sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Soi sana kultainen















EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs kertoi Kauppalehdessä mielipiteensä lobbauksesta: "Suomen kaltaisessa maassa ei tarvita lobbauksen pelisääntöjä. Meillä jokainen tietää, mitä on vastuullinen yritystoiminta ja mikä on lainvastaista ja epäeettistä."

Vaikka Leif on jo pitkään ollut poissa työelämästä, hänen näkemykselliset ajatuksensa ovat aina olleet kuin viheriä keidas uutisvälityksen aavikossa.

Tämäkin lyhyt lausunto kertoi kaiken!

Kyynikoille suosittelen posetiivisuuspsykologian kursseja.




6 kommenttia:

  1. Lobbarit ovat hoitaneet hommat heikonlaisesti muutenkin. Mauri Pekkarisen ja Matti Vanhasenkin on täytynyt takkia kääntää monta kertaa, että ovat saaneet karistetuksi nämä ryysyissä roikkujat kimpustaan. Nyt he ovat sittemmin, kun ei enää ole ollut selvyyttä siitä, kuinka päin takki viimeksi päälle asettui, ruvenneet itse asioidensa lobbareiksi. Tämä näkyy parhaiten ydinvoima- ja risupakettiasioissa.

    Mutta voi kuinka turhia laitoksia ne meriemme rannoille ovatkaan nyt nostattamassa. Minä uskon ennemmin tämän "lobbarin" lyhyttä, mutta ytimekästä mielipidettä jo kaukaa parinkymmenen vuoden takaa: http://www.youtube.com/watch?v=gxii-nXCqjA&feature=related

    VastaaPoista
  2. Yrityselämässä on kokonaan toisin kuin politiikassa. Fagernäsin "vastuullisuus", "lainvastaisuus", ja "epäeettisyys" eivät koske esimerkiksi hiljakkoin tulleita sadan miljoonan, tai 67 miljoonan kartellisakkoja. Ne tulivat teoista, jotka olivat ehdoton välttämättömyys!...Jne.

    Matkailuihmiset voisivat hyödyntää tuon ydinvoiman: "Tulkaa Suomeen, johtavaan ydinjätteen loppusijoituspaikkaan ja tuhansien järvien maahan!"

    VastaaPoista
  3. Kun liikutaan tarpeeksi suurien summien piirissä.., niin mehän tunnemme jo nämä asiat vaikka emme niille mitään mahdakaan? Nakkipakettiryöväriroisto saa hävetä tekostaan aina kuitenkin enemmän kuin 67 miljoonaa varastanut...

    Tuota matkailumainoksesi loppua jos vähän muokkaisin: "...ja tuhansien lärvien maahan..."

    Vielä piti sanomani, että tunnistan itsessäni toisinaan melkoisen kyynikonkin ja ajattelin mennä kuopiolaisen posetiivin soittajan kurssitettavaksi, mutta nyt en muista miehen nimeä. Oliko se Julukunen vae Polokunen? Pynnönen se ei ollut, eikä Issakainen... Ei, ei, kielellä pyörii nimensä ja muotonsa muistan koska olen muutaman kerran tavannutkin. Miten voepi immeisen nimi piästä näen häepyäkin? En kyllä ole ihan varma, onko hän elossakaan enää tai saattaapi olla jo vanhuuden muuten heikoksi tekemä.

    Tuo sikamainen asento (69) kuvassa askarrutti ensin, mutta nehän vain nukkuvat. Onkohan salaa kuvattu kummiskin?

    VastaaPoista
  4. Odotellessa uutista: "Pankki ryösti asiakkaan Peräkylässä, poliisi on neuvoton!"

    Niin, positiivisen posetiiviset posetiivarit ovat ne, joita kaivataan. Jos se oli Polkunen niin mainoslauseena olisi voinut olla: "Positiivisia polkuja Polkusen posetiivilla!"

    Luultavasti se on salaa kuvattu, ei talouselämästä muuten noin avoimia kuvia saa. Eikä siinä todella mitään hävytöntä ole, kunhan vähän nuuhkivat.

    VastaaPoista
  5. Loimaalla on joku käynyt pelottelemassa eläimiä, ja pari kanaa on kuollut peljästyksestä. Ettei vaan tämäkin kuva olisi Loimaalta ja possut vainaita. Onkos tullut reissattua kameran kanssa maakunnassa, herra Riemu?

    VastaaPoista
  6. Ei, ei, Loimaalla en käy juuri siitä pelosta, että siellä voi olla kuvan kaltaisen hellää meininkiä.

    Mutta pelästyisi ne kanatkin varmasti, jos menisin!

    VastaaPoista

Juttujani ei ole pakko uskoa – »enhän niitä usko itsekään», sanoi entinen eukko.(Rabelais: Pantagruel)