torstai 13. tammikuuta 2011

Vaalitukeni



Demokratia on laji, jossa jokaisella on yksi ääni käytettävänään, paitsi rahakkailla, joilla on monta. Raha puhuu, köyhät vapisevat.

Niklas Herlin kertoo Uudessa Suomessa antavansa tulevissa vaaleissa puoluetukea lähes 10 000 euroa. Luettelon saajista hän teki tiettäväksi.

Minulla ei ole kymmentätuhatta riskisijoittamiseen juuri tällä hetkellä, mutta  mitä minä, pieni ihminen, voisin tehdä aidon demokratian toteutumiseksi? - Halu auttaa on palavan kova, haluan myös poliittiseksi vaikuttajaksi!

Perustaisinko leipäjonon?

Ei omanarvon tuntoisia ehdokkaita voi sellaiseen alentaa, toimitan lahjoitukset heille huomaamattomasti.
 
Nimilistaa en vielä ole kyennyt laatimaan, mutta poliittiset laumat ovat tietysti tiedossa.

Lahjoitukseni arvokkain osa on kaksi muovikassillista ruokaa, jotka käyn lähkaupasta ostamassa. Lenkkimakkaraa, piimää, Anni-Helenan erikoisvehnäjauhoja, liivatetta ja muita peruselintarvikkeita. Kolme pulloa kaljaa per kassi. - Kokonaan auki on näiden onnelliset saajat, kenelle ne antaisin? -  Lipposen akalleko?

Tyhjät kaljapurkit lahjoitan persuille symboliikkansa vuoksi. - Palautan niitä ahkerasti, mutta kaapissa näkyy olevan kaksi jäljellä. Vähän suoristelemalla ne varmasti kelpaavat automaattiin.

Kirjoja minulla on liikaa, niitä voisin hyvään tarkoitukseen lahjoittaa.

Kokoomukselle lahjoitan oppaat Näin varmistat perintöosuutesi -kukkia ja kaffepaketeita mummille ja Näin näytät itseäsi paremmalta.

Demareille menköön teokset Miten luimia, kun äijä on kokoomusvaikuttaja ja Pääjohtajasta työläiseksi.

Kristillisille kirja: Kaunis perhe - julkisivu kunnossa.

Vasemmistoliitolle annan cd:lle tallentamani: Mä mistä löytäisin sen laulun. 


Rkp:lle lahjoitan akateemisen väitöskirjan: Peräaukon lisääminen Muumien hahmoihin ja sen vaikutukset heidän hyvinvointiinsa.

Keskustapuolueelle minulla ei valitettavasti riittänyt aineellista lahjoitettavaa, mutta lupaan tulla vierailuaikoina teitä Vantaalle katsomaan.

Vihreille lähetän tässä kukkaisterveisiä!

Ehdokkaille tiedoksi, että lahjoitukset saa tulla noutamaan erikseen ilmoitettavana aikana. Myös tarkka saajien luettelo lähetetään onnellisille voittajille myöhemmin. Lahjoitusten yhteisarvo on "rahalla korvaamaton".

9 kommenttia:

  1. No, kun sulla ei ollut kepulle mitään annettavaa, minulla olisi mökillä 2 lumikolaa joista toisesta on mennyt työntövarsi kieroksi ja toisesta pohja halki. Välttävää latua niillä kuitenkin vielä höylää varsinkin kovien keväthankien aikaan.

    Se on kyllä onkelma, etten itse niitä sieltä umpihangen takaa lähde ennen vaalien alla luvassa olevia suojasäitä kaivamaan...

    VastaaPoista
  2. Sen verran huomautan, että Vasemmistoliitolle menee nyt väärä laulaja. Ei mitään Rantamäkiä vaan Koiton laulun.

    VastaaPoista
  3. Valto,

    faijan jonnekin jääneitä joitain tavaroita katselin hänen kuoltuaan ja sanoin risaa lukulampuua tutkiessani: "kaatsille, ei näillä mitään tee!" - Kortteeripaikan isännän silmät välähtivät ahneesti: "kyllä minä voin sen viedä".

    Eli että kepulle kyllä lumilapiot kelpaa, vie ihmeessä Laanisen laaneille!

    Lumitöitä on muuten riittänyt
    myös etelämmässä.

    VastaaPoista
  4. Iines,

    ei tipu vasemmistoliitolle Koiton laulun esitystä, kun se on Rantamäen esitystä paljon parempi, eivätkä hieman erilaiset sanat sovi tähän riittävän ilkeästi.

    Tiesin kyllä tuon version, kirjoittaessani kuuntelinkin. - Olisin laittanut jos yhtyeen nimi edes olisi ollut "Laskun laulu".

    VastaaPoista
  5. Koiton laulu=Laiton koulu, kävisikö siis nurin käännettynä?

    VastaaPoista
  6. Tiedättekös ollenkaan pojat, kuka on Koiton laulun viehko naisääni? Kenen tunnetun miesbloggarin anoppi?

    Vaan mitäs siitä, selitys hyväksytään Riku, oli siinä niin paljon yritystä.

    VastaaPoista
  7. Laulajan nimestä ei minulla ole aavistustakaan, mutta jostain hämärästi ehkä muistan bloggarin olleen Sedengren.

    Saatan kuvitella sen svengin kustaankartanossa, kun Koiton laulu virittää itsensä vauhtiin.

    VastaaPoista
  8. Iines, en arvaa, en tiedä laulajaa, mutta kaunis se on tässäkin puheenaolevassa laulussa. En tiedä edes sen bloggarin nimeä. Enkä arvaa.

    Koiton laulu-yhtye on yli 50-vuotias, että onhan sillä ehtinyt olla jo useita solisteja eikä niitä Lauantain Toivotuista muista tämän tarkemmin.

    VastaaPoista
  9. Niin, siis Riku muisti oikein, Sediksen anoppi.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)