perjantai 10. joulukuuta 2010

Verkkaisempaan menoon: Suomen kuvalehti


























Ostimme matkalukemiseksi Helsingin rautatieasemalta Suomen kuvalehden, jonka sisältö ei tuottanut pettymystä; upean hienovaraista satiiria ja parodiaa täynnä oleva lehti saa hyvälle tuulelle.- Vai mitä sanotte lehdestä, joka on nimetty kuvalehdeksi, kuvien ollessa etupäässä pakkilaatikosta löytyneitä mustavalkokuvia.

Lehden valitettava syöksykierre johtunee uuslukutaidottomuudesta, lehteä luetaan ns. suorana tekstinä, eikä välttämättä oivalleta taidokkaita painotuksia. 

Lehteen kannattaa aloittelijan perehtyä vasta tukevan ruokailun jälkeen: näennäinen uskonnon, kodin ja isänmaan pilkkaaminen saattaa tottumattomalle olla liikaa. Vaikka Mannerheimin nimi on kirjoitettu punaisella ja hänen tahtonsa jätetään tylysti toteuttamatta, ei kaikki ole sitä, miltä se ensin näyttää.


Suosittelemme testin jälkeen lehteä lämpimästi, vaikka siitä löytyi myös moitittavaa. Harmituksien harmi olisi, jos lehti joutuisi päättämään vuodesta 1934 jatkuneen yhtäjaksoisen ilmestymisensä.






Kiitämme: 
+ Lähes ammattitason journalismia.
+ Peräti kolmen kuvan tyylikästä sarjaa Mannerheimista ja Göringin pulskasta   teputtelusta.   
+ Oman lukijakunnan - yli 80-vuotiaat - kiitettävää huomioimista, silti teksti soveltuu hyvin myös murrosikäisille.
+ Oman linjan tinkimätöntä noudattamista.


Moitimme:
- Helmi ja Heikki-sarjakuvan ennustettavuutta: "Mahoton, että se Heikki syä paljo!"
- Marsalkan toiveiden halveksuntaa.
- Puhekuplien puuttumista kansikuvasta.
- Sisäsivuilla ainoastaan kolme kuvaa Hitleristä.
- Irtonumeron liian halpaa (6,50€) hintaa
- Pekka Ervastin väsynyttä ja löysää otetta demareille naljailussa
- Tapani Ruokasen liiallista älyllisyyttä; tekstiä on vaikea ymmärtää.
- Irtonumeron painopaperia: muodostaa sinistä savua poltettaessa.





(Kuvat Suomen kuvalehti: Ylin:"Hei sitten", alin: "Läskiperse Pulskan pojan triptyykki")

3 kommenttia:

  1. Sulla on satiiria tässä jutussasi -kuten muulloinkin- niin pitää oikeasti kysyä, oliko luettava tuo lehti vai uskonko mitä siitä kirjoitit?

    Adolf Ehrnrootista luin itselleni uuden tiedon, että kuinka hän oli käskenyt tykkitulta omien joukkoon Vuoksen rannalle. (Heikki Ylikangas, Romahtaako rintama s.147)

    Ja tän päivän Hesarissa (11.12) oli Heikki Aittokosken "Avoin kirje Alexander Stubbille" aika hauskasti vituileva...

    VastaaPoista
  2. Todellakin ostin pitkästä aikaa SK:n uusimman numeron ja kuvat ovat siitä.

    Jutut myös, mutta jos haluaa värittämättömän käsityksen saada, pitää kai lukea itse lehti. - Minusta liperit ovat hieman vinossa ja kypärä silmillä.

    Ehnrrrhooth varmaan tuumasi: perrrkhele, nyt mua ottaa pannuun, mä ammun perrrrhkele kaikki!

    Jotenkin tuosta Stubbista tulee mieleen suuren musiikkitaiteilijan, Mikko Alatalon laulama kappale:" Hän hymyilee kuin lapsi". - Hesarin jutun vilkaisin, täytyy katsoa vielä uudestaan.

    Päivän Hesarista jäi minun mieleeni lyhyt juttu, jossa kerrottiin lääkäriasema Diacorin hyödyntävän Aleksis Kiveä mainonnassaan. Olisivat voineet laittaa mainokseen tekstin: "Tule Diacorille - kuolet varmasti - jälkipolvet kinastelevat mikä sitä vaivasi!"

    VastaaPoista
  3. Muistini teki taas tepposet, tarkistin ja Coitus Intin ensimmäisellä levyllä tuon kappaleen laulaa Pena Penninkilampi, Alatalo jodlaa taustakuorossa.

    Kappale sopii kuitenkin Stubbiin, vaikka naispuolisesta kohteesta kertookin.

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)