lauantai 19. helmikuuta 2011

Ihanaa mutta kamalaa

Kaiken nähnyt kulttuuritoimittaja Kira Gronow kertoi tämänpäiväisessä Hesarissa valokuvanäyttelystä Asfalttia ja auringonkukkia ja sen myötä 70-luvusta Helsingissä. (Ihana kamala 70-luku

- Anne Pohtamo voitti missikisat, hengattiin Pukevassa, kotona pöydällä oli Viri-kaakaopurkki ja olohuoneessa oranssia, vihreää ja pallokuvioita.


Pultsaritkin käyttivät pukua ja valkoista paitaa!


Tuon minä muistan; miesten puku ja valkoinen paita viikkoja, kuukausia, mahdollisesti jopa vuosia päällä pesemättä tai muuten käsittelemättä. - Kesä- ja talvimuodit olivat täysin yhtenevät. Vaikutelma oli useiden aistien perusteella pikantin elegantti. 


Lisään muistelukseen juomiensa olleen usein Chardonnay de Sinol brutalia. -- Sitä nauttivat Helsingin aina aurinkoisilla kaduilla ja puistoissa, talitinttien ja satakielten vienosti lirkutellessa jossain haipuvassa eteerisyyden kaukaisuudessa. Saattoipa Anne Pohtamokin joskus pyyhältää heidän ohitseen tummassa limusiinissa, sieltä Viri-purkki kädessään iloisesti vilkuttaen. 


Gronow kertoo artikkelissaan, että 70-luvulla eli jopa ihmisiä, jotka olivat omakohtaisesti kokeneet kansalaissodan.


Lopuksi Gronow hymähtää tietämättömille nuorille ihmisille, jotka eivät tykkää historiasta.

2 kommenttia:

  1. Niin. Se on merkillistä, että on ollut aikoja, jolloin vielä varhempina aikoina eläneet ovat vielä olleet hengissä.

    Ah, 70-luku. Silloin vielä isovanhemmat (ja heidänkin vanhempiaan!) oli elossa.

    Suuressa maailmassa on tietysti toisin kuin pienessä Suomessa. Vielä taitaa rapakon takana ja keski-euroopassa riittää ensimmäisen maailmansodan veteraaneja juhlapäivinä muistettavaksi.

    VastaaPoista
  2. Aloin oikein laskemaan, noin satavuotiaalla voi ajalta kuitenkin olla muistoja, jos vielä muisti pelaa. - Taisteluun osallistuneen jonkin verran vanhempi, vaikka lapsisotilaitakin kaiketi runsaasti oli.

    2009 kuollutta Aarne Arvosta en malta olla esiin nostamatta; soti punaisten puolella ja 110-vuotispäiviään vietti entisessä kantapubissaan, 111 vuotiaana ei enää jaksanut.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)