tiistai 7. joulukuuta 2010

Coloradon karhu


Wikileaksin paljastusten mukaan Yhdysvaltain suurlähetystöt tuottavat työkseen asemamaansa ihmisten solvaamista ja herjaamista.

Carl Bildtiä olivat sanoneet keskikokoiseksi koiraksi, joka käyttäytyy suuren koiran lailla  - paljon vähempikin olisi riittänyt.



Ehkä tällainen yhdysvaltalainen käytäntö on ollut meillä jo aiemmin ns. parempien piirien tiedossa, siksi käyvät ahkerasti maan suurlähetystössä nöyristelemässä ja itseään tykö tekemässä.

Yhdysvaltalaisen käytännön mukaan suurlähettiläiksi valitaan henkilöitä, jotka ovat rahallisin palkkioin tukeneet valitun presidentin kampanjaa.

Yhdysvaltain suurlähettiläs Suomessa on Bruce J. Oreck, joka valittiin virkaansa, koska hän lahjoitti ainoastaan 575 000 dollaria presidentin vaalikassaan. 


Mahtaa kehonrakennuksen kuivakkaa Coloradon mestaria harmittaa, kun 687 500 dollarilla olisi päässyt Ruotsiin ja 800 000 dollarilla Ranskaan, Monacoon, tai peräti Bahamalle. - Ja toisaalta paljon pienemmillä lahjoituksilla sai viran esimerkiksi Englannista tai Japanista. 


Lähteissä Bruce J. Oreckin asiantuntijuudeksi mainitaan 200 kiloa penkkipunnerruksessa.

(kuva: Yhdysvaltojen Suomen suurlähettiläs/ radionova.fi)



6 kommenttia:

  1. Tällaiset coloradokarhutko ne coloradonkuoriaiset turkissaan maamme pottupelloille ovat salakuljettaneet? Ja nyttemmin, saatana, nauttivat tästä tuhotyöstä kuukausipalkkaa ja muita etuja. Mainitsemattakaan, että jättävät pysäköintivirhemaksunsakin hoitamatta pysäköidessään humalapäissään minne sattuu.

    VastaaPoista
  2. Tässä täytyy varmuuden vuoksi lähettilästä hieman arvostella, kun mahdollista on, että esimerkiksi Pekkarisesta lähettää kotomaahansa arvostelun, jossa sanoo tämän olevan outo menninkäinen. - Tai vielä pahempaa!

    Coloradonkuoriaiset on tuonut ilman muuta, torakoita ja mäntypistiäisiäkin epäilen.

    Näkyy karhun puolikas juovan karhua, ainakin paidastaan päätellen. Sitä en ihmettele, kun heidän Budweiserinsa on hiivavettä.

    Aiempi lähettiläs vasta olikin kaljapullo ihmiseksi, Bushia kun oli rahallisesti tukenut.

    VastaaPoista
  3. Tapasin tämän aika vaatimattoman miehen ja ehkä epävarmankin miehen viime kesällä yliopiston jossain hip hip hurraa jutussa missä oltiin löydetty evidenssejä (herranen aika näitä stemmatutkimuksia...) että suomalainen Marttisen suvun kantaja olisi ollut se, joka aikoinaan hölmön möläyksenä ryntäsi liian myöhään The Clarity of Independence julistuksen äänestykseen kun USA:n lait äänestettiin joko vapauden tai ei-vapauden puolesta. Ja tämä suomalainen siis ratkaisi äänestyksen (ja toope ei siis tarinan mukaan tietenkään juuri tajunnut itse mitään).
    Siiinä kongressissa joka oli hesarissa saman päivän aamulla; että välkommen vaan oli tämä mies avauspuheissa ja tuskin oli tietoinen ketä piti nostaa esille eli ei ollut tutustunut senkään vertaan niihin professoreihin, joita oli kutsuttu paikalle. Pohdin tätä ja "leikin" fantasiassani kuten joskus teen kun kohtaan jotain, joka ei voisi olla totta - Marttista tai kaskenkaatajaa, jota kuvasi hyvin esite missä tuttu kuva taiteilija Järnefeltiltä.

    En siis kestä sitä, että kaikki on keksittyä; minun on lapsen aivoillani saatava uskoa hyvään sillä elämäni punianen lanka brakaa jos kaikki on silkkaa keksittyjä stooreja. Täällä kävi Alexander Stubbkin esittämässä happy wonderful lovely toivotuksia kiiltävin hampain ja ainoa hyvä asia oli Meinanderin osaston historiantutkija, joka oli tutkinut miten demokratia oli edistynyt Suomessa tai miten eri kunnat käsitti sukutalojen perinnän.
    Bruce on siis tuttu ja hänelle taidettiin kuiskuttaa minusta jotain ja olen varma, että mörköjä keksittiin siinä kohtaan sillä myös amerikan embassyn naisedustaja pelästy minusta vaikka ensin oli ollut tosi mukava. He OTTIVAT SIIS SELVÄÄ HAHAAA - JÄIN NIIN VARMASTI KIINNI.

    HG

    VastaaPoista
  4. HG,

    pidin kirjoittamastasi, täällä Stubbin ja muiden muovi-ihmisten muovimaailmassa eivät ihmiset pärjää.

    Stubb on silti loistava ulkoministeri; hänen marathon-aikansa on 1.53 ja risat!

    VastaaPoista
  5. My middle name is Edit mutta en ole niin ruma todellakaan enkä niin ämmä - mutta jos en enää ole nuori se johtuu näistä muoviukoista - kuva, jota tahallani käytän nikkinä (ks. fb) pidän siksi ja vain siksi ,että se kuva otettiin juuri ennen kuin muovityypit sai heitettyä ulos täysin paskamaisin perustein ja sitten samat konsultit höösäävät Jumalasta hitto soikoon ja armosta ja paskan sortin lässytyksestä - kansa nauraa - mutta kas kas niin muovimaailman jetit ja leidit pelastavat sikapaskan uudelleen koska nyt minun kaikki tuhatmiljoonaa kirjoitusta kerätään häntä varten New Coming koska minä en suostunut runoilijaksi vaikka huumori oli sitä varten jo valmiina. Helvetin sydämettömät siat, nuoruuteni siis veivät enkä ollut vielä 40-kymppisenä näin ööö pöhöttynyt mutta kun nauru oli vittumaisinta mitä olin ikinä kuvitellut että voi olla: ruoskikaa mielummin, ei siis enää naurua ja herjaa kohdistuneena yhteen ihmiseen. Vaikka laitan yleensä paremmaksi itse eli osaan ikäänkuin nauraa itselleni perheeni ei voi. He sairastuvat ja mies etenkin kärsii: niin paskamaista elämää ei pitäisi valmistaa kenellekään vain siksi ,että pelko on ilmassa ja suuri.

    Minähän samalla todella johdatan; johdan - enemmän kuin sarasvuon ns. hyvät johtajat jotka potkivat ylimielisesti ihmisiä samalla kun vätysjengin edustajat edelleen kiinnittyvät juuri semmoiseen kovisten tekooon. Mikä maa tämä on?

    Yours
    Edit
    ikinuori muori

    VastaaPoista
  6. En voi epäillä kärsimyksiäsi, mutta paskansyöminen on menestymisen salaisuus.

    Tämä on kova ja paha maailma.

    "eteenpäin Nieminen, vaikka sydän rämisisi kuin tyhjä peltitoosa"

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)