralla, uiminen noin 50km tuntunopeudella ja parinkymmenen oopperan säveltäminen teini-ikään mennessä. Saisi lisää uskottavuutta politiikkaan, nähkääs!

    VastaaPoista
  2. Vähän on vielä matkaa, mutta Vladimir Suuri pystyy epäilemättä etumatkan tulevaisuudessa kiinni kuromaan. Meidän presidenttimmekin kehui eteenpäin menoa.

    Nuoruudessaan Ras Putin oli jo varsinainen Rap Sutin, tässä harvinainen muistelo suuren tsaarin nuoruuden päiviltä, sen sleepparit muistiin merkitsivät, samalla silloin suosittua Ras Putin-kappaletta kunnioittaakseen.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)